Yhdeksän tietä rajattomaan Pohjolaan
Pohjoismaiden rajaesteistä pitäisi ehdottomasti päästä eroon. Rajaesteiden ratkaiseminen etenee liian hitaasti, mikä tulee hyvin kalliiksi kansalaisille, elinkeinoelämälle ja Pohjoismaiden yhteiskunnille, toteavat Pohjoismaiden neuvoston sosiaalidemokraatit. He tekevätkin yhdeksän ehdotusta rajattoman Pohjolan puolesta.
Pohjoismaiden neuvoston sosiaalidemokraattinen ryhmä haluaa
1. tehdä Pohjoismaiden neuvostossa konkreettisia jäsenehdotuksia, joissa on tärkeimpiin rajaesteisiin liittyviä ratkaisuehdotuksia, joita Pohjoismaiden ministerineuvostoa kehotettaisiin noudattamaan.
2. tehdä jäsenehdotuksia koulutusten vastavuoroisesta tunnustamisesta Pohjoismaissa ja lisätä siten kansalaisten mahdollisuuksia saada työtä ja hankkia jatkokoulutusta toisessa Pohjoismaassa.
3. järjestää keväällä 2012 konferenssin, johon osallistuu rajaestetyön tärkeitä toimijoita kuten rajaestefoorumi, ministerineuvosto, Norden-yhdistysten liitto, Haloo Pohjola ja Pohjoismaiden raja-aluetoimistot ja jossa pyritään tunnistamaan rajaestehaasteita ja niiden ratkaisumalleja.
4. kehottaa kansallisia parlamentteja ja parlamentaarikkoja ehkäisemään aktiivisesti uusien rajaesteiden syntymistä lainsäädäntötyössä. Tämä voi tapahtua hyväksymällä sisäisiä sääntöjä, joiden mukaan lakiehdotuksen on sisällettävä kuvaus sen mahdollisista vaikutuksista pohjoismaiseen yhteistyöhön ja uusien rajaesteiden syntyyn.
5. kehottaa kansallisia parlamentaarikkoja perustamaan yhdessä Norden-yhdistyksen kanssa Suomen esikuvan mukaisen neuvonantajaryhmän, jossa on Pohjoismaiden neuvoston kansallisen valtuuskunnan, Norden-yhdistyksen, Pohjoismaiden ministerineuvoston kansallisten edustajien sekä kansallisten viranomaisten edustajia. Ryhmän tehtävänä olisi tehdä tunnetuksi ja koordinoida pohjoismaisten rajaesteongelmien kansallista ratkaisutyötä sekä levittää hyviä käytäntöjä.
6. kehottaa Pohjoismaiden neuvostoa järjestämään vuosittain pohjoismaisten EU-parlamentaarikkojen kanssa seurantakokouksen tärkeistä EU-direktiiveistä, jotka vaikuttavat Pohjoismaiden kansalaisiin ja saattavat luoda uusia pohjoismaisia rajaesteitä. Kokouksen tuloksia tulisi seurata Pohjoismaiden neuvoston valiokunnissa, puheenjohtajistossa ja rajaestetyöryhmässä (ks. ehdotus nro 7).
7. kehottaa Pohjoismaiden neuvostoa asettamaan työryhmän, joka seuraa Pohjoismaiden ministerineuvoston ja rajaestefoorumin työtä sekä konsultoi keskeisiä toimijoita rajaesteongelmien ja niiden ratkaisumahdollisuuksien tunnistamiseksi.
8. edistää kielten ymmärtämisen tuomista pohjoismaisen yhteistyön päiväjärjestykseen ja tehdä konkreettisia ehdotuksia Pohjoismaiden neuvostossa.
9. nimittää Pohjoismaiden neuvoston sosiaalidemokraattiselle ryhmälle rajaestevastaavan.
Yhteydenotot
Silje Bergum Kinsten
Puhelin
+45 33 96 02 51
Sähköposti
siki@norden.org
