Veronkiertoa ehkäisevä sopimus Uruguayn kanssa
Islanti, Norja, Ruotsi ja Tanska sekä Grönlanti ja Färsaaret allekirjoittivat keskiviikkona 14. joulukuuta tiedonvaihtosopimukset Uruguayn kanssa. Sopimukset kuuluvat Pohjoismaiden yhteiseen aloitteeseen kansainvälisen veronkierron estämiseksi ja ovat jatkoa Pohjoismaiden ministerineuvoston hankkeelle.
Verotietojen vaihtosopimusten perusteella veroviranomaiset saavat tietoa henkilöistä, jotka yrittävät vältellä tulojen ja pääomasijoitusten verotusta. Sopimukset auttavat paljastamaan varallisuutta, jota ei ole ilmoitettu kotimaassa.
Pohjoismaat ovat Yhdysvaltojen ja Ranskan ohella niiden maiden joukossa, jotka ovat solmineet eniten verotusalan tiedonvaihtosopimuksia. Tuorein sopimus on järjestyksessä kolmaskymmeneskuudes. Sopimukset solmitaan perustuslaillisista syistä kahdenvälisesti, ja ne käsitellään kunkin maan parlamentissa ennen niiden voimaantuloa.
Vuonna 2012 Pohjoismaat jatkavat kampanjaansa kansainvälisen veronkierron estämiseksi ja yhteisten neuvotteluiden odotetaan johtavan uusien sopimusten solmimiseen.
Sopimukset allekirjoitettiin 14. joulukuuta 2011 Tanskan Pariisin suurlähetystössä järjestetyssä tilaisuudessa. Suomi, joka myös osallistuu hankkeeseen, allekirjoittaa tiedonvaihtosopimuksen Uruguayn kanssa myöhemmin.
Torsten Fensby
Puh. +33 678 251 289
