Pohjoismaisia palkintoja sateli Tukholmassa
Pohjoismaiden kulttuurielämän eturivin taiteilijoille sekä innovatiiviselle luonnon ja ympäristön suojelijalle myönnettiin tiistai-iltana Tukholman Kulttuuritalossa Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuus-, elokuva-, musiikki- sekä luonto- ja ympäristöpalkinnot. Palkinnonjakotilaisuus oli osa Pohjoismaiden neuvoston istunnon ohjelmaa.
Per Petterson kiitti hyvin henkilökohtaisessa puheessaan vanhempiaan, joista kumpikin oli omalla erityisellä tavallaan avannut hänelle oven kirjojen maailmaan. Palkintolautakunnan valintaa Petterson luonnehti seuraavasti: – Siististi tehty!
- Valokuvaaja
- Magnus Fröderberg/norden.org
Palkinnonsaajat astelivat yksi toisensa jälkeen Pohjoismaiden neuvoston presidentin Sinikka Bohlinin luokse kiittämään 350 000 Tanskan kruunun (n. 47 000 euron) palkinnosta.
Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon vastaanotti norjalaiskirjailija Per Petterson teoksestaan "Jeg forbanner tidens elv", jonka erityiset vahvuudet palkintolautakunta tiivisti seuraavasti:
"Romaanin päähenkilö kuvaa kokemuksiaan ja sirpaleisia muistikuviaan perheensä monien elämänkriisien keskellä. Petterson ilmentää runollisen ja verkkaisen kielensä avulla sitä, miten vaikeaa ihmisten on sanoa toisilleen kaikkein pakottavimmilta tuntuvat asiat."
Petterson kiitti hyvin henkilökohtaisessa puheessaan vanhempiaan, joista kumpikin oli omalla erityisellä tavallaan avannut hänelle oven kirjojen maailmaan. Palkintolautakunnan valintaa Petterson luonnehti seuraavasti:
– Siististi tehty!
Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnon saivat tanskalainen käsikirjoittaja-ohjaaja Lars von Trier ja tuottaja Meta Louise Foldager elokuvasta "Antichrist".
Meta Louise Foldager kiitti palkinnosta myös Lars von Trierin puolesta ja korosti pohjoismaisten taiteilijoiden uskomattomia etuoikeuksia:
– Maailmassa ei ole montakaan paikkaa, jossa eri taiteenlajeilla on niin suuret vapaudet kuin täällä Pohjolassa ja jossa taide saa jopa taloudellista tukea ja kannustusta valtiolta ja valtiollisilta tahoilta. Rajojen hakeminen on täysin ratkaisevaa taiteellisen vapauden ja luovan kehityksen kannalta.
Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinnon sai suomalainen muusikko ja tähtiklarinetisti Kari Kriikku, jota palkintolautakunta kuvaili seuraavin sanoin:
"Kari Kriikku on vertaansa vailla oleva klarinettivirtuoosi. Hänen ilmaisulleen on ominaista joustavuus ja soittamisen ilo – hän on siis muusikko sanan hienoimmassa merkityksessä."
Hyvin kiitollinen Kriikku sanoi, että palkintolautakunta teki rohkeasti palkitessaan muusikon eikä tavalliseen tapaan kapellimestaria tai säveltäjää.
Pohjoismaiden neuvoston luonto- ja ympäristöpalkinnon vastaanotti ylpeä ja iloinen Kerstin Andersson ruotsalaisen Friluftsfrämjandet-järjestön puolesta. Palkinto myönnettiin järjestön Luonnossa kotonaan -toiminnalle.
"Luonnossa kotonaan -toiminta on erinomainen esimerkki lasten hyvinvointia ja luonnontuntemusta edistävästä toiminnasta aikakaudella, jolloin yhä useammat elämykset saadaan tietokoneen välityksellä. Mallin pohjalta voi myös helposti kehittää muuta vastaavanlaista toimintaa, kuten on jo tehtykin kaikkialla Pohjoismaissa", palkintolautakunta totesi perusteluissaan.
Yhteydenotot
Jesper F. Schou-Knudsen
Puhelin
+45 33 96 03 55
Sähköposti
jsk@norden.org
