Pohjoismaiden pääministerit: Pohjoismaiden brändiä vahvistetaan yhdessä

28.10.14 | Uutinen
Nordiskt statsministermöte i Rosenbad
Photographer
Magnus Fröderberg/norden.org
Pohjoismaiden pääministerit tapasivat Pohjoismaiden neuvoston istunnon yhteydessä Tukholmassa 28. lokakuuta ja keskustelivat kansainvälisestä politiikasta sekä Pohjoismaiden välisistä rajaesteistä.

Lehdistötilaisuudessaan pääministerit pitivät Pohjoismaiden uutta brändistrategiaa tervetulleena.

– Pohjoismailla on hyvä maine maailmalla, ja nyt pyrimme kehittämään Pohjoismaiden brändiä entisestään. Uskon, että voimme tukea toisiamme paljon nykyistä enemmän kansainvälisissä yhteyksissä, sanoi pääministeri Alexander Stubb.

Stubb sai tukea tanskalaiselta kollegaltaan Helle Thorning-Schmidtiltä, jonka mukaan yhteistyötä voitaisiin lisätä myös ilmastoalalla ja ylipäätään kansainvälisessä politiikassa.

Meidän pitää hyödyntää ilmastokysymyksen saama noste ja tukea yhdessä kansainvälisen ilmastosovun löytymistä YK:n ilmastokokouksessa Pariisissa ensi vuonna. Vetämällä yhtä köyttä Pohjoismaat voivat todella muuttaa maailmaa, Thorning-Schmidt sanoi.

Hänen mukaansa toinen keskeinen painopistealue on Pohjoismaiden välisten rajaesteiden poistaminen, jolla voidaan vahvistaa myös talouskasvua.

Pohjoismaista pragmatismia

Pääministerit olivat keskustelleet lehdistötilaisuutta edeltävässä kokouksessaan myös Lähi-idästä ja Ruotsin päätöksestä tunnustaa Palestiina.

Pohjoismaat toivovat yksimielisesti kahden valtion ratkaisua Israelin ja Palestiinan välille. Toisaalta olemme yksimielisiä siitä, että eri Pohjoismaat etenevät asiassa eri tavoin. Pohjoismaiselle pragmatismille lienee tunnusomaista se, että etenemme eri tavoin mutta hyvässä hengessä kohti samaa tavoitetta, totesi Ruotsin uusi pääministeri Stefan Löfven.

Norjan pääministeri yhtyi tähän näkemykseen ja katsoi sen pätevän myös Venäjään ja ylipäätään turvallisuuteen.

– Eri Pohjoismaat tekevät turvallisuuspoliittista työtä eri kumppanuuksien kautta ja täydentävät toisiaan hyvin, pääministeri Erna Solberg totesi lehdistötilaisuudessa.

Pohjoismaiden neuvoston istunto on pohjoismaisen yhteistyövuoden päätapahtuma. Tulevina kahtena istuntopäivänä keskitytään Pohjoismaiden työmarkkinoihin, koulutukseen ja integraatioon.

Lue lisää uudesta profilointi- ja asemointistrategiasta, joka keskittyy Pohjoismaiden kansainväliseen brändäykseen.