Tehdyt toimenpiteet

Valiokuntaehdotus: pohjoismaista tutkimusyhteistyötä vahvistettava

Pohjoismaiden tulisi vahvistaa koulutus- ja tutkimusyhteistyötään, toteaa Pohjoismaiden neuvoston Osaaminen ja kulttuuri Pohjolassa -valiokunta. Valiokunta haluaakin selvittää, voitaisiinko yhteispohjoismaisen yliopiston perustamisella ratkaista joitakin Pohjoismaiden opiskelijoita ja tutkijoita haittaavista rajaesteistä.

01.07.2018

Koulutus, tutkimus ja digitalisaatio puhuttivat Pohjoismaiden neuvoston Osaaminen ja kulttuuri Pohjolassa -valiokuntaa, joka oli koolla Ruotsin Korkealla rannikolla. Kuvassa valiokunnan jäsenet Eva Sonidsson, Annette Lind ja Jorodd Asphjell.

Valokuvaaja
Elisabet Skylare

Pohjoismaista yliopistoa koskevan jäsenehdotuksen teki alun perin Pohjoismaiden neuvoston keskiryhmä, ja se koskee Pohjoismaiden akateemiset ympäristöt yhdistävän verkoston perustamista. Yliopisto auttaisi lisäämään eri tieteenalojen välistä vuorovaikutusta sekä vahvistamaan opiskelijoiden ja nuorten tutkijoiden liikkuvuutta. Ehdotuksesta keskusteltiin Pohjoismaiden neuvoston Osaaminen ja kulttuuri Pohjolassa -valiokunnan kokouksessa Ruotsin Korkealla rannikolla 25.–27. kesäkuuta.

Tutkimuksen merkitys korostuu tulevaisuudessa etenkin ilmastonmuutoksen ja digitalisaation vuoksi, joten pohjoismaisen tutkimusyhteistyön pitää olla vahvaa.


Digitalisaatio muuttaa käyttäytymistä

– Tutkimuksen merkitys korostuu tulevaisuudessa etenkin ilmastonmuutoksen ja digitalisaation vuoksi, joten myös pienten tutkimuslaitosten välisen pohjoismaisen yhteistyön pitää olla vahvaa, sanoo Osaaminen ja kulttuuri Pohjolassa -valiokunnan puheenjohtaja Johanna Karimäki. Karimäki viittaa myös yhteispohjoismaisen tohtoriohjelman perustamista koskevaan ehdotukseen, joka sisältyy Jorma Ollilan pohjoismaiseen energiaraporttiin.

Hitaisiin verkkoihin tai uusiin tietokoneisiin on turha investoida, jos oppilaat kirjoittavat aineita mieluummin kännykällä.


Kramforsissa vierailleet valiokunnan jäsenet tapasivat Ådalsskolanin rehtorin Peyman Vahedin, joka luennoi siitä, miten digitalisaatio on mullistanut lukio- ja ammatillisen koulutuksen. Peyman Vahedi kertoi myös oppimisen uusista edellytyksistä:

– Tulevaisuuden pulpetti on kännykässä, laitteistot ovat virtuaalisia, ja mobiiliverkko takaa nopeat internetyhteydet. Hitaisiin verkkoihin tai uusiin tietokoneisiin on turha investoida, jos oppilaat kirjoittavat aineita mieluummin kännykällä.

Kansainvälinen asema

Valiokunnan jäsenet olivat yksimielisiä siitä, että Pohjoismailla on toimivaa yhteistyötä jo nyt, mutta sitä on syytä vahvistaa.

– Meidän on ratkaistava muissa Pohjoismaissa opiskelua tai tutkimista haittaavat rajaesteet ja vahvistettava siten Pohjolan kansainvälistä asemaa eri tieteenaloilla, painottaa valiokunnan norjalaisjäsen Jorodd Asphjell.

Kokoukseen osallistui myös Nuorten Pohjoismaiden neuvosto, joka kaipaa erityistä tiedotusportaalia sekä opintotukeen ja tutkintojen tunnustamiseen liittyvien pohjoismaisten järjestelmien harmonisointia.

Valiokunta antoi sihteeristölle tehtäväksi laatia pohjoismaista yliopistoa koskevasta jäsenehdotuksesta mietinnön, josta keskustellaan valiokunnan syyskokouksessa.

Yhteydenotot

Michael Matz
Puhelin +45 29 69 29 03
Sähköposti mima@norden.org

Elisabet Skylare
Puhelin +45 2171 7127
Sähköposti elisky@norden.org