Tehdyt toimenpiteet

Pohjoismaisen kulttuuriperinnön säilyminen varmistettava

Bente Dahl Pohjoismaiden neuvoston kulttuuri- ja koulutusvaliokunnasta kehottaa Pohjoismaiden hallituksia perustamaan sähköisen järjestelmän alkuperäisen pohjoismaisen kulttuuriperinnön jakamiseksi ja säilyttämiseksi.

04.03.2010
Bente Dahl

Bente Dahl korostaa, kuinka tärkeää on, että Pohjoismaiden hallitukset muistavat vastuunsa ja perustavat verkkosivuston, jonka kautta opiskelijat, eri alojen ammattilaiset ja mahdolliset asiakkaat voivat löytää toisensa ja hyödyntää toisiaan.

Valokuvaaja
Johannes Jansson/norden.org

- On välittömänä vaarana, että sukupolvien ajan hallitut perinteiset käsityöläistaidot katoavat muutamassa vuodessa, jos asialle ei tehdä mitään, Bente Dahl sanoo.

Siksi Pohjoismaiden neuvosto haluaa toteuttaa useita aloitteita, joilla vahvistetaan verkostoa ja yhteistyötä muun muassa oppilaitosten ja työnantajien välillä, jotta Pohjoismaissa olisi myös tulevaisuudessa kelloseppiä, viulunrakentajia, rappaajia, pyöräntekijöitä ja hopeaseppiä.

Bente Dahl korostaa, kuinka tärkeää on, että Pohjoismaiden hallitukset muistavat vastuunsa ja perustavat verkkosivuston, jonka kautta opiskelijat, eri alojen ammattilaiset ja mahdolliset asiakkaat voivat löytää toisensa ja hyödyntää toisiaan.

Pohjoismaiden hallitukset ovat allekirjoittaessaan Unescon aineetonta kulttuuriperintöä koskevan yleissopimuksen sitoutuneet tähän panostukseen. Yleissopimuksen tarkoituksena on suojella kansanperinnettä, rituaaleja ja muuta perinnöksi jätettävää kulttuuria.

- On myös kiire, koska perinteisen käsityön perustana oleva tietämys ei jää automaattisesti olemaan, Bente Dahl sanoo.