Tehdyt toimenpiteet

Uusi pohjoismainen ruoka kuuluu myös hoitokoteihin

Pohjoismaiden neuvosto toivoo uuden pohjoismaisen ruoan levittäytyvän kalliista ravintoloista myös julkisten laitosten ruokaloihin. Vuosittaisessa huippukokouksessaan Kööpenhaminassa 1.–3. marraskuuta neuvosto päätti panostaa maailmankuulun ruokakonseptin levittämiseen kansan pariin. Sen myötä saavutettaisiin myös isot säästöt terveydenhuoltosektorilla.

03.11.2011
Boende

Pian rouva Virtasen ei ehkä enää tarvitse etsiskellä herkullista uutta pohjoismaista ruokaa niin kaukaa.

Valokuvaaja
Magnus Fröderberg/norden.org

Uusi pohjoismainen ruoka yhdistetään usein huippukokkeihin ja kalliisiin ravintoihin. Mutta pohjoismaisessa ruoassa ilmentyvät terveellisen, ravitsevan ja kestävän ruoan periaatteet voivat löytää tiensä myös hoitokodissa asuvan rouva Virtasen ja kouluruokalassa lounastaan nauttivan Pekan lautaselle.

Julkisilla laitoksilla on tärkeä asema terveellisen ruokakulttuurin edistämisessä. Tarjoiltavan ruoan on oltava laadukasta, ravitsevaa ja ympäristömyötäistä.

Tätä mieltä on Pohjoismaiden neuvosto, joka toivoo Pohjoismaiden ministerineuvoston laajentavan Uusi pohjoismainen ruoka -strategiaansa koskemaan myös julkisia laitoksia.

– Julkisilla laitoksilla on tärkeä asema terveellisen ruokakulttuurin edistämisessä. Tarjoiltavan ruoan on oltava laadukasta, ravitsevaa ja ympäristömyötäistä. Sen on lisäksi oltava houkuttelevaa, jotta se tulee syödyksi. Näin vältymme myös ruokahävikiltä, toteaa Pohjoismaiden neuvoston hyvinvointivaliokunnan norjalainen jäsen Sonja Mandt (S).

Uusia pohjoismaisia kumppanuuksia

Tarkoituksena on muodostaa kumppanuuksia tuottajien ja toimittajien sekä julkisten laitosten välillä. Pohjoismaiden neuvoston parlamentaarikot ovat sitä mieltä, että erityisesti sairaalat voisivat hyötyä tästä.

Tutkimukset osoittavat, että jos sairaalaruoka on tarpeeksi houkuttelevaa ja ravitsevaa, potilaat tervehtyvät paljon nopeammin, koska he todella syövät ruokaa. Yhteiskunta voi säästää miljoonia euroja, ja uudesta Uutta pohjoismaista ruokaa monelle -strategiasta voi tulla pohjoismainen vientituote, käy ilmi Pohjoismaiden neuvoston sosiaalidemokraattisen ryhmän ehdotuksesta.

Pohjoismaiden ministerineuvosto piti hiljattain konferenssin, jonka aiheena oli Uusi pohjoismainen ruoka ruokaloissa ja muissa julkisissa laitoksissa, ja ministerineuvosto on valmis tekemään töitä Pohjoismaiden neuvoston ehdotusten pohjalta.

Yhteydenotot

Michael Funch
Puhelin +45 33960332
Sähköposti mifu@norden.org

Samasta aiheesta
  • Århus-deklarationen om ny nordisk mad (Julkilausuma)

    Århus-deklarationen från 2005 om ny nordisk mad.

  • Uusi blogi tuo nostetta uudelle pohjoismaiselle ruoalle (Uutinen)

    Ruokablogien kirjoittajille on luvassa uusi verkosto osoitteessa nordicfeed.com, jonka kautta ruokatoimittajat eri puolilta maailmaa voivat löytää tuoreinta tietoa uudesta pohjoismaisesta ruoasta.

  • Uutta pohjoismaista ruokaa YK:ssa: Kestävää kokkausta (Uutinen)

    Sitä tarjoillaan maailman parhaassa ravintolassa. Sitä laittavat maailman parhaat kokit. Toukokuussa uutta pohjoismaista ruokaa pääsevät maistelemaan myös YK:n kestävän kehityksen kokouksen osanottajat.

  • Uusi Pohjoismainen ruoka terveyshankkeen kimmokkeena (Uutinen)

    Pohjoismaiden ministerineuvoston Uusi pohjoismainen ruoka -ohjelman seurannaisvaikutukset ovat jo miljoonaluokkaa. Ohjelma on nimittäin antanut kimmokkeen tutkimushankkeeseen, jolla edistetään Tanskan kansanterveyttä. Päävastuun OPUS-nimisestä huomattavasta tutkimuspanostuksesta saa Kööpenhaminan yliopisto, jolle Nordea-rahasto on lahjoittanut kokonaista 100 miljoonaa Tanskan kruunua.

  • Ny Nordisk Mad til mange – sundere patienter, børn og unge (Uutinen)

    Den Socialdemokratiske Gruppe i Nordisk råd anbefaler Nordisk Ministerråd at arrangere en konference om produktion af sund mad til mange, indenfor rammen af programmet Ny Nordisk Mad.

  • Pohjoismaat gastronomian suurvalta (Uutinen)

    Pohjoismaiden keittiöissä leijailee hyvän ruoan tuoksu ja nyt kova työ on tuottanut myös tulosta, sillä kaikki viisi Pohjoismaata sijoittuivat kymmenen parhaan joukkoon ruoanvalmistuksen maailmanmestaruuskilpailussa. Tulos on sulka hattuun myös Pohjoismaiden ministerineuvoston Uusi pohjoismainen ruoka -ohjelmalle.