Sisältöä ei ole saatavilla valitsemallasi kielellä, joten se näytetään kielellä tanska.
Ólafur Stephensen
-
Islantilainen raha valtaa lisää maata
-
Ólafur Stephensen
-
19.06.2007
-
Islannin talous muuttuu yhä tiiviimmin osaksi globaalia talousjärjestelmää. Islanti on ollut aina riippuvainen kansainvälisten markkinoiden suhdanteista, koska islantilaiset ovat käyneet jo kauan merkittävää ulkomaankauppaa. Maan talousjärjestelmä on ollut riippuvainen kalan ja muutaman muun tuotteen viennistä, ja toisaalta islantilaisten on ollut pakko tuoda suuri osa tarvittavista kulutustavaroista muista maista. Viime vuosina tapahtunut muutos merkitsee kuitenkin sitä, että monet islantilaiset yritykset eivät harjoita enää pelkästään vientiä vaan että ne ovat kansainvälistyneet aloitettuaan toiminnan useissa maissa ja useilla mantereilla.
-
Hallitus voitti mutta kaatui silti
-
Ólafur Stephensen
-
23.05.2007
-
Islannissa 12. toukokuuta pidetyt yleiskäräjävaalit olivat monessa mielessä käännekohta. Ensimmäisen kerran maan historiassa hallitus säilytti enemmistönsä kolmannen kerran peräkkäin. Hallitus sai kuitenkin ainoastaan yhden kansanedustajan enemmistön, eikä tahtoa hallitusyhteistyön jatkamiseen riittänyt. Siksi Islanti saa uuden hallituksen.
-
Europa splitter partierne
-
Ólafur Stephensen
-
24.04.2007
-
Den gamle historie om, at der er en kløft mellem politikere og vælgere i Europapolitikken, gælder også på Island, blot med omvendt fortegn i forhold til, hvad der sker i de fleste andre europæiske lande. Et flertal af vælgerne vil søge om medlemskab af EU, men et flertal i parlamentet for en sådan ansøgning er ikke under opsejling, og sagen står ikke højt på den politiske dagsorden.
-
Pohjoismaista yhteistyötä turvallisuuspolitiikassa Pohjois-Atlantilla
-
Ólafur Stephensen
-
27.03.2007
-
Islantilaiset ovat joutuneet hyvin nopeasti miettimään uusiksi maansa turvallisuus- ja puolustuspolitiikan, sen jälkeen kun Yhdysