Tehdyt toimenpiteet

Talouskasvun hyödyt jaettava oikeudenmukaisesti

Hyvinvointivaltio on Pohjoismaiden ministerineuvoston Norjan-puheenjohtajakauden pääteema vuonna 2012. Norjan pääministerin Jens Stoltenbergin mukaan huomio kohdistetaan pohjoismaisen yhteiskuntamallin kehittämiseen.

02.11.2011
Jens Stoltenberg
Valokuvaaja
Magnus Fröderberg/norden.org

– Me olemme hyviä sekä luomaan että jakamaan. Hyvä talouskasvu on yhdistetty oikeudenmukaiseen tulonjakoon. Tämä on Norjan puheenjohtajakauden pääsanoma, Stoltenberg kertoo.

Stoltenbergin mukaan pohjoismainen yhteistyö on tärkeää, koska Pohjoismailla on paljon opittavaa toisiltaan.

– Voimme vaihtaa kokemuksia, ja vaikka niitä ei voida kopioida, voimme kuitenkin innostaa toisiamme tekemään Pohjoismaista entistä paremman asuinpaikan.

Kun Stoltenbergiltä kysytään Pohjoismaiden visiosta, hän painottaa kansalaisten kokemusta.

– Pohjoismaiden pitää olla alue, jossa kansalaisilla on hyvä elämä, jossa luotamme toisiimme ja ymmärrämme toisiamme yli maanrajojen ja jossa vallitsee monimuotoisuus ja vapaus. Lisäksi meidän tulisi kokea, että tämä on sosiaalisesti oikeudenmukaisin alue maailmassa.

Yhteydenotot

Silje Bergum Kinsten
Puhelin +45 33 96 02 51
Sähköposti siki@norden.org

Samasta aiheesta
  • Norjan puheenjohtajakausi 2012 (Organisaatio)

    Kestävän hyvinvointivaltion kehittäminen pohjoismaisesta näkökulmasta on pääteema Norjan puheenjohtajakaudella Pohjoismaiden ministerineuvostossa vuonna 2012.

  • Hyvinvointivaltio keskiössä Pohjoismaiden ministerineuvoston Norjan-puheenjohtajakaudella vuonna 2012 (Uutinen)

    – Pohjoismaat ja pohjoismainen yhteistyö ovat tienhaarassa. Talouskriisi on jättänyt jälkensä myös Pohjoismaihin. Tulevasta talouskehityksestä vallitsee edelleen suuri epävarmuus niin omissa maissamme kuin maailmanlaajuisestikin. Hyvinvointivaltio on uhattuna, joten Pohjoismaiden on kohdattava haasteet yhdessä ja kehitettävä yhteistyötään, sanoo Norjan pääministeri Jens Stoltenberg.