Tehdyt toimenpiteet

Tapaa poliitikoita ja kerro mielipiteesi

Nyt sinulla on mahdollisuus vaikuttaa henkilökohtaisesti pohjoismaiseen yhteistyöhön. Tammikuun 2012 alusta lähtien voit tavata Pohjoismaiden neuvoston parlamentaarikoita ja ehdottaa, minkä asioiden parissa heidän tulisi työskennellä tai kertoa näkemyksiäsi asialistan asioista.

01.01.2012
Kimmo Sasi
Valokuvaaja
Johannes Jansson/norden.org

– Toivon, että Pohjoismaiden kansalaiset hyödyntävät mahdollisuutta aktiivisesti. Mahdollisuus puhua suoraan päätöksentekijöiden kanssa vahvistaa demokratiaa ja kansalaisten suoria vaikutusmahdollisuuksia. Voin taata, että kaikki aloitteet analysoidaan perusteellisesti, sanoo Pohjoismaiden neuvoston presidentti Kimmo Sasi.
 
Avoimuuden ja keskustelun edistämiseksi Pohjoismaiden neuvosto alkaa ottaa vastaan kansalaislähetystöjä 1. tammikuuta 2012 alkaen. Sen seurauksena Pohjoismaiden kansalaiset tai korkeintaan viiden henkilön ryhmät voivat pyytää tapaamista Pohjoismaiden neuvoston valiokuntien kanssa voidakseen esittää näkemyksiä Pohjoismaiden neuvoston politiikasta.
 
Poliitikkotapaamisen aiheena voi olla konkreettinen asia valiokuntakokouksen päiväjärjestyksessä tai muut valiokunnan alaan kuuluvat asiat. Kansalaislähetystö saa 15 minuuttia aikaa esittää omia näkemyksiään ja vastata valiokunnan esittämiin kysymyksiin.

Pohjoismaiden kansalaiset voivat tehdä vierailupyyntöjä valiokuntakokousten yhteyteen. Kokoukset järjestetään vuosittain tammikuussa, maaliskuussa, kesäkuussa, syyskuussa ja marraskuussa. Valiokuntakokousten päiväjärjestykset julkaistaan osoitteessa www.norden.org viikkoa ennen kokouksia.
 
Valiokunnan parlamentaarikot eivät kommentoi suoraan esitettyjä kysymyksiä tai näkemyksiä, mutta käsittelevät niitä poliittisesti suljetussa kokouksessa kansalaislähetystön vierailun jälkeen.

Vierailupyynnöt lähetetään osoitteeseen:
Pohjoismaiden neuvosto
Ved Stranden 18
DK-1061 København
Puh. +45 3396 0400
S-posti: nordisk-rad@norden.org

Vierailupyynnön tulee olla perillä Pohjoismaiden neuvostossa viimeistään neljä päivää ennen valiokuntakokouksia. Pohjoismaiden neuvosto kokoontuu seuraavan kerran 24.–25. tammikuuta 2012 Oslossa.

Yhteydenotot

Tina Bostrup
Puhelin +45 33 96 04 52
Sähköposti tib@norden.org

Heidi Orava
Puhelin +45 33 96 04 60
Sähköposti heor@norden.org

Silje Bergum Kinsten
Puhelin +45 33 96 02 51
Sähköposti siki@norden.org

Samasta aiheesta