Ruotsille uusi pohjoismainen yhteistyöministeri

14.10.14 | Uutinen
Kristina Persson
Photographer
Martina Huber/Regeringskansliet
Kun Ruotsin uusi hallitus aloitti työnsä, maa sai uudeksi pohjoismaiseksi yhteistyöministeriksi Kristina Perssonin (S). Pohjoismaat ovat sydämenasia Perssonille, joka on muun muassa toiminut Ruotsin Norden-yhdistyksen puheenjohtajana 2007–2012.

Uusi yhteistyöministeri katsoo Pohjolaa globaalista näkökulmasta. Hän on kannattanut Pohjoismaille yhä kiinteämpää poliittista yhteistyötä ja muun muassa sanonut, että Pohjoismaat voisivat paitsi kulkea Euroopan yhdentymisen edellä, myös toimia sille esikuvana.

– Ihmisillä, järjestöillä, yrityksillä, viranomaisilla ja poliitikoilla on täällä tiivis suhdeverkosto. On sen ansiota, että alueestamme on tullut yksi maailman menestyneimmistä.

Kristina Perssonin salkkuun kuuluvat Ruotsin hallituksessa pohjoismaisen yhteistyön lisäksi myös strategia- ja tulevaisuusasiat.

Hän on perustanut Global utmaning -ajatushautomon, joka pyrkii toimimaan mielipidevaikuttajana ja parantamaan taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristön kannalta kestävän kehityksen edellytyksiä Ruotsissa ja maailmalla.

Aiemmin Persson on toiminut maaherrana ja Ruotsin keskuspankin varapääjohtajana. Hän oli Ruotsin valtiopäivien jäsen 1991 ja 1993–1995, ja vuonna 1995 hän toimi yhdeksän kuukautta Euroopan parlamentin jäsenenä.