Terveydenhoitoalan henkilöstöpula puhuttaa
Pohjoismaiden ministerineuvosto ei aio laatia yhteispohjoismaista toimintasuunnitelmaa terveyden- ja sairaanhoitoalan henkilöstöpulan ratkaisemiseksi.
Pohjoismaat tekevät jo nykyisin yhteistyötä, jonka tavoitteena on luoda hyviä edellytyksiä sille, että terveyden- ja sairaanhoitoalalla olisi tulevaisuudessa riittävästi hyvin koulutettua henkilökuntaa. Koulutetun työvoiman tarpeeseen pyritään vastaamaan muun muassa korkeakouluasteen koulutukseen liittyvällä yhteistyöllä. Yhteistyön yhtenä tuloksena on korkeakouluasteen koulutukseen pääsyä koskevan yhteispohjoismaisen sopimuksen jatkaminen.
Pohjoismaiden ministerineuvostossa tehdään lisäksi priorisoitua yhteistyötä, jossa keskitytään vuonna 2007 etenkin pohjoismaiseen sosiaali- ja terveydenhoitoon.
Edellä on muutamia vastauksia, joita peruspalveluministeri Liisa Hyssälä antaa hänelle esitettyyn kysymykseen, joka koskee mahdollisen yhteispohjoismaisen suunnitelman laatimista terveyden- ja sairaanhoidon henkilöstöpulan ratkaisemiseksi. Kysymyksen oli esittänyt Pohjoismaiden neuvoston Tanskan-valtuuskunnan jäsen Line Barfod, joka on myös neuvoston hyvinvointivaliokunnan jäsen.
Suomi on Pohjoismaiden ministerineuvoston tämän vuoden puheenjohtajamaa. Liisa Hyssälä painottaa vastauksessaan pohjoismaisen yhteistyön tärkeyttä, koska maat voivat oppia toisiltaan vaihtamalla kokemuksia.
– Puheenjohtajamaa katsoo, että yhteispohjoismaisella tasolla tulisi pohtia, miten alan – ja varsinkin sen pienipalkkaisten töiden – houkuttelevuus voidaan säilyttää nuorten pohjoismaalaisten opiskelijoiden silmissä, ministeri kirjoittaa vastauksessaan.
