Tehdyt toimenpiteet

Pohjoismainen yhteistyö kasvun ja vaikutusvallan avain

– Pohjoismaisen yhteistyön torkkuvaisen elon päivät ovat nyt luetut. Pohjolan alue muodostaa maailman kymmenenneksi suurimman talouden ja on pinta-alaltaan suurempi kuin Intia. Tällainen painoarvo on hyödynnettävä, jotta saisimme jätettyä jälkemme maailmaan, kirjoittaa Tanskan pohjoismainen yhteistyöministeri tanskalaisessa Information-lehdessä julkaistussa mielipidekirjoituksessa.

11.02.2011
Karen Ellemann

– Voimme saavuttaa pohjoismaista mittakaavaetua nykyisen yhteistyön voimin. Se vaatii kuitenkin poliitikoilta uskallusta priorisoida, keskittää varoja ja politisoida yhteistyötä. Koko ajan on pohdittava, olemmeko saavuttaneet haluamamme, Karen Ellemann sanoo.

Valokuvaaja
Magnus Fröderberg/norden.org

Vihreä kasvu, työpaikkojen luominen sekä kilpailukyvyn ja vientimahdollisuuksien tukeminen kestävällä tavalla ovat pohjoismaisen yhteistyön menestystekijöitä, kirjoittavat poliitikot Karen Ellemann, Palle Christiansen ja Jacob Vestergaard.

Pohjoimainen tutkimus on huippuluokkaa, mutta sen hyödyntämistä ja siitä tiedottamista voidaan parantaa, etenkin ilmastokysymyksissä pohjoismaiseen huippututkimusaloitteeseen liittyen. On keskityttävä vahvistamaan kasvua maiden rajoista riippumatta sekä helpottamaan kansalaisten ja yritysten arkea poistamalla maiden välisiä esteitä.

Tämä sekä Pohjolan mahdollisuudet vaikuttaa sitä ympäröivään maailmaan, ovat asioita, joille tulisi näiden kolmen poliitikon mukaan kohdistaa lisähuomiota.

Tiiviimmän yhteistyön edellytyksenä on kuitenkin kyky uskaltaa priorisoida, artikkelissa todetaan.

– Voimme saavuttaa pohjoismaista mittakaavaetua nykyisen yhteistyön voimin. Poliitikoilta vaaditaan kuitenkin uskallusta priorisoida, keskittää varoja ja politisoida yhteistyötä. Koko ajan on pohdittava, olemmeko saavuttaneet haluamamme.

tiiviimmän yhteistyön edellytyksenä on kyky uskaltaa priorisoida

Kirjoittajat huomauttavat myös, että on tärkeää jatkaa Itämeren alueen yhteistyön kehittämistä kasvukeskuksena ja stabiiliuden ankkurina. Lisäksi he korostavat EU:n Itämeri-strategian toteuttamisen tarpeellisuutta.

Tärkeää on myös Valko-Venäjän demokratiakehityksen tukeminen.

– On tärkeää, että Itämeren alue on vahva, sillä alue rajaa levottomampia alueita, kuten Valko-Venäjää. Valko-Venäjän tilanteen viimeisten ei-toivottujen tapahtumien valossa meidän pohjoismaisten yhteistyöministerien vierailu European Humanities -yliopistoon vuonna 2010 tuntuu entistäkin tärkeämmältä askeleelta Valko-Venäjän demokratiakehityksen puolesta.

Etusijalla ovat myös arktiset alueet, joilla yhteistyötä jatketaan haavoittuvien merialuiden suojelemiseksi. Vuoropuhelu Yhdysvaltain, Kanadan ja Venäjän välillä on jatkossakin tärkeää.

Artikkelin ovat kirjoittaneet:

Karen Ellemann
Tanskan ympäristöministeri ja pohjoismainen yhteistyöministeri

Palle Christiansen
Finanssipolitiikasta ja pohjoismaisesta yhteistyöstä vastaava Grönlannin maakuntahallituksen Naalakkersuisutin jäsen.

Jacob Vestergaard
Kalastuksesta, ulkoasioista ja pohjoismaisesta yhteistyöstä vastaava Färsaarten maakuntahallituksen jäsen.

Lue kirjoitus kokonaisuudessaan.