Tehdyt toimenpiteet

Ruotsin hallitus panostaa suomen kieleen vähemmistökielenä

Ruotsin hallitus on päättänyt myöntää tulevina kolmena vuonna 1 miljoonan Ruotsin kruunun valtionavustuksen Finska nu -kielihankkeelle. Hanketta vetää Tandem, joka on Suomalais-ruotsalaisen kulttuurirahaston projektitoimisto.

30.11.2011

– Yhteisen historiamme ja maidemme läheisen yhteistyön, erityisesti elinkeinoelämän alueella, vuoksi on tärkeää, että Ruotsissa on ihmisiä, jotka osaavat sekä suomea että ruotsia, Ruotsin koulutusministeri Jan Björklund sanoo.

Edellisellä hallituskaudella allianssihallitus hyväksyi erityisen vähemmistökielilain, jotta suomen kieli yhtenä viidestä kansallisesta vähemmistökielestä pystytään pitämään elinvoimaisena Ruotsissa.

Finska nu -hankkeen tavoitteena on vahvistaa suomen kielen käyttöä ja lisätä kiinnostusta sitä kohtaan Ruotsissa. Finska nu -hanke koostuu kolmesta osaprojektista, joista keskeisin on suunnattu esikoululapsille.

Finska nu -hankkeella on Suomessa Svenska nu -sisarprojekti, jota tukevat sekä Ruotsin että Suomen hallitukset. Ruotsille on tärkeää myös se, että ruotsin kieli ja ruotsinkielinen kulttuuri pysyvät elinvoimaisina ja kehittyvät Suomessa.