30.09.2009
Pohjoismaiden parlamentaarikot haluavat käynnistää Stoltenbergin raportin seurannan Pohjoismaiden neuvostossa. Puheenjohtajisto hyväksyi keskiviikkona Ahvenanmaalla pitämässään kokouksessa aihetta käsittelevän ehdotuksen, jonka oli laatinut Norjan valtuuskunnan edustaja Inge Lønning.
02.10.2009
Itämeren kehitysfoorumi järjestää vuosittaisen huippukokouksensa Stockholmsmässanin tiloissa 5.–6. lokakuuta. Tilaisuus kuuluu Ruotsin EU-puheenjohtajakauden ohjelmaan. Pohjoismaiden ministerineuvosto on aktiivisesti mukana EU:n Itämeri-strategiassa. Kokouksen asialistalla on Itämeri-strategian lisäksi myös ilmasto-, ympäristö- ja energia-asiat, taloudellinen tilanne, suhteet Venäjään, yrittäjyys ja tiedonvaihto.
30.09.2009
Nuorisotyöttömyyden voimakas kasvu on pysäytettävä, Pohjoismaiden neuvoston hyvinvointivaliokunta korostaa. Tilastojen mukaan nuorisotyöttömyys on huomattavasti keskivertotyöttömyyttä suurempaa lähes kaikissa Pohjoismaissa.
30.09.2009
Onko Pohjoismailla painoarvoa kuluttajapolitiikassa? Tätä pohditaan kansalais- ja kuluttajavaliokunnan teemakokouksessa keskiviikkoiltapäivänä Ahvenanmaalla.
30.09.2009
Liikenne on paljon muutakin kuin vain energia-asia, muistuttavat Pohjoismaiden neuvoston elinkeinovaliokunta sekä ympäristö- ja luonnonvaravaliokunta.
30.09.2009
Pohjoismaiden neuvoston keskiryhmä katsoo, että viiden Pohjoismaan parlamenttien välistä EU-yhteistyötä on syytä kehittää. Parlamentaarikot pitävät nykytilannetta kestämättömänä, ja heidän mielestään Pohjoismaiden neuvoston asema olisi arvioitava tältä osin uudelleen.
01.10.2009
Ban Ki-moon vieraili 1. lokakuuta ruotsalaisessa lukiossa ja tapasi oppilaita, jotka osallistuvat ReClimate-elokuvakilpailuun. YK:n pääsihteeri ilmaisi huolensa tulevaisuuden ilmastosta. Vierailullaan hän tukee Pohjoismaiden toimia saada nuoret mukaan ilmastokeskusteluun.