Tehdyt toimenpiteet

Vauhtia Kiinan ja Pohjoismaiden väliseen energiayhteistyöhön

Kestävät energia- ja ilmastoratkaisut täyttivät päivän viime perjantaina, kun Pohjoismaiden ministerit tapasivat Kiinan edustajia Shanghain maailmannäyttelyn yhteydessä. Päähuomio oli energia- ja ilmastoalan yhteistyö- ja vuorovaikutusmahdollisuuksissa.

28.06.2010

– Tarvitsemme vastavuoroista yhteistyötä, joka tukee talouskasvua ja vähentää samalla hiilidioksidipäästöjä. Kiinalla ja Pohjoismailla on uskoakseni paljon tarjottavaa toisilleen tällä saralla, korosti Tanskan ympäristöministeri ja pohjoismainen yhteistyöministeri Karen Elleman.

Shanghain maailmannäyttelyn pohjoismais-kiinalainen energia- ja ilmastopäivä liittyi Pohjoismaiden ministerineuvoston globalisaatiopanostukseen.

Osallistujat olivat yhtä mieltä siitä, että tapaaminen vahvisti osaltaan Kiinan ja Pohjoismaiden välistä energia- ja ilmastoalan vuorovaikutusta. Selvää oli myös se, että yhteistyötä voidaan edistää tehostamalla verkostoja ja toteuttamalla konkreettisia toimia, mikä taas vaatii kunnon panosta hallituksilta, tutkimuslaitoksilta ja yksityisiltä yrityksiltä Kiinassa ja Pohjoismaissa.

Osallistujat korostivat kestävän energiatekniikan toimijoiden välisen yhteistyön lisäämistä sekä innovoinnin kannustamista. Maailmannäyttelyn pääteemana on "Better City, Better Life", ja tähän liittyen perättiin hyvää kaupunkisuunnittelua, joka perustuu ympäristömyötäisyyteen, uusiin ja innovatiivisiin tekniikoihin sekä tehokkaisiin infrastruktuuripanostuksiin.

– Entistä ekotehokkaampien ja ympäristömyötäisempien kaupunkien suunnittelu ja rakentaminen nyt ja tulevaisuudessa torjuu erittäin tehokkaasti ilmastonmuutosta, vähentää köyhyyttä ja sosiaalisia ongelmia, lisää yhteiskunnallista vakautta ja pohjustaa suotuisaa talouskehitystä. Niinpä tämä maailmannäyttelyn pohjoismainen päivä keskittyy energiaan ja ilmastoon, jotka ovat kaksi kaupunkiemme avainkysymystä, ja minusta Pohjoismailla on annettavaa tällä saralla. Näin totesi asuntoministeri ja pohjoismainen yhteistyöministeri Jan Vapaavuori Suomen paviljongissa pidetyssä päivän avajaistilaisuudessa.

Päivän aikana ilmeni, että kiinalaisillakin on toiveita maiden välisestä kokemustenvaihdosta. Muiden muassa Kiinan energiaviranomaisen eli National Energy Administrationin varapääjohtaja Gu Jun ehdotti kokemustenvaihtoa, joka liittyy politiikkaan, lakeihin ja asetuksiin, ja hän oli hyvin kiinnostunut Pohjoismaista.

– Meillä on erinomaiset mahdollisuudet yhdistää alueidemme osaaminen ja vapauttaa siten synergioita, jotka liittyvät tekniikoiden käyttöön ja kehitykseen, Karen Elleman jatkoi. Hän korosti myös, että Kiina on avaintoimija puhtaan energiatekniikan kehittämisessä ja että Pohjoismailla on tarjota laaja kirjo energiatekniikoita sekä ainutlaatuisia kokemuksia kansainvälisestä tutkimus- ja kehitystyöstä.

Tapahtuma toteutettiin Pohjoismaiden kansallisissa paviljongeissa, ja siihen sisältyi esitelmiä ja paneelikeskusteluja. Muista osallistujista voidaan mainita Grönlannin valtiovarainministeri ja pohjoismainen yhteistyöministeri Palle Christiansen, Ruotsin pohjoismaisen yhteistyöministerin Cristina Husmark Pehrssonin valtiosihteeri Johan Tiedemann sekä Norjan kauppa- ja teollisuusministeri Trond Gisken valtiosihteeri Halvard Ingebrigtsen. Mukana olivat niin ikään Kiinan kansallisen kehitys- ja uudistuskomission energiantutkimuslaitoksen johtaja Jiang Kejun, Kansainvälisen energiajärjestön IEA:n kestävän energiapolitiikan ja -tekniikan pääosaston johtaja Bo Diczfalusy sekä EU:n Kiinan-edustuston ympäristöneuvonantaja Heidi Hiltunen.

