Tehdyt toimenpiteet

Ulkoministerit: Pohjoismaiden ja Baltian maiden suhteita vahvistettava

Torstaina Kööpenhaminassa järjestetyn pohjoismaisen ulkoministerikokouksen yhteydessä julkaistusta kirjoituksesta käy ilmi, että ministerit haluavat kehittää pohjoismaista ulko- ja turvallisuuspoliittista yhteistyötä. Lisäksi halutaan kehittää lähialueiden kanssa tehtävää yhteistyötä.

11.03.2010
Danmarks justitieminister Lene Espersen

Tanskan ulkoministeri Lene Espersen haluaa yhdessä pohjoismaisten kollegojensa kanssa kehittää Pohjoismaiden ulko- ja turvallisuuspoliittista yhteistyötä. Ulkoministerit tapasivat Kööpenhaminassa torstaina.

Valokuvaaja
Mats Holmström

"Tiiviimmän pohjoismaisen yhteistyön edellytys on sen luoma lisäarvo. Toisaalta emme kuitenkaan voi rajoittaa työtämme Pohjoismaiden rajojen sisälle, jos haasteet vaativat muuta. Toisinaan on hyvä ottaa yhteistyöhön mukaan muitakin osapuolia, esimerkiksi Baltian maat, Venäjä tai muita Itämeren maita. Pohjoismainen yhteistyö tulee nähdä EU:ta ja transatlanttista yhteistyötä täydentävänä tekijänä", ministerit kirjoittavat.

Pohjoismaiden ulko- ja turvallisuuspoliittinen yhteistyö on ollut esillä jo pitkään. Stoltenbergin raportin sisältämät ehdotukset yhteistyön kehittämisestä ovat näyttäneet keskusteluille suuntaa. Ehdotusten joukossa on Pohjoismaiden merialueiden, ilmatilan ja arktisten alueiden yhteinen valvonta sekä etsintäkuulutuksiin ja pelastuspalveluihin liittyvät kysymykset. Lisäksi esille on nostettu yhteiset toimet nettihyökkäyksiä vastaan ja jo käynnissä olevan sotilaallisen yhteistyön kehittäminen.

"Stoltenbergin raportti kehottaa meitä ottamaan yhteisen vastuun Pohjolasta alueena kuten myös lähialuistamme. Pohjoismaiden turvallisuuspolitiikan tapahtumat vaikuttavat väistämättä myös naapurimaihimme. Tämän vuoksi olemme ottaneet asiaksemme erityisesti arktisten alueiden sekä Itämeren ja Baretsin alueen yhteistyön. Pohjoismaiden lähialuieden vakaus on kaikkien Pohjoismaiden etu", ministerit painottavat artikkelissa.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikan kysymykset ovat puhuttaneet monia ympäri Pohjolaa. Pohjoismaisten parlamentaarikkojen vuosittaisessa istunnossa, joka vuonna 2009 järjestettiin Tukholmassa, keskustelussa olivat esillä juuri Stoltenbergin raportin sisältämät ehdotukset. Ulkoministerit huomauttivat istunnossa, että pohjoismaisesta ulko- ja turvallisuuspolitiikasta käytävä keskustelu ei vuosiin ole ollut yhtä kiinnostavaa ja dynaamista. Tämä lausunto sai lisäpontta torstain kokouksessa Kööpenhaminassa.

"Pohjoismaiden yhteiset arvot sekä yhteisymmärryksen ja epävirallisten yhteyksien perinne toimivat lähtökohtana mahdollisuuksillemme vaikuttaa yhdessä ympäröivään maailmaan. Ratkaiseva edellytys on se, että pohjoismaista ulko- ja turvallisuuspoliittista yhteistyötä kehitetään edelleen tulevan vuosikymmenen haasteiden edessä. Tämä on yhteinen tavoitteemme", ulkoministerit päättivät kirjoituksensa.

Kirjoituksen allekirjoittivat Tanskan Lene Espersen, Ruotsin Carl Bildt, Norjan Jonas Gahr Støre, Suomen Alexander Stubb ja Islannin Össur Skarphéðinsson.

Sydsvenskan-sanomalehdessä julkaistu artikkeli kokonaisuudessaan

Stoltenbergin raportti

Pohjoismaiden ministerineuvoston ja Pohjoismaiden neuvoston vuosikirja Én for alle, alle for én

Yhteydenotot

Mats Holmström
Puhelin +45 33 96 02 91
Sähköposti maho@norden.org