Pohjoismainen malli kestävyystestiin
Pohjoismaiden sosiaalidemokraatit ja Työväenliikkeen pohjoismainen yhteistyökomitea (SAMAK) ovat käynnistäneet uuden tutkimushankkeen. NordMod 2030 -hankkeen tavoitteena on tehdä analyysejä, kestävyystestejä ja vaikutusten arviointia pohjoismaista mallia odottavista haasteista.
Kymmenen sosiaalidemokraattien ja ay-liikkeen pohjoismaista johtohahmoa, mukaan lukien Islannin, Norjan ja Tanskan pääministerit, julkistivat hankealoitteen ja perustelivat sitä 31. tammikuuta julkaistussa Dagens Nyheter -lehden artikkelissa:
"Tulevaisuuden kohtaaminen palkkoja alentamalla on umpikuja. Tällainen talous ei luo tarvittavaa hyvinvoinnin kasvua, joka on edellytyksenä sille, että saadaan yhdistettyä vahva kasvu ja ensiluokkainen tasa-arvoinen hyvinvointiyhteiskunta. Pohjoismaiden elinkeinoelämän tulee kilpailla tiedolla ja osaamisella. Sen vuoksi on sijoitettava tutkimukseen, toimivampaan koulutusjärjestelmään ja tarjottava yhä useammille mahdollisuus elinikäiseen oppimiseen – työehtojen huonontamisen sijaan."
Pohjoismaisen mallin kulmakiviin ja mallin sisäisiin ja ulkoisiin muutoshaasteisiin perehtyvän perusraportin lisäksi esitellään maakohtaiset raportit ja viisi teemaraporttia. Raportissa käsitellään kestävää kasvua, tulevaisuuden sopimusmalleja, kotoutumista ja haasteita, demokratiaa ja osallistumista sekä hyvinvoinnin tulevaisuutta, rahoitusta ja kestävyyttä.
Hankkeen rahoittajina toimivat Pohjoismaiden sosiaalidemokraatit ja Työväenliikkeen pohjoismainen yhteistyökomitea, mutta hankkeen toteuttavat riippumattomat pohjoismaiset tutkijat.
Yhteydenotot
Heidi Orava
Puhelin
+45 33 96 04 60
Sähköposti
heor@norden.org
