Pohjoismaiset tarinat ovat vain klikkauksen päässä

19.03.18 | Uutinen
The Nordics Brand tool box
Photographer
www.thenordics.com
Erityinen pohjoismainen ajattelutapa on jo levinnyt kauas Pohjoismaiden ulkopuolelle. Ja sen jälkiä on nähtävissä kaikkialla maailmassa. Pohjoismaissa ei kuitenkaan koeta ajattelutavasta syntyneiden jälkien kuuluvan pelkästään meille, vaan ne ovat koko maailman omaisuutta.

”Pohjoismailla on etenkin tasa-arvoon ja avoimuuteen liittyviä yhteisiä arvoja”, sanoo Margot Wallström, Ruotsin ulkoasiainministeri ja Pohjoismaiden ministerineuvoston tämänhetkinen puheenjohtaja.

Kokeneetkin tarinankertojat tarvitsevat inspiraatiota. Sen vuoksi Pohjoismaiden ministerineuvosto on kehittänyt sivuston, jossa on paljon Pohjoismaiden yhteisiin arvoihin pohjautuvista tuloksista kertovia tarinoita, videoita, faktoja ja kuvia. Sivustolla on lisäksi ilmainen interaktiivinen verkkotyökalu, jonka avulla kuka tahansa voi kertoa pohjoismaiseen ajattelutapaan pohjautuvasta intohimon kohteestaan ja luoda omaa materiaalia pohjoismaisten tapahtumien markkinoimiseksi ympäri maailmaa.

Pohjoismailla on etenkin tasa-arvoon ja avoimuuteen liittyviä yhteisiä arvoja.

”Uskon konkretiaan. Tämä on erittäin konkreettinen tapa jakaa Pohjoismaiden arvoja. Aion ehdottomasti levittää tietoa tästä ministeriössäni”, Wallström toteaa.

Pohjoismaiden profilointi on yhteinen positiivisen palautteen hanke, jonka kautta kuka tahansa voi toimia ja kertoa omasta aloitteestaan joko julkaisemalla sen www.thenordics.com-sivustolla tai käyttämällä tunnistetta #TheNordics sosiaalisessa mediassa.

Käännetään aluebrändäys päälaelleen

Viime vuosina Pohjoismaiden pääministerit ovat panostaneet alueen näkyvyyden lisäämiseen. Priorisointialoihin kuuluvan aluebrändäyksen tavoitteena on vahvistaa Pohjoismaiden kilpailukykyä ja parantaa niiden mahdollisuuksia kansainvälisesti.

Alueen viisi yhteistä arvoa – luottamus, avoimuus, kestävyys, innovaatiot ja tasa-arvo – muodostavat Pohjoismaiden brändäyksen perustan.

”Meillä on tärkeää olla yhteinen profiili, jonka voimme jakaa muun maailman kanssa. Se lisää Pohjoismaiden mielenkiintoa yhteistyöhön ja antaa entistä useammalle toimijalle mahdollisuuden osallistua yhteisen tarinan kerrontaan. Me ministerit teemme kaikkemme, jotta suurlähetystömme alkaisivat käyttää työkalua mahdollisimman pian”, kertoo Suomen pohjoismainen yhteistyöministeri Anne Berner.

Pohjoismaiden brändäyshanke on kääntämässä aluebrändäyksen pelisäännöt päälaelleen. Kun alueelliset erot ja ylpeys työnnetään sivuun, tästä yhteisestä visiosta on hyötyä kaikille ja se helpottaa suurlähetystöjen ja muiden sidosryhmien välistä yhteistyötä.

Nyt on sinun vuorosi

Vastikään julkistetulla sivustolla on jo yli 40 pohjoismaista tarinaa – Traces of North – eri puolilta maailmaa. Nämä tarinat kuvaavat pohjoismaisten arvojen ilmentymiä eri puolilla maailmaa ja sitä, miten niiden pohjalta voidaan käynnistää uusia keskusteluja.

Uskon, että juuri suuren toimintavapauden mahdollistava, luonnollinen lähestymistapa tekee pohjoismaisesta brändäyshankkeesta ainutlaatuisen.

”Painotamme paljon luottamusta ja avoimuutta pohjoismaisen brändin tulkinnassa toisella puolella maailmaa. Uskon, että juuri suuren toimintavapauden mahdollistava, luonnollinen lähestymistapa tekee pohjoismaisesta brändäyshankkeesta ainutlaatuisen”, toteaa Tobias Grut, Pohjoismaiden brändäyhankkeen projektipäällikkö.

Pohjoismaisia jälkiä – #TracesofNorth – on paljon enemmän kuin mitä on löydettävissä Pohjoismaiden pienen maantieteellisen alueen ulkopuolella.

Käynnistämällä keskustelua Pohjoismaiden ministerineuvosto ei kuitenkaan esittele Pohjoismaita maailmalle vaan ennemmin tuo Pohjoismaita esille eri puolilla maailmaa.

Joskus asiat näkee selvemmin matkan päästä.

 

The Nordics – digitaalinen työkalupakki