Tehdyt toimenpiteet

Ruokahävikin vastustaja saa Pohjoismaiden neuvoston luonto- ja ympäristöpalkinnon 2013

Pohjoismaiden neuvoston arvostetun luonto- ja ympäristöpalkinnon saa tanskalainen Selina Juul toiminnastaan ruokahävikkiä vastustavassa Stop Spild Af Mad -kuluttajaliikkeessä. Palkinnon arvo on 350 000 Tanskan kruunua (noin 47 000 euroa).

30.10.2013
Valokuvaaja
Magnus Froderberg / norden.org

Tiesitkö, että kolmasosa maapallon ruoantuotannosta päätyy jätteeksi? Tämän vuoden luonto- ja ympäristöpalkinnon saaja, tanskalainen Selina Juul on perustanut Stop Spild Af Mad -kuluttajaliikkeen, joka on Tanskan suurin ruokahävikkiä vastustava kansanliike. "Selina Juulin työn merkitystä ei voi liioitella", palkintolautakunta toteaa perusteluissaan.

Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2013 luonto- ja ympäristöpalkinto myönnetään pohjoismaiselle yritykselle, organisaatiolle tai yksityishenkilölle, jonka kehittämä tuote tai keksintö tai muu luova panos lisää luonnonvarojen käytön tehokkuutta ja pienentää siten ihmisen ympäristöjalanjälkeä.

Selina Juulin sisukkuus on tehnyt ruokahävikistä puheenaiheen paitsi hänen kotimaassaan Tanskassa myös muualla Pohjolassa sekä EU:ssa ja YK:ssa. Juul toimii vapaaehtoisena puhenaisena Stop Spild Af Mad -liikkeessä, jonka hän itse perusti vuonna 2008.

"Selina Juulin oma ja yhdessä sidosryhmien kanssa tekemä sinnikäs työ on saanut ruokahävikin laskuun Tanskassa. Hän on luovasti, innostavasti ja uutterasti kohdistanut huomiota ruokahävikkiin ja parantanut siten luonnonvarojen käytön tehokkuutta ja pienentänyt ihmisen ympäristöjalanjälkeä", palkintolautakunta perustelee.

Ruokahävikki on myös eettinen kysymys: maailmassa, jossa heitetään vuosittain pois 1,3 miljardia tonnia ruokaa, on myös miljardi nälkäistä.

Lue lisää Pohjoismaiden neuvoston palkinnoista


Selina Juulin ja Stop Spild Af Mad -liikkeen esittely

Yhteydenotot

Frøydis Johannessen
Puhelin +45 21 71 71 44
Sähköposti frjo@norden.org