30.03.2011
Nuorten Pohjoismaiden neuvosto pitää groteskina Tanskan poliisin ehdotusta, jonka mukaan joidenkin Juutinrauman sillan yli matkustavien henkilöiden passi tulisi voida tarkistaa. Nuorisopoliitikot paheksuvat myös sitä, että Tanskan hallituspuolueet tukevat ehdotusta. UNR vaatii Tanskan poliisia perumaan ehdotuksensa.
30.03.2011
Torontossa Kanadassa järjestettiin keskiviikkona 23. maaliskuuta CanNord 2011 -tapahtuma, jossa esiteltiin kestäviä kaupunkiratkaisuja Atlantin kummaltakin puolelta. Puhujat kertoivat esityksissään Pohjoismaiden ja Kanadan monista yhteisistä haasteista, jotka liittyvät kaupunkisuunnitteluun, liikenteeseen ja energiaan. Konferenssiin osallistui yli 180 hyvin kiinnostunutta ja uteliasta korkean tason vierasta, muiden muassa Ruotsin, Norjan, Tanskan ja Islannin suurlähettiläät.
30.03.2011
Pohjoismaat Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska, Islanti ja itsehallintoalueet Grönlanti ja Färsaaret allekirjoittivat keskiviikkona tiedonvaihtosopimukset Seychellien tasavallan kanssa. Sopimukset ovat osa Pohjoismaiden ministerineuvoston laajaa työtä, jonka tavoitteena on estää kansainvälistä veronkiertoa.
30.03.2011
On hyvin huolestuttavaa, että Tanskan poliisi vaatii ”ulkomaalaisilta näyttäviä” henkilöitä esittämään passin Malmön ja Kööpenhaminan väliä liikennöivässä junassa. Näin toteaa Pohjoismaiden neuvoston kansalais- ja kuluttajavaliokunnan jäsen Hans Wallmark
31.03.2011
Yhteispohjoismainen maahanmuuttopolitiikka on tärkeä kysymys Pohjoismaiden neuvoston kansalais- ja kuluttajavaliokunnalle. Tällä hetkellä ajatus ei kuitenkaan ole realistinen, Ruotsin maahanmuuttoministeri Tobias Billström totesi tavatessaan Tukholmassa torstaina 31. maaliskuuta Pohjoismaiden neuvoston parlamentaarikkoja.
31.03.2011
Puheenjohtajien troikkamalli, poliitikoiden ja kansalaisten kohtaamiset sekä puheenjohtajan, ministerineuvoston ja valiokuntapuheenjohtajien kolmikantaneuvottelu istunnon jälkeen voivat olla seurausta Pohjoismaiden neuvoston uudistustyöstä.
04.04.2011
De nordiska kulturministrarna vill stärka kulturens roll i samhället och det nordiska kulturpolitiska samarbetet. En helt ny utvärdering av det nordiska kultursamarbetet stöder den strukturreformen ministrarna initierade för fyra år sedan. Enligt rapporten är bidragsmottagarna på kulturfältet nöjda med den nya överskådligheten, flexibiliteten och användarvänligheten i ministerrådets kulturprogram.