Pohjoismainen veroparatiisihanke onnistuneesti maaliin

10.05.16 | Uutinen
Nordiska rådets session
Photographer
Johannes Jansson/norden.org
Pohjoismainen yhteistyöhanke verotietojen vaihtosopimusten solmimiseksi offshore-rahoituskeskusten kanssa on nyt saanut viimeisen sinetin. Kun Yhdistyneet arabiemiirikunnat ja Islanti allekirjoittivat kahdenvälisen verotietojen vaihtosopimuksen, samalla saatiin päätökseen todellinen pohjoismainen menestystarina. Pohjoismaat ovat solmineet verotietojen vaihtosopimukset maailman kaikkien 45 veroparatiisivaltion kanssa.

Hanke päättyi samaan aikaan, kun maailmalla kohistiin Panaman papereista, jotka osoittivat veronkiertoa yhä tapahtuvan myös Pohjoismaissa.
Pohjoismaiset verotietojen vaihtosopimukset olivat läpimurto veronkierron ehkäisyssä, toteaa hankkeen aloitteentekijä ja vetäjä Torsten Fensby.

– Sopimusten ansiosta maihimme on palautunut kymmeniä miljoonia kruunuja, jotka muuten olisivat jäänet teille tietymättömille. Täysin ratkaisevaa oli se, että pohjoismaisilla asiantuntijoilla oli OECD:ssä erittäin toimiva verkosto, Fensby sanoo. Maat pitivät yhtä ja neuvottelivat yhdessä, ja onnistuimme urakassa, jossa kaikki muut ovat epäonnistuneet.

Sopimusten ansiosta maihimme on palautunut kymmeniä miljoonia kruunuja, jotka muuten olisivat jäänet teille tietymättömille.

Hän saa tukea Norjan valtiovarainministeriön veroasiantuntijalta Trude Steinnes Sønviseniltä, joka myös oli mukana hankkeessa alusta lähtien.

– Ennen pohjoismaisia sopimuksia työmme oli yhtä hakuammuntaa. Emme koskaan uskoneet pääsevämme näin pitkälle.

Kaikki ovat silti yksimielisiä siitä, että tiedonvaihtosopimukset ovat vasta alkua. Nyt koottu sopimuspaketti lähtee siitä, että veroviranomaisilla on jo ennalta tietoa kätketyistä varoista, joista ne voivat esittää kysymyksiä – ja saada niihin myös vastauksia.

– Seuraavana ja täysin mullistavana vaiheena on automaattinen tietojenvaihtosopimus, joka tulee kokonaisuudessaan voimaan ensi vuonna, Steinnes Sønvisen sanoo. Sen ansiosta viranomaiset pysyvät ajan tasalla, vaikka heillä ei olisi etukäteen tiedossa nimeä tai jäljitettävää summaa.

Ennen pohjoismaisia sopimuksia työmme oli yhtä hakuammuntaa. Emme koskaan uskoneet pääsevämme näin pitkälle.

Veronkierto on maailmanlaajuisesti valtava poliittinen haaste, Fensby toteaa.

– Meidän ja muun maailman on saatettava verolainsäädäntömme 21. vuosisadalle. Nykytilanteessa raha pääsee yhä liikkumaan hallitsemattomasti.

Fensby painottaa myös, että maiden on kunnioitettava toistensa järjestelmiä.

– Kaikkien maiden tulisi verojärjestelmästä riippumatta kyetä toimimaan niin, että yksi maa ei pääse hyötymään toisen kustannuksella. Tämä on realistinen ja oikeudenmukainen haave, jonka myös useimmat niin sanotut veroparatiisivaltiot hyväksyvät.

Veronkiertäjiä tulee kuitenkin aina olemaan. Verottamaton offshore-sektori on uhka koko globaalille taloudelle, ja ellei sitä saada hallintaan, maailma kulkee suurella matemaattisella todennäköisyydellä kohti uutta finanssikriisiä, Fensby korostaa.

Trude Steinnes Sønvisen on samaa mieltä. Hän perää veronkiertäjille nykyistä kovempia sakkoja ja rangaistuksia.

Pohjoismaiden ministerineuvostolle verotietojen vaihtosopimukset ovat osoitus maiden yhteistyön voimasta.

– Tämän menestyksen kasvupohjana on ollut pohjoismainen yhteistyö. Poliittinen verkostomme on ensiarvoisen tärkeä paitsi Pohjoismaissa myös kansainvälisesti, toteaa Pohjoismaiden ministerineuvoston pääsihteeri Dagfinn Høybråten.

Yhteistyön merkitystä korostetaan myös ministeriötasolla.

– Pohjoismaiden yhteistoiminta oli tässä asiassa täysin ratkaisevaa, toteaa Ruotsin valtiovarainministerin Magdalena Anderssonin valtiosihteeri Charlotte Svensson. Tämä korostaa pohjoismaisen yhteistyön tärkeyttä.