Pohjoismailta vaaditaan johtajuutta antibioottiresistenssin torjumisessa

27.06.17 | Uutinen
Gris antibiotika
Nyt tarvitaan kansainvälistä yhteistyötä ja pohjoismaista johtajuutta, jotta antibioottien liikakäytöstä johtuvat kasvavat ongelmat saataisiin kuriin. Näin korostivat keskeiset päättäjät, jotka osallistuivat antibioottiresistenssiä käsitelleeseen huippukokoukseen Norjan Ålesundissa 27. kesäkuuta. Huippukokous järjestettiin Pohjoismaiden maa- ja metsätalous-, kalastus-, vesiviljely- ja elintarvikeministerien kokouksen yhteydessä.

Norjan maatalous- ja elintarvikeministeri Jon Georg Dale määritti avauspuheessaan keskustelun sävyn:

– Antibioottiresistenssi on maailman suurimpia haasteita, ja meidän on toteutettava tehokkaita toimia, joilla vähennetään antibioottien väärinkäytön dramaattisia seurauksia.

Jon Georg Dale isännöi huippukokousta yhdessä terveysministeri Bent Høien ja kalastusministeri Per Sandbergin kanssa. Kokoukseen osallistui kansainvälisiä asiantuntijoita, poliitikkoja ja päättäjiä.

Antibioottiresistenssi on maailman suurimpia haasteita, ja meidän on toteutettava tehokkaita toimia, joilla vähennetään antibioottien väärinkäytön dramaattisia seurauksia.

EU-komission toimintasuunnitelma

Antibioottiresistenssiin liittyy vaikeita haasteita. EU-komissaari Vytenis Andriukaitis vertasikin tilannetta hiljaiseen tsunamiin. Hänen mukaansa meitä uhkaavat taloudelliset tappiot, jotka voivat osoittautua suuremmiksi kuin vuoden 2008 finanssikriisistä aiheutuneet.

Vytenis Andriukaitis korosti ennaltaehkäisyä ja esitteli kolme painopistealuetta komission myöhemmin tällä viikolla julkistamasta mikrobilääkeresistenssiä koskevasta toimintasuunnitelmasta:

  • Tehdään EU:sta mikrobilääkeresistenssin hyvien käytäntöjen alue.

     

  • Vahvistetaan mikrobilääkeresistenssiin liittyvää tutkimusta, kehitystä ja innovointia.
  • Vaikutetaan aktiivisesti mikrobilääkeresistenssin vastaisten kansainvälisten toimien kehittämiseen.
Pohjola on johtoasemassa, joten te voisitte alkaa jakaa kokemuksia omista toimistanne ja niiden toteutustavoista sekä kertoa, miten muut maat voivat ottaa niistä oppia.

 

 

Kokemustenvaihto keskiössä

Maailma on nyt kriisitilanteessa, jota ei pidä vähätellä, painotti professori Otto Cars. Rakenteellisesti haasteet muistuttavat ilmastonmuutosta, mutta erona on se, että antibioottiresistenssille ei ole tarjolla vaihtoehtoja. Tämä on Otto Carsin mukaan ongelma, jota ei voida poistaa vaan joka on kohdattava. Hänen sanomansa osallistujille olikin selvä:

– Jos antibioottiresistenssiä ei tarkastella globaalista näkökulmasta, työ epäonnistuu. Yhtä lailla se epäonnistuu, ellemme tarjoa tukea matalan ja keskitulotason maille.

Pohjola johtoasemassa

Antibioottiresistenssi johtaa siihen, että ihmisiä kuolee infektioihin, ja lähteinä ovat eläimet, liikakäyttö ihmisillä sekä liikakäytöstä johtuvien jäämien kulkeutuminen ympäristöön, totesi professori Sally Davies. Hän odottaa Pohjoismailta näyttöä globaalista johtajuudesta:

– Pohjoismaissa käytetään antibiootteja luultavasti vähemmän kuin missään muualla. Te olette siis johtoasemassa ja voisitte alkaa jakaa kokemuksia omista toimistanne ja niiden toteutustavoista sekä kertoa, miten muut maat voivat ottaa niistä oppia. 

Huippukokouksen päätelmät esitellään Pohjoismaiden maa- ja metsätalous-, kalastus-, vesiviljely- ja elintarvikeministereille keskiviikkona 28. kesäkuuta pidettävässä ministerikokouksessa.

Katso ohjelma ja suoratoistolähetys Norjan maa- ja metsätalousministeriön sivustossa.