Tehdyt toimenpiteet

Ruotsi johtaa Pohjoismaiden valmiusjoukkoja

Pohjoismaiset puolustusministerit pohtivat vastikään ajankohtaisia turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kysymyksiä ja erityisesti yhteistyötä kansainvälisissä operaatioissa.

01.06.2006

Keskustelun aiheena oli muun muassa Pohjoismaiden ja Viron yhteisen valmiusjoukon (Nordic Battle Group) kehittäminen. Ministerit käsittelivät pääasiassa valmiusjoukkoa koskevia päätösmekanismeja sekä osallistujamaiden välisen neuvonpidon tärkeyttä. Kokouksessa keskusteltiin lisäksi Ruotsin, Norjan, Suomen ja Viron välisessä sopimuksessa esitetyistä valmiusjoukkojen vakiinnuttamista koskevista olosuhteista. Sopimus allekirjoitettiin ja astui voimaan 23. toukokuuta 2005. Sen keskeisiä pääkohtia ovat valtuudet, kansainvälisoikeudellinen perusta, joukkojen turvallisuus sekä suhteet muihin kansainvälisiin järjestöihin.

Suunnitelman mukaan ruotsalaisten johtama valmiusjoukko on valmiina 6 kuukauden jaksoa varten vuoden 2008 ensimmäisellä vuosipuoliskolla. Päämajassa työskentelee prikaatinkenraali Karl Engelbrektsson, jonka Ruotsi on nimennyt valmiusjoukon komentajaksi, sekä kolme norjalaista esikuntaupseeria.

– Norjalaisten osallistuminen Ruotsin johtamaan pohjoismaiseen valmiusjoukkoon on tärkeää, sillä se tukee pohjoismaista yhteistyötä. Norja on myös tärkeässä asemassa Euroopan puolustus- ja turvallisuusyhteistyön edistämisessä. Valmiusjoukkoja koskevaa käsitettä on kehitetty tiiviissä yhteistyössä YK:n kanssa, ja joukko toimii tärkeänä tukena YK:n kriisinhallinnalle, sanoo Norjan puolustusministeri Anne-Grete Strøm-Erichsen.