Osallistujat saivat päivän aikana myös useita esimerkkejä Pohjoismaiden ja Kiinan välisestä toimivasta yhteistyöstä. Niistä kertoivat Innovations Centre Denmarkin johtaja Claus Lønborg, FinNoden johtaja Jaani Heinonen, Enex China / Geysir Green Energyn Eldur Ólafsson, Innovation Norwayn Grethe Bergsland ja Swedish Trade Councilin Van Hoang.  

Pohjoismaisen energiantutkimuslaitoksen johtaja Anne Cathrine Gjærde piti lisäksi kiitetyn esitelmän, jossa hän esitteli Pohjoismaiden osaamista ja Pohjoismaiden pääministerien päättämiä globalisaatioaloitteita, joilla pyritään profiloimaan maiden energiatekniikoita sekä vahvistamaan Pohjoismaiden keskinäistä ja kansainvälistä yhteistyötä.

Pohjoismainen energia- ja ilmastopäivä järjestettiin Shanghain maailmannäyttelyn yhteydessä 25. kesäkuuta 2010. Tapahtuma liittyi yhteen Pohjoismaiden pääministerien sopimista globalisaatioaloitteista, joilla pyritään kohtaamaan globaalit haasteet.

Shanghain maailmannäyttelyn yhteispohjoismaisiin panostuksiin sisältyy energia- ja ilmastopäivän lisäksi maisema-arkkitehtuurinäyttely New Nordic Lanscapes, seminaari elintarviketurvallisuudesta sekä apuvälineisiin keskittyvä muotoilunäyttely. Shanghain kansainvälisillä elokuvajuhlilla nähtiin lisäksi pohjoismaisia perhe-elokuvia.

Energia- ja ilmastopäivän järjesti Pohjoismainen energiantutkimus, joka on Pohjoismaiden ministerineuvoston alainen laitos.

Samasta aiheesta
  • Pohjoismais-kiinalainen energia- ja ilmastopäivä (Tapahtuma)

    Pohjoismais-kiinalainen energia- ja ilmastopäivä järjestetään osana Shanghain maailmannäyttelyä 25. kesäkuuta 2010. Tapahtumaan osallistuu ministereitä, yritysjohtajia, tutkijoita ja muita keskeisiä sidosryhmiä Kiinasta ja Pohjoismaista. Tapahtumassa keskitytään siihen, miten pohjoismais-kiinalaisen yhteistyön ja vuorovaikutuksen lisääminen voi osaltaan edistää puhtaiden energia- ja ilmastotekniikoiden kehittämistä sekä hyödyntämistä.

  • Pohjoismainen energiantutkimus (Organisaatio)

    Pohjoismainen energiantutkimus on Pohjoismaiden ministerineuvoston alainen energiantutkimusta rahoittava laitos. Se on Suomen, Ruotsin, Norjan, Tanskan ja Islannin valtioiden yhteistyöelin.

  • Pohjoismaiden ministerineuvosto
  • Shanghain Fudan-yliopisto haluaa kehittää yhteistyötä Pohjoismaiden kanssa (Uutinen)

    Shanghain Fudan-yliopiston Nordic Centren edustajat tapasivat Pohjoismaiden ministereitä torstaina keskustellakseen tiiviimmästä yhteistyöstä Kiinan ja Pohjoismaiden välillä. Nordic Centre on yliopiston solmukohta, jossa kohtaavat tutkimusyhteistyö, opiskelijavaihto ja Shanghaissa toimivat pohjoismaiset yritykset.

  • Tietoa globalisaatioyhteistyöstä

    Maailma muuttuu jatkuvasti, ja globaalit haasteet asettavat Pohjoismaille uusia vaatimuksia. Tietyillä alueilla on mahdollista saavuttaa yhdessä enemmän kuin yksinään. Toisia alueita taas on vahvistettava, jotta voitaisiin luoda uusi pohjoismainen malli ja saada kansalaiset mukaan sen kehittämiseen. Suuri osa pohjoismaisesta yhteistyöstä kohdistetaan nyt globaalien haasteiden kohtaamiseen.

  • Pohjoismaiden ministereitä Kiinan televisiossa (Uutinen)

    Monet kiinalaismediat noteerasivat Shanghaissa viime perjantaina järjestetyn pohjoismais-kiinalaisen energia- ja ilmastopäivän ja raportoivat siitä. Haastatteluja tehtiin useita, ja ministerit sekä virkamiehet saivat mahdollisuuden tehdä Pohjoismaita tunnetuksi Kiinan televisioissa, radiossa ja lehdissä.