Poliisille ehdotetaan erikoisyksikköä ihmiskaupan torjumiseksi

26.10.16 | Uutinen
Politimænd ved bil
Photographer
Yadid Levy / Norden.org
Pohjoismaiset ihmiskaupan vastaisen työn asiantuntijat kokoontuivat keskiviikkona 26. lokakuuta Helsingissä. Pohjoismaat – ihmiskaupan yhteinen markkina-alue -konferenssissa keskusteltiin muun muassa ihmiskaupan uusista muodoista sekä siitä, millaisia resursseja ja työmenetelmiä ihmiskaupan vastainen työ vaatii.

Suomen yhdenvertaisuusvaltuutettu, joka toimii kansallisena ihmiskaupparaportoijana, ehdotti avauspuheessaan erikoisyksikköä poliisille.

Yksi konferenssin pääsanomista oli, että ihmiskaupan vastainen työ vaatii paitsi resursseja, myös erityisosaamista, keskitettyä asiantuntemusta sekä suunnitelmallisuutta. Eurojustin yhteyssyyttäjän, norjalaisen Rudolf Christoffersenin mukaan Norjassa on onnistuttu saamaan ihmiskauppiaita rikosvastuuseen juuri poliisin erikoisyksikön ansiosta. Suomen kansallinen ihmiskaupparaportoija toivoo samaa käytäntöä Suomeen.

Alueellinen yhteistyö on tärkeää, jotta voidaan tehokkaammin torjua tämän tyyppistä modernia rajat ylittävää orjakauppaa.

Yhteistyö on tärkeää

Konferenssin järjesti Suomen yhdenvertaisuusvaltuutettu yhteistyössä sosiaali- ja terveysministeriön kanssa. Konferenssi kuuluu Pohjoismaiden ministerineuvoston Suomen puheenjohtajakauden ohjelmaan. Myös Pohjoismaiden ministerineuvoston pääsihteeri Dagfinn Høybråten korostaa alueellisen yhteistyön tärkeyttä.

- Alueellinen yhteistyö on tärkeää, jotta voidaan tehokkaammin torjua tämän tyyppistä modernia rajat ylittävää orjakauppaa. Pohjoismaisen yhteistyön kaltaisella alueellisella yhteistyöllä voimme vahvistaa toimenpiteitä, joilla voidaan paremmin tunnistaa ihmiskaupan uhreiksi joutuvien naisten, miesten, tyttöjen ja poikien tarpeet. Pohjoismaiden ministerineuvosto luo toimenpiteillään tämän yhteistyön alustoja, sanoo Pohjoismaiden ministerineuvoston pääsihteeri Dagfinn Høybråten.