Pohjoismaisen mallin tulevaisuus esillä korkean tason tapahtumassa Washingtonissa

23.02.16 | Uutinen
Kansainvälisissä tapahtumissa on viime vuosina kohdistunut paljon kiinnostusta pohjoismaisen mallin tulevaisuuteen. Pohjoismaiden ministerineuvoston pääsihteeri esitteli ajatuksensa aiheesta Washingtonissa sijaitsevassa Johns Hopkinsin yliopistossa 18. helmikuuta järjestetyssä korkean tason tapahtumassa. Tilaisuudessa käsiteltiin myös Pohjoismaiden nostamista esikuvaksi Yhdysvalloissa parhaillaan käytävässä poliittisessa keskustelussa.

Pohjoismaiden ministerineuvoston pääsihteeri Dagfinn Høybråten piti esityksen otsikolla The Nordic model under pressure – will it survive?, jossa hän antoi perusteellisen analyysin Pohjoismaiden tilanteesta.

Pääsihteeri esitteli pohjoismaisen yhteistyön perusarvot sekä Pohjoismaiden sosioekonomista menestystä osoittavat kovat faktat ja puhui vahvasti pohjoismaisen mallin selviytymisen puolesta esityksensä pahaenteisestä otsikosta huolimatta.

Erityisiä mutta ei ainutlaatuisia

Pohjoismaista mallia luonnehtii vahva hyvinvointiyhteiskunta yhdistettynä esimerkiksi korkeaan verotukseen ja tehokkaaseen sääntelyyn monella julkishallinnon alalla. Pohjoismaat ovat maailman tasa-arvoisimpia yhteiskuntia talouden ja sukupuolten välisen tasa-arvon näkökulmasta.

– Yleisesti Pohjoismaiden tilannetta voidaan kuvailla eräänlaisena yhteiskunnallisena sopimuksena, jossa kansalaiset hyväksyvät korkean verotuksen, koska he saavat vastineeksi muun muassa ilmaisen terveydenhuollon, ilmaisen koulutuksen, laadukkaan infrastruktuurin ja hyvän työttömyyskorvauksen, Dagfinn Høybråten toteaa.

Malli on erityinen, mutta ei suinkaan ainutlaatuinen, hän huomautti ja korosti yhtä keskeistä tekijää, joka on Pohjoismaille kyllä omaleimainen: luja luottamus kansalaisten ja päättäjien välillä kuten myös ihmisten välillä yleisesti.

Sosialismia vai yksinkertaisesti käytännöllisyyttä?

Economist-lehden tituleerattua Pohjoismaita uusina supermalleina muutama vuosi sitten huomiota on kansainvälisesti kohdistunut siihen, onko pohjoismainen malli elinkelpoinen ja voisiko se todella toimia innoituksena muille.

Yhdysvalloissa meneillään olevissa esivaaleissa osa kandidaateista on ehdottanut Pohjoismaita roolimalliksi myös Yhdysvalloille.

Tilaisuuden yleisö kyseenalaisti tätä ja jopa pohjoismaisen mallin perusteita.

– Kiinnostus Pohjoismaita kohtaan on tällä hetkellä suurta, mikä on eräistä väärinkäsityksistä huolimatta positiivista. On tärkeä ymmärtää, että Pohjoismaat eivät ole tarkasti säädeltyjä sosialistisia valtioita, joissa ei ole tilaa yrittäjyydelle. Päinvastoin, innovaatio on yksi tärkeimmistä voimavaroistamme ja Pohjoismaat ovat vapaita talouksia, joissa yritysverotus on monilta osin jopa alhaisempaa kuin Yhdysvalloissa, Dagfinn Høybråten korosti.

Kysyttäessä viestiä tulevalle Yhdysvaltain presidentille, hän lisäsi:

– Pohjolaa voidaan pitää alueena, joka painii painoaan raskaammassa sarjassa. Pohjoismaat ovat kärjessä vihreiden ratkaisujen ja kestävän kehityksen kysymyksissä ja mailla on mahdollisuus olla merkittävä toimija ja avainkumppani myös Yhdysvalloille.

– Pohjolaa voidaan pitää alueena, joka painii painoaan raskaammassa sarjassa. Pohjoismaat ovat kärjessä vihreiden ratkaisujen ja kestävän kehityksen kysymyksissä ja mailla on mahdollisuus olla merkittävä toimija ja avainkumppani myös Yhdysvalloille.

Maahanmuuttajat ja pakolaiset kolkuttavat ovella

Kuten muuallakin Euroopassa, myös Pohjoismaissa pakolaiskriisi on määrittänyt poliittisen agendan viime kuukausina.

Tilanteella on ollut väliaikaisia seurauksia pohjoismaisen yhteistyön peruspilareihin, kuten vapaaseen liikkuvuuteen rajojen yli. Huomio on kohdistunut toimenpiteisiin, joilla tilanteeseen on vastattu, mikä puolestaan on johtanut keskusteluun siitä, täyttävätkö Pohjoismaat itse asettamansa korkeat standardit ihmisoikeuksien osalta.

– Neljä Pohjoismaata, Norja, Ruotsi, Suomi ja Tanska, ovat niiden kymmenen OECD-maan joukossa, jotka vastaanottavat eniten pakolaisia tarkasteltaessa turvapaikan hakijoita miljoonaa asukasta kohti, Dagfinn Høybråten kuitenkin huomautti.

– Lisäksi Kansainvälisen valuuttarahaston tuoreet tilastot osoittavat, että Pohjoismaat ovat niiden maiden joukossa, jotka käyttävät suurimman osuuden bruttokansantuotteestaan turvapaikanhakijoista johtuviin kustannuksiin, hän lisäsi.

Yhdessä vahvempia

Pohjoismaiset yhteistyöministerit sopivat vuonna 2014 pohjoismaisen yhteistyön visiosta, joka sai otsikokseen Yhdessä olemme vahvempia. Ministerien visio Pohjolalle keskittyy neljään yhteistyöalueeseen: rajaton Pohjola, innovatiivinen Pohjola, näkyvä Pohjola ja ulospäin suuntautunut Pohjola.

– Tämä on pohjoismaisen yhteistyön ydin: yhdessä voimme saavuttaa paljon enemmän kuin erikseen. Tähän pyrimme jatkuvasti jatkossakin nykyisistä haasteista huolimatta, Høybråten totesi.

Uusi profilointistrategia levittää tulevina vuosina pohjoismaisen yhteistyön sanomaa ja arvoja tuoden sen laajemmalle kansainväliselle yleisölle, mukaan lukien Pohjoismaiden keinot tarttua nykyhaasteisiin.

– Tämä on pohjoismaisen yhteistyön ydin: yhdessä voimme saavuttaa paljon enemmän kuin erikseen. Tähän pyrimme jatkuvasti jatkossakin nykyisistä haasteista huolimatta.

– Kuten jo aiemmin totesin, olen optimistinen sen pohjalta, miten Pohjoismaat ovat selvinneet haasteista aiemmin. Luotan siihen, että Pohjoismaiden päättäjillä on halua ja kykyä löytää hyviä ratkaisuja haasteisiin sekä pysyä uskollisena pohjoismaisen mallin perusarvoille. Olemme käytännöllisiä ja kykenemme uudistumaan, pääsihteeri päätti puheensa.