Tehdyt toimenpiteet

Shanghain Fudan-yliopisto haluaa kehittää yhteistyötä Pohjoismaiden kanssa

Shanghain Fudan-yliopiston Nordic Centren edustajat tapasivat Pohjoismaiden ministereitä torstaina keskustellakseen tiiviimmästä yhteistyöstä Kiinan ja Pohjoismaiden välillä. Nordic Centre on yliopiston solmukohta, jossa kohtaavat tutkimusyhteistyö, opiskelijavaihto ja Shanghaissa toimivat pohjoismaiset yritykset.

24.06.2010

Nordic Centre är ett bra exempel på samverkan mellan Kina och Norden menar Jan Vapaavuori som är Finlands samarbetsminister i nordiska frågor.

– Nordic Centre on hyvä esimerkki Kiinan ja Pohjoismaiden välisestä yhteistyöstä, mutta myös erinomainen esimerkki pohjoismaisesta yhteistyöstä, Suomen pohjoismainen yhteistyöministeri Jan Vapaavuori totesi.

Tänä vuonna 15-vuotisjuhlaansa viettävä Fudan-yliopisto tekee yhteistyötä 26 pohjoismaisen yliopiston kanssa.

Nordic Centren ohjelmajohtaja Martin Bech toivoi tapaamisessa tiiviimpää yhteistyötä, jonka lähtökohtana voisi olla esimerkiksi tuore The Nordic Welfare State -julkaisu.

Hänen mielestään Pohjoismaiden tulisi tehdä aloite Fudan-yliopiston yhteydessä toimivan pohjoismaiseen hyvinvointimalliin keskittyvän tutkimuskeskuksen kehittämiseksi. Hänen toiveenaan on myös joustava koulutusohjelma, jossa pohjoismaiset ja kiinalaiset opiskelijat voisivat opiskella Fudan-yliopistossa vuoden ja jatkaa sen jälkeen Pohjoismaiden yliopistoissa.

Grönlannin pohjoismainen yhteistyöministeri Palle Christiansen toivoi aloitteita, jotka kehittäisivät yhteistyötä maiden välillä.

Hän mainitsi esimerkiksi toivovansa Grönlannin yliopiston kansainvälistyvän –yliopistolla kehitetään energia- ja ilmastoalan opintoja, mikä osaltaan voisi johtaa tiiviimpään yhteistyöhön Kiinan kanssa.

Kokous pidettiin Shanghain maailmannäyttelyn yhteydessä. Pohjoismaat järjestävät useita tapahtumia maailmannäyttelyn aikana.

Kokouksen jälkeen pohjoismaiset ministerit tapasivat myös pohjoismaisia opiskelijoita Nordic Lighthouse -tilassa, jossa on suosittu New Nordic Lanscapes -näyttely.

Perjantaina Shanghain maailmannäyttelyn yhteydessä järjestettiin Pohjoismais-kiinalainen energia- ja ilmastopäivä

Tutustu The Nordic Centreen.

Samasta aiheesta
  • Pohjoismais-kiinalainen energia- ja ilmastopäivä Shanghain maailmannäyttelyssä (Uutinen)

    Pohjoismais-kiinalainen energia- ja ilmastopäivä järjestetään Shanghain maailmannäyttelyn yhteydessä 25. kesäkuuta 2010. Tapahtumaan osallistuu Pohjoismaiden ja Kiinan ministereitä, yritysjohtajia ja tutkijoita. Päivän aiheena on tarkastella yhteistyön ja tiiviimmän vuoropuhelun mahdollisuuksia Pohjoismaiden ja Kiinan välillä kestävien energiajärjestelmien ja -tekniikoiden kehittämiseksi ja niistä tiedottamiseksi.

  • Pohjoismaat Shanghain maailmannäyttelyssä 2010 (Tapahtuma)

    Pohjoismaat profiloituvat Shanghain maailmannäyttelyssä alueellisesti "Better City, Better Life" -teeman avulla. Pohjolan päivänä 25. kesäkuuta kohdistetaan huomio energiaan ja ilmastoon, ja paikalla on ministereitä kaikkialta Pohjolasta. Yhteisestä toiminnasta voidaan mainita myös suuri maisema-arkkitehtuurinäyttely New Nordic Landscapes, elintarviketurvallisuusseminaari sekä apuvälineiden muotoiluun keskittyvä näyttely. Shanghain kansainvälisillä elokuvajuhlilla on niin ikään luvassa pohjoismaisten perhe-elokuvien näytäntöjä.

  • New Nordic Landscapes -näyttely Shanghain maailmannäyttelyssä 2010
  • New Nordic Centre in Shanghai (Uutinen)

    A new Nordic Centre for Chinese and Nordic students alike was inaugurated at Shanghai's prestiguous Fudan university shortly after the opening of the World Expo in China.