Tehdyt toimenpiteet

Pohjoismaiden nuoret haluavat avoimia ja osallistavia yhteiskuntia

Lisää avoimuutta, inhimillisyyttä ja osallisuutta yhteiskuntaan – siinä Nuorten Pohjoismaiden neuvoston (UNR) viesti Pohjoismaiden pääministereille. Tämä aihe hallitsee myös poliittisia keskusteluja, kun nuorisopoliitikot kokoontuvat Nuorten Pohjoismaiden neuvoston istuntoon Kööpenhaminaan 28.–30. lokakuuta.

24.10.2011
Minna Lindberg

Meille on tärkeää, että pääministerit ottavat nuoretkin mukaan paremman Pohjolan luomiseen, Minna Lindberg sanoo.

Valokuvaaja
Sigurður Ólafsson/norden.org

– Teimme Suomessa syyskuussa pidetyssä seminaarissa päätöksen, joka koskee pohjoismaisten yhteiskuntien avoimuutta. Sen haluamme nyt saada Pohjoismaiden pääministerien tietoon, sanoo UNR:n presidentti Minna Lindberg.

Pääministereille lähetettyyn päätökseen sisältyy muun muassa ehdotus siitä, miten monikulttuurisessa yhteiskunnassa voidaan elää rinta rinnan ja miten demokratiaa voidaan vahvistaa.

UNR aikoo seurata tiiviisti pääministerien ja Pohjoismaiden neuvoston parlamentaarikkojen välistä huippukokousta Pohjoismaiden neuvoston istunnossa 1. marraskuuta ja hyödyntää sen antia To Oslo, With Love -foorumissa, joka pidetään Oslossa marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna.

– To Oslo, With Love on jatkoa vuoropuhelulle, jonka aloitimme kesän terroritekojen jälkeen. Meille on tärkeää, että pääministerit ottavat nuoretkin mukaan paremman Pohjolan luomiseen, Minna Lindberg sanoo.

Nuorten Pohjoismaiden neuvoston vuotuisen istunnon asialistalla ovat myös Itämeren alueen ihmisoikeudet.

UNR:n istunto alkaa perjantai-iltapäivänä pidettävällä ihmisoikeusseminaarilla, johon osallistuu muiden muassa entinen tanskalaisparlamentaarikko ja Pohjoismaiden neuvoston jäsen Line Barfod. Hän on johtanut Itämeren parlamentaarikkokonferenssin (BSPC) ihmiskaupan vastaista työryhmää.

– On tärkeää muistaa, että Pohjoismaiden yhteiskunnissa on myös hädänalaisia ryhmiä, vaikka hyväosaisia onkin niin paljon, UNR:n presidentti Minna Lindberg perustelee nuorten halua keskittyä ihmisoikeuksiin.

Lindberg huomauttaa, että ihmisoikeussopimuksen toteuttamiseen ei riitä pelkkä allekirjoitus, vaan se edellyttää jatkuvaa kovaa työtä.

– Olemme päättäneet keskittyä Itämeren alueeseen, koska alueen mailla on paljon yhteistä ja koska muun muassa ihmiskaupan torjuntayhteistyötä on vahvistettava, Minna Lindberg sanoo.

Tanskan kansankäräjät Kööpenhaminassa tarjoaa tänä vuonna puitteet yhteispohjoismaisen nuorisopolitiikan kehittämiselle. UNR:n istunto pidetään pari päivää ennen kuin Pohjoismaiden neuvoston 63. istunto pyörähtää käyntiin.

Nuorten Pohjoismaiden neuvosto (UNR) on Pohjoismaiden poliittisten nuorisojärjestöjen yhteistyöfoorumi. UNR:ssä politiikasta kiinnostuneet nuoret voivat vaihtaa ideoita ja visioita sekä tuoda nuorten toiveita pohjoismaisen yhteistyön päiväjärjestykseen.

To Oslo, With Love perustettiin Oslon ja Utøyan kesäisten terrori-iskujen jälkeen. Se on keskustelufoorumi, joka kokoaa pohjoismaisia aloitteita rasismin ja demokratiavastaisuuden torjumiseksi. Lisäksi tavoitteena on levittää sanomaa suvaitsevaisuudesta, moninaisuudesta, demokratiasta, avoimuudesta, rasisminvastaisuudesta, inhimillisyydestä ja ihmisoikeuksien kunnioittamisesta.

Yhteydenotot

Silje Bergum Kinsten
Puhelin +45 33 96 02 51
Sähköposti siki@norden.org

Samasta aiheesta
  • Pohjoismaiden neuvoston istunto 2011 (Tapahtuma)

    Pohjoismainen solidaarisuus näytti vahvuutensa, kun Pohjoismaiden pääministerit ja maiden parlamentaarikot kohtasivat Pohjoismaiden neuvoston istunnossa Kööpenhaminassa 1.–3. marraskuuta 2011.

  • Nuorten Pohjoismaiden neuvosto (UNR) (Organisaatio)

    Nuorten Pohjoismaiden neuvosto (UNR) on Pohjoismaiden poliittisten nuorisojärjestöjen yhteistyöfoorumi.