Toimiin paremman ympäristön puolesta Itämeren satamissa
Itämeren alueen poliitikot haluavat turvata Itämeren satamien kestävyyden. Uudessa raportissa suositellaan myös tutkimusyhteistyön lisäämistä tavoitteena kehittää vaihtoehtoisia polttoaineita meriliikenteeseen. Pohjoismaiden neuvosto kannattaa kumpaakin aloitetta, jotka esiteltiin Helsingissä 28.–30. elokuuta pidetyssä Itämeren parlamentaarikkokonferenssissa.
Itämeren alueen parlamentaarikot kokoontuivat vuotuiseen konferenssiinsa (BSPC) Helsinkiin 28.–30. elokuuta. Aiheena oli vihreä kasvu yhteisen ja toivon mukaan pian sinisemmän ja puhtaamman meremme parhaaksi.
Yksi kokouksen pääkohdista oli BSPC:n meripolitiikkaa käsittelevän työryhmän loppuraportti, jossa muun muassa suositellaan toimenpiteitä Itämeren alueen satamien kehittämiseksi.
Ennen kaikkea keskiössä oli alueen kestävän kehityksen edistäminen Itämeren oireilevan meriympäristön suojelemiseksi ja satamien kilpailukyvyn vahvistamiseksi.
– Pohjoismaiden neuvoston ympäristö- ja luonnonvaravaliokunta on työskennellyt kauan Itämeren satamien kehittämiseksi tavoitteena ennen kaikkea vähentää käymäläjätepäästöjä ja turvata painolastivesien kunnollinen käsittely. Toivomme BSPC:n kunnianhimoisen raportin johtavan vahvempaan panostukseen asiassa, lausui Pohjoismaiden neuvoston ympäristö- ja luonnonvaravaliokunnan jäsen ja Ruotsin valtiopäiväedustaja Anita Brodén (fp).
Konferenssissa keskusteltiin myös YK:n päätöksestä rajoittaa alusten polttoaineen rikkipäästöpitoisuutta 0,1 prosenttiin vuodesta 2015 lähtien.
YK:n merenkulkujärjestön IMO:n ehdotus voi johtaa jopa 75 prosentin kasvuun meriliikenteen polttoainekustannuksissa ja monet pelkäävät liikenteen siirtyvän mereltä maalle lisäten ympäristövahinkoja.
Itämeren alueen parlamentaarikot kehottivat sen vuoksi vahvistamaan tutkimusyhteistyötä meripolitiikan alalla esimerkiksi vaihtoehtoisten polttoainetekniikoiden ja yleisemmin energiatehokkuuden innovoinnin alalla.
Itämeren parlamentaarikkokonferenssi juhlisti tänä vuonna 20-vuotistaivaltaan. Kokouksessa kävi ilmi, että Pohjoismaiden neuvostolla on ollut keskeinen rooli BSPC:n synnyssä. Itämeren parlamentaarikkokonferenssiin osallistuu poliitikkoja 27:stä Itämeren alueen kansallisesta ja paikallisesta parlamentista. Yhteistyötä tehdään esimerkiksi seksuaalisessa hyväksikäyttötarkoituksessa tapahtuvan ihmiskaupan torjumiseksi sekä työmarkkinaolojen, meripolitiikan ja ilmasto-, energia- ja ympäristötyön edistämiseksi.
Yhteydenotot
Michael Funch
Puhelin
+45 33960332
Sähköposti
mifu@norden.org
Jan Widberg
BSPC-sihteeristö
jw@norden.org
