Poliitikot keskustelivat Färsaarten asemasta pohjoismaisessa yhteistyössä

03.04.17 | Uutinen
Nordens hus på Ved Stranden
Photographer
Mary Gestrin
Voidaanko itsehallintoalueiden asemaa pohjoismaisessa yhteistyössä laajentaa? Tästä käytiin keskustelua Tukholmassa 3. huhtikuuta, kun Pohjoismaiden neuvoston puheenjohtajisto käsitteli Färsaarten hakemusta täysivaltaisesta jäsenyydestä Pohjoismaiden neuvostossa.

Asiasta laadittu selvitys osoittaa yksiselitteisesti, että oikeudelliset seikat ovat esteenä Färsaarten toiveelle täysivaltaisen jäsenyyden hyväksymisestä. Tanskan lainsäädännön mukaan Färsaarilla ei ole oikeutta solmia sopimuksia sellaisten kansainvälisten järjestöjen kanssa, joissa jäseninä on ainoastaan itsenäisiä valtioita. Pohjoismaisen yhteistyön perussäännöstön eli Helsingin sopimuksen mukaan Pohjoismaiden neuvosto on juuri tällainen organisaatio.

– Oikeudellisesti tätä asiaa on nyt selvitetty perin pohjin, toteaa Pohjoismaiden neuvoston presidentti Britt Lundberg. Toivomme kuitenkin perusteellisempaa selvitystä asiaan liittyvistä muista seikoista, hän lisää.

Puheenjohtajisto päätti, että asian valmistelua täydennetään katsauksella siitä, miten itsehallintoalueiden mahdollisuuksia vaikuttaa pohjoismaisessa yhteistyössä voidaan kehittää nykyisissä oikeudellisissa puitteissa. Samalla halutaan arvioida, onko pohjoismaisessa yhteistyössä noudatettu niitä sääntöjä, joilla ohjataan itsehallintoalueiden asemaa pohjoismaisessa yhteistyössä.

Färsaaret haki lokakuussa 2016 täysivaltaista jäsenyyttä Pohjoismaiden neuvostossa ja Pohjoismaiden ministerineuvostossa. Asiaa käsiteltiin ensimmäistä kertaa Pohjoismaiden neuvoston puheenjohtajiston kokouksessa viime marraskuussa. 

Färsaarten toive on erittäin pitkällisen poliittisen prosessin jatkoa. Virallisen pohjoismaisen yhteistyön perustamisesta lähtien Färsaarilla on ollut vahva poliittinen toive saavuttaa täysivaltainen jäsenyys yhteistyössä.

Asiasta tehdään lopullinen päätös tänä syksynä Pohjoismaiden neuvoston istunnossa.