Uutta biotaloutta Itämeren alueelle – pienillä teoilla suuria tuloksia

02.10.14 | Uutinen
The Bioeconomy starts here!
Pohjoismaalaiset pääsivät verkostoitumaan Saksan talousvaikuttajien kanssa Berliinissä järjestetyssä biotalousseminaarissa. Kyseessä oli kolmas tapahtuma, jonka tarkoituksena on tukea siirtymistä kestävämpään ja uusiutuviin luonnonvaroihin pohjautuvaan talouteen Itämeren alueella.

Pohjoismaiden ministerineuvosto tukee Itämeren alueen biotalousverkostoja osana työtään EU:n Itämeri-strategian horisontaalisten toimien johtajana.

Pohjoismaiden suurlähetystökompleksissa Berliinissä syyskuussa 2014 järjestetyssä verkostoitumistyöpajassa korostettiin, miten paljon voidaan saada aikaan pienelläkin rahamäärällä, jos saatetaan yhteen oikeat ihmiset ja annetaan hyville ideoille kunnon kasvualusta.

Pohjoismaisia kumppaneita, saksalaista rahaa

Tilaisuus järjestettiin Berliinissä Pohjoismaiden suurlähetystökompleksissa, jossa kaikki viisi maata jakavat yhteiset toimitilat, mikä oli jo itsessään kuin vertauskuva uuden biotalouden rajat ylittävälle luonteelle.

– Yhdessä työskentely on ehdottomasti vahvistanut kaikkien viiden maan siteitä Saksaan ja Saksan markkinoihin, mikä on hyvin tärkeää meille kaikille, Islannin Saksan-suurlähettiläs Gunnar Snorri Gunnarsson sanoi avauspuheessaan.

Pohjoismailla onkin etelässä vastassaan todella kovia pelureita. Saksa on budjetoinut pelkästään biotalouden kansalliseen tutkimusstrategiaan 2,4 miljardia euroa vuosiksi 2011–2016.

– Meille biotalous on strateginen sijoitus kilpailukykymme vahvistamiseen. Kyseessä on isompi asia kuin pelkkä fossiilisten polttoaineiden korvaaminen, Saksan biotalouden neuvoston jäsen, professori Daniela Thrän huomautti työpajassa.

Pohjoismaiden ministerineuvosto käyttää Itämeren alueen biotalouden edistämiseen vain murto-osan Saksan sijoittamasta summasta. Työn perustana ovat ministerineuvoston hyvä maine ja sillanrakentajan asema Itämeren alueella.