Pohjoismaiden pragmaattinen yhdentyminen – mahdollinen esikuva EU:lle

24.06.16 | Uutinen
Risto E.J. Penttilä
Photographer
Anna Rosenberg/norden.org
Pohjoismaiden on tartuttava toden teolla toimeen yhteismarkkinoiden luomiseksi. Se hyödyttäisi kansalaisia ja yrityksiä ja auttaisi tekemään Pohjoismaista EU:n välttämättömän uudistustyön esikuvan. Näin sanoo rajaesteneuvoston puheenjohtaja Risto E. J. Penttilä.

Suomen Keskuskauppakamarin toimitusjohtajan Risto E. J. Penttilän puheenjohtajakausi pohjoismaisessa rajaesteneuvostossa on edennyt puoliväliin.

Tammikuussa hän summasi tavoitteensa näin: ”Haluan, että ensin hankkiudutaan eroon kasvua jarruttavista rajaesteistä.”

Maaliskuussa neuvosto asetti tärkeysjärjestykseen rajaesteet, joiden poistamiseen se keskittäisi voimansa vuoden aikana.

Talvella Risto E. J. Penttilä pääsee raksimaan listalta viidestä kymmeneen estettä, jotka Pohjoismaiden hallitukset ovat saaneet ratkaistua rajaesteneuvoston painostuksesta.

Uusia yhteistyöavauksia

Vuosi päättyy Torniossa pidettävään symbolisesti tärkeään huippukokoukseen, johon osallistuu Pohjoismaiden hallitusten lisäksi työmarkkinaosapuolia.   

– Haluamme näyttää luoneemme toimivan prosessin rajaesteiden tehokkaaseen poistamiseen. Samalla haluamme vakuuttaa osapuolet yhteistyöhalukkuudestamme. Monet työstämistämme rajaesteistä liittyvät työelämään, Risto E. J. Penttilä toteaa.

Parhaillaan neuvostolla on työn alla 30 rajaestettä, joista osa on pienehköjä – kuten ruotsalaisten oikeus kuljettaa moottorikelkkaa Norjassa – ja osa suurempia ja poliittis-teknisesti huomattavasti haastavampia. Risto E. J. Penttilä on tarttunut niihin hyvin määrätietoisesti, koska hän visioi Pohjoismaiden nykyistä radikaalimmasta yhdentymisestä.

Verosopimus uusittava

Jotta rajaton Pohjola olisi nimensä mukainen, pohjoismaista verosopimusta tulisi Penttilän mukaan muuttaa rajaestenäkökulmasta. Nykyisen sopimuksen arvonlisävero-, henkilöverotus- ja eläkepykälät hankaloittavat kansalaisten ja yritysten toimintaa.

– Haluamme näyttää luoneemme toimivan prosessin rajaesteiden tehokkaaseen poistamiseen. Samalla haluamme vakuuttaa osapuolet yhteistyöhalukkuudestamme.

Rajattomuuden toteutuminen edellyttäisi lisäksi sitä, että Pohjoismailla olisi mahdollisuus lukea sähköisesti toistensa sosiaaliturva- ja eläkejärjestelmiä ja saada tietoa esimerkiksi eläkekertymästä ja oikeudesta työttömyyskorvauksiin. Tämä antaisi kansalaisille mahdollisuuden työskennellä ja harjoittaa yritystoimintaa missä tahansa sosiaaliturvasta ja palvelutasosta tinkimättä.  

– Kaikki tietävät sen, että julkisen sektorin tietojärjestelmiä on vaikea saada ”keskustelemaan” toistensa kanssa edes kansallisesti. EU on jo 20 vuotta tuloksetta yrittänyt luoda digitaalisia yhteismarkkinoita. Jos Pohjoismaissa saataisiin hilattua julkisen sektorin digitalisaatiota edes hieman eteenpäin, se olisi hienoa, Risto E. J. Penttilä korostaa.

Ennen vuoden loppua Penttilä aikoo myös julkaista pienen pamfletin, jossa hän perustelee, miksi pohjoismaisesta yhteistyöstä voi tulla esikuva koko Euroopalle.

EU kaipaa uudistusta

Iso-Britannian dramaattisesti päättyneen kansanäänestyksen myötä EU tarvitsee Risto E. J. Penttilän mukaan uudistusprosessia, joka purkaa vallan keskittymistä Brysseliin.

– Uskon itse asiassa, että Pohjoismaiden pragmaattinen yhdentyminen ja rajaesteiden asteittainen poistaminen voisi olla ratkaisu koko Euroopalle. Pohjoismaista mallia voitaisiin käyttää Itä-Euroopassa, Balkanilla ja Benelux-maissa, joissa on samanlaiset alueyhteistyön perinteet kuin meillä, Penttilä toteaa.

Uskottavia esikuvia Pohjoismaista voi kuitenkin tulla vasta sitten, kun olemme ensin edistäneet omaa yhdentymistämme ja onnistuneet luomaan digitaaliset yhteismarkkinat.

– Pohjoismaista voi taas tulla Euroopan johtotähti, hän sanoo.