Pohjoismais-balttilainen sopimus esikuvana Euroopassa
Pohjoismaiden ja Baltian maiden rahoitusmarkkinaviranomaiset allekirjoittivat 15. kesäkuuta 2010 sopimuksen, joka koskee rajat ylittävien finanssimarkkinoiden vakauteen, kriisinhallintaan sekä kriisien ratkaisutapoihin liittyvää yhteistyötä. Yhteistyö vahvistaa maiden valmiuksia hoitaa yhteisiä vakausongelmia Pohjoismaiden ja Baltian alueella, jossa rahoitusmarkkinat ovat pitkälti yhdentyneet.
Pohjoismais-balttilainen sopimus lisää rajat ylittävien rahoitusmarkkinoiden vakauteen liittyvää yhteistyötä.
- Valokuvaaja
- Magnus Fröderberg/norden.org
Sopimuksella perustetaan rajat ylittävä vakaustyöryhmä, joka on ensimmäinen laatuaan Euroopassa.
– Rahoitusmarkkinoiden kriisi osoitti, että rahoituslaitosten rajat ylittävässä valvonnassa on suuria puutteita. Perustamalla yhteisen pohjoismais-balttilaisen vakausryhmän tiivistämmekin yhteistyötä omassa maailmankolkassamme, ja toivottavasti tästä tulee esikuva myös muille, Ruotsin kunta- ja finanssimarkkinaministeri Mats Odell sanoo.
Pohjoismaiden ja Baltian maiden rahoitusmarkkinoiden pitkälle edennyt yhdentyminen vaatii vakauskysymyksissä entistä syvempää viranomaisyhteistyötä. Tähän on vastattu saattamalla voimaan rahoituskriisien hallintayhteistyötä vahvistava sopimus.
Sopimuksen avulla Pohjoismaiden ja Baltian maiden viranomaiset parantavat ennen kaikkea valmiuksiaan hallita rajat ylittävän pankkitoiminnan ongelmia. Pohjoismaiden ja Baltian maiden viranomaiset ovat näin ensimmäisiä, jotka toimeenpanevat kaikkien EU-maiden kesäkuussa 2008 allekirjoittaman yhteistyösopimuksen rahoitusmarkkinoiden kriisinhallinnasta (Memorandum of Understanding on Cross-Border Financial Stability).
Nyt solmittu, vapaaehtoiseen yhteistyöhön perustuva sopimus ei ole juridisesti sitova, mutta se vahvistaa Pohjoismaiden ja Baltian maiden viranomaisten yhteistyötä luomalla yhteiset toimintatavat tiedon jakamiseen ja koordinoimiseen. Tavoitteena on pienentää yli rajojen laajenevan rahoituskriisin riskiä sekä parantaa kriisinhallintatoimien tehokkuutta. Sopimus ei siis koske puhtaasti kansallisia rahoitusmarkkinoiden ongelmia.
Sopimuksen toteuttamiseksi on perustettu Pohjoismaiden ja Baltian maiden välinen rajat ylittävä vakausryhmä (Cross-Border Stability Group, NBSG). Ryhmän ensimmäisenä puheenjohtajana toimii Tanskan finanssiministeriö, ja puheenjohtajuus kiertää sen jälkeen Pohjoismaiden ja Baltian maiden välillä.
