Pohjoismaisia parlamentaarikoita tutustumiskäynnillä Frederiksbergissä
Miten Pohjoismaiden koulutusjärjestelmissä voidaan edistää luovuutta ja innovointia? Pohjoismaiden neuvoston kulttuuri- ja koulutusvaliokunnan 15 parlamentaarikkoa pääsee tutustumaan aiheeseen tarkemmin vieraillessaan tänään Metropolin opettajankoulutuslaitoksessa Frederiksbergissä.
Vierailun myötä Pohjoismaat haluavat kiinnittää huomiota siihen, miten globalisaation aikakaudella Pohjoismaiden koulutusjärjestelmiin saadaan huomattavasti enemmän luovuutta, innovointia ja yrittäjyyttä.
Valiokunta haluaa siksi tutustua lähemmin luovasti ajattelevan koulutuslaitoksen Metropolin käyttämiin kasvatusopillisiin toimiin sekä opettajien että oppilaiden luovuuden ja luomisvoiman vahvistamiseksi.
Vierailun aikana parlamentaarikot saavat kuulla muun muassa, miten Metropol pyrkii eri keinoin sisällyttämään innovointia ja yrittäjyyttä opettajankoulutuksiin. Esimerkkinä on ensimmäisenä vuonna järjestettävä johdantoprojekti, jonka lähtökohtana on sosiaalinen yrittäjyys.
Pohjoismaisilla poliitikoilla on myös mahdollisuus kuulla entisten opettajaopiskelijoiden käytännön kokemuksia innovoinnin ja luovuuden sisällyttämisestä opetukseen.
Esitelmöijistä mainittakoon muun muassa Norjan Telemarkin alueen elinkeinoelämän keskusliiton erityisasiantuntija Kerstin Laue, joka kertoo vierailun aikana siitä, miten elinkeinoelämä ja koulut voivat toimia toistensa kumppaneina yrittäjyyden sisällyttämisessä opetukseen.
Vierailun perusteella Pohjoismaiden neuvosto päättää, voidaanko Pohjoismaiden hallituksille tehdä uusia suosituksia ja aloitteita, jotka voivat edistää yksittäisten maiden sekä koko Pohjolan kehitystä ja lisäarvoa.
Yhteydenotot
Anne-Mette Persdotter
Puhelin
+45 33 96 04 50
Sähköposti
amp@norden.org
