Ruotsin maatalousministeri puhuu uuden pohjoismaisen ruoan puolesta
Ruoasta kiinnostuneet tukholmalaiset saivat torstai-iltana tutustua suomalaiseen ruokakulttuuriin, kun kolmas ohjelmallinen ilta Uutta pohjoismaista live-ruokaa –otsikon alla järjestettiin Tukholman kulttuuritalolla.
Paikalle oli tullut yli 150-päinen yleisö kuullakseen M.A. Nummisen laulavan ruokaohjeita ja keskustelevan ruoasta kokki Rune Kalf-Hansenin kanssa.
Illan aluksi Ruotsin maatalousministeri Eskil Erlandsson puhui Pohjolan ensiluokkaisista raaka-aineista.
”Minun visioni on tehdä pohjoismaisia raaka-aineita ja pohjoismaista ruokakulttuuria tunnetuksi kaikkialla maailmassa. Pohjoismaisella keittiöllä on kaikki edellytykset kilpailla ranskalaisen ja italialaisen keittiön rinnalla”, maatalousministeri totesi.
M. A. Numminen kertoi ruokamuistoja Pohjoismaiden kiertueiltaan: islantilaisesta hapanhaista, tanskalaisista makeisista, norjalaisesta turskasta ja unohtumattomasta ruotsalaisesta hapansilakasta. Tilaisuudessa esiintyi myös ateriatuntemuksen tohtori Richard Tellström, joka pakinoi suomalaisesta ja pohjoismaalaisesta ruokakulttuurista.
Yleisölle tarjottiin maistiaisina punajuuria sienten kera, hapansilakkaa, silliä ja kananmunia, perunoita ja votkaa sekä vihreää hernekeittoa melonilla ryyditettynä.
Live-Mat (live-ruokaa) on Rune Kalf-Hansenin kehittämä konsepti, jossa hän yhdessä kulloisenkin vieraansa kanssa laittaa ruokaa ja höystää iltaa mielenkiintoisilla keskusteluilla.
Tämän vuoden teemana on pohjoismainen ruoka, sillä Ruotsi on Pohjoismaiden ministerineuvoston puheenjohtaja ja ministerineuvostolla on yhtenä painopistealueen Uusi pohjoismainen ruoka –ohjelma.
Uutta pohjoismaista live-ruokaa on neljän illan sarja, jossa tutustutaan ruokaan ja vieraisiin Tanskasta, Islannista, Suomesta ja Norjasta. Tapahtumasarjan järjestävät Ruotsin maatalousministeriö, Tukholman kulttuuritalo ja Ruotsin Pohjola polttopisteessä (Norden i Fokus)
