Tehdyt toimenpiteet

Pohjoismailla vastuu Arktiksen ympäristön tilasta

– Ensinnäkin Pohjoismailla on erityinen vastuu Arktiksen ympäristön tilasta. Tutkijat voivat havaita mannertenvälisen ilman saastumisen merkkejä siinä, että ilmavirtausten mukana kaukaisilta alueilta kulkeutuvien epäpuhtauksien määrä on lisääntynyt. Esimerkiksi suurin osa elohopeasta on peräisin hiilen polttamisesta Kiinassa ja Intiassa. Näin toteaa pohjoismaisen meri- ja ilmaryhmän jäsen Lars Moseholm.

14.08.2007

Pohjoisella pallonpuoliskolla epäpuhtaudet kulkeutuvat suurten ilmavirtausten mukana maapallon kaukaisimpiin kolkkiin, mm. Grönlantiin ja muille herkille arktisille alueille. Pohjoismaiden on toimittava yhdessä ratkaisun löytämiseksi tähän ongelmaan.

– Toiseksi tutkijat ovat saaneet satelliittimittausten avulla lisätietoa siitä, miten epäpuhtaudet kulkeutuvat mantereelta toiselle.

– Ja kolmanneksi tutkijat ovat huolissaan siitä, että käynnissä oleva ilmastonmuutos tuo yhä enemmän epäpuhtauksia kaukaiseen Pohjolaan. Tästä on ilmastonmuutoksen myötä seurauksena muutoksia tunnettujen ilmavirtausten liikkeisiin sekä korkea- ja matalapaineen muodostumiseen maanosien yläpuolella. Jos esimerkiksi Golfvirta muuttaa kulkuaan, vaarana on ilmakehän ilmavirtausten siirtyminen kauemmas pohjoiseen. Sen seurauksen Grönlantiin ja Arktikselle päätyy yhä enemmän ilman mukana kulkeutuvia epäpuhtauksia. Pohjoismaissa halutaan puuttua juuri tähän ongelmaan ennen kuin se on liian myöhäistä.

Pitkäkestoisesta ja menestyksekkäästä pohjoismaisesta ilmansuojeluyhteistyöstä huolimatta toimintaa tunnetaan ja siitä tiedetään vain rajoitetusti Pohjoismaissa. Tämän takia olemme laatineet "Puhdasta ilmaa keuhkoihin" -julkaisuun. Sen tarkoituksena on kertoa ilmansuojelun ongelmista ja niiden ratkaisukeinoista.

Pohjoismaiden ministerineuvoston alainen ilmaryhmä aloitti toimintansa 1983, ja pohjoismainen meri- ja ilmaryhmä perustettiin 1993. Pohjoismaisella yhteistyöllä on 80- ja 90-luvulla sekä 2000-luvun alussa ollut suuri merkitys ympäristönsuojelukysymysten parissa tehtävälle työlle. Ilma-alan kysymyksissä työn tavoitteena on vähentää ilman sisältämien saastuttavien aineiden määrää, jotta ne eivät ylitä ympäristölle ja ihmisten terveydelle haitallisia tasoja.