Tehdyt toimenpiteet

Uusi blogi tuo nostetta uudelle pohjoismaiselle ruoalle

Ruokablogien kirjoittajille on luvassa uusi verkosto osoitteessa nordicfeed.com, jonka kautta ruokatoimittajat eri puolilta maailmaa voivat löytää tuoreinta tietoa uudesta pohjoismaisesta ruoasta.

26.08.2011
Löja
Valokuvaaja
Johannes Jansson/norden.org

Pohjoismainen gastronomia on näyttävästi esillä Copenhagen Cooking -ruokafestivaaleilla. Tapahtuma on vähitellen muodostunut sekä arkeen että juhlaan valmistettavan uuden pohjoismaisen ruoan johtavaksi foorumiksi. Tämänvuotisilla festivaaleilla julkistettiin uusi aloite, jonka tavoitteena on koota pohjoismaisesta ruoasta kiinnostuneita ruokabloggaajia eri puolilta maailmaa.

Pohjoismaiden ministerineuvosto isännöi 26. elokuuta järjestettyä seminaaria, joka toimi uuden verkoston lähtölaukaisuna.

Norjalainen kokki Andreas Viestad ja tanskalainen kokki Trine Hahnemann pitivät mukaansatempaavat esitykset pohjoismaisesta ruoasta ennen ja nyt. Pohjoismaisen geenivarakeskuksen NordGenin Simon Jeppson puolestaan kuvaili tutkijoiden ja kokkien välistä yhteistyötä. Seminaarissa eurooppalaiset ja yhdysvaltalaiset bloggaajat pääsivät lisäksi tapaamaan kiinalaisia televisiotoimittajia ja tanskalaisia ravitsemusterapeutteja.

– Sivuston tavoitteena on toimia bloggaajien, toimittajien ja muiden ruoasta kirjoittavien ensisijaisena porttina uuteen pohjoismaiseen ruokaan, kertoi yksi aloitteentekijöistä, lehdistöpäällikkö Bent Bøkman julkistamistilaisuudessa.

Uusi pohjoismainen ruoka -konsepti kattaa hyvän ruoan ja maistuvien raaka-aineiden lisäksi myös ruokaan liittyvät elämykset ja tarinat.

Aloitteentekijät toivovat nordicfeed.com-sivuston välittävän uuden pohjoismaisen ruoan periaatteita laajemmalle yleisölle ja toimivan kohtaamispaikkana eri puolilta maailmaa tuleville ruokaharrastajille, jotka arvostavat pohjoismaisia makuja.

Pohjoismaiden ministerineuvosto tuki nykyään yksityisenä ja riippumattomana toimivaa aloitetta hankkeen käynnistysvaiheessa.

Lisätietoa osoitteesta nordicfeed.com

Tutustu myös sivustoon nynordiskmad.org

Yhteydenotot

Michael Funch
Puhelin +45 33960332
Sähköposti mifu@norden.org

Mads Randbøll Wolff
Puhelin +45 33 96 02 56
Sähköposti mrw@norden.org

Samasta aiheesta
  • Pohjoismaat gastronomian suurvalta (Uutinen)

    Pohjoismaiden keittiöissä leijailee hyvän ruoan tuoksu ja nyt kova työ on tuottanut myös tulosta, sillä kaikki viisi Pohjoismaata sijoittuivat kymmenen parhaan joukkoon ruoanvalmistuksen maailmanmestaruuskilpailussa. Tulos on sulka hattuun myös Pohjoismaiden ministerineuvoston Uusi pohjoismainen ruoka -ohjelmalle.

  • Århus-deklarationen om ny nordisk mad (Julkilausuma)

    Århus-deklarationen från 2005 om ny nordisk mad.

  • Uutta pohjoismaista ruokaa YK:ssa: Kestävää kokkausta (Uutinen)

    Sitä tarjoillaan maailman parhaassa ravintolassa. Sitä laittavat maailman parhaat kokit. Toukokuussa uutta pohjoismaista ruokaa pääsevät maistelemaan myös YK:n kestävän kehityksen kokouksen osanottajat.

  • Uusi pohjoismainen ruoka esillä maailman suurimmilla luomumessuilla (Uutinen)

    Yli 40 pohjoismaista yritystä osallistuu maailman suurimmille BioFach 2011 -luomumessuille, jossa Pohjoismailla on tänäkin vuonna yhteinen esittelyosasto. Uudesta pohjoismaisesta ruoasta on tulossa tehokas pohjoismainen brändi.