Kuinka Pohjoismaiden työllisyyspolitiikka voi vahvistaa työvoiman pätevyyttä siten, että se vastaa työmarkkinoiden pätevyystarpeita? Kuinka Pohjoismaat voivat pitää kiinni tästä päämäärästä taloudellisen taantuman aikana?
– Kokouksemme tavoitteena on pohtia, miten voimme myös vaikeina aikoina vahvistaa työvoiman osaamista työmarkkinoiden tarpeisiin nähden, Islannin sosiaali- ja vakuutusministeri Árni Páll Árnason sanoo.
Pohjoismaiden työministerit keskustelevat muun muassa näistä kysymyksistä EU:n työllisyysasioista vastaavan komission jäsenen Vladimir Spidlan ja pohjoismaisten työnantajien ja työntekijöiden edustajien kanssa 10. marraskuuta Islannissa.
Ensimmäistä kertaa yli viiteen vuoteen Pohjoismaiden työministerit tapaavat yhdessä Pohjoismaiden työmarkkinaosapuolia. Kokous viittaa vahvistuvaan kolmikantayhteistyöhön.
Kokous järjestetään työelämän ministerineuvoston vuosittaisen kokouksen yhteydessä 11. marraskuuta.
Työttömyys on vahvassa kasvussa koko Euroopassa ja se koettelee etenkin nuoria.
Talouskriisi asettaa Pohjoismaiden kilpailukyvyn ja julkisen talouden kovalle koetukselle ja vaatii niin valtiotason koordinoituja toimia kuin rajat ylittävää yhteistyötäkin. Työelämän kannalta tärkeää on edistää työvoiman sopeutumis- ja työllistymiskykyä.
– Kokouksemme tavoitteena on pohtia, miten voimme myös vaikeina aikoina vahvistaa työvoiman osaamista työmarkkinoiden tarpeisiin nähden. Siten voimme kasvattaa sekä yksittäisen työntekijän mahdollisuuksia hyvään työpaikkaan että elinkeinoelämän mahdollisuuksia palkata tarvittavaa työvoimaa maissamme, Islannin sosiaali- ja vakuutusministeri Árni Páll Árnason sanoo.
Keskustelua käydään tanskalaisen ”De nordiske landes konkurrencedygtighed – fra flexicurity til mobication” -selvityksen pohjalta. Selvityksen ovat laatineet Søren Kaj Andersen Kööpenhaminan yliopistosta ja Ove Kaj Pedersen Kööpenhaminan kauppakorkeakoulusta.
Selvityksessä analysoidaan, miten työvoiman liikkuvuutta työmarkkinoilla ja eri työmarkkinoiden välillä voidaan systemaattisesti edistää asettamalla osaamisen kehittäminen työllisyyspolitiikan keskeiseksi tavoitteeksi.
EU:n työllisyysasioista vastaava komission jäsen Vladimir Spidla esittelee kokouksessa EU-raportin "Uudet taidot uusia työpaikkoja varten".
Tiedonannossa esitellään toimenpiteitä, joiden avulla komissio haluaa parantaa kysynnän ja tarjonnan vastaavuutta tällä alueella.
Molemmissa raporteissa korostetaan, että taloudellisen taantuman aikana toteutetut toimenpiteet eivät saa estä pitkän aikavälin työmarkkinahaasteisiin tarttumista.
Globalisaation ja väestökehityksen myötä kilpailu jatkuvasti supistuvasta työvoimasta kiristyy, mikä ajan myötä uhkaa pohjoismaista hyvinvointimallia, ellei nyt ryhdytä toimeen.
Osapuolten ja Vladimir Spidlan välistä keskustelua seuraa Pohjoismaiden työministerien kokous 11. marraskuuta. Kokouksessa keskitytään kasvavaa nuorisotyöttömyyttä hillitseviin toimiin.
Lars Djernæs
Puhelin
+45 33960360
Sähköposti
ldj@norden.org
Michael Funch
Sähköposti
mifu@norden.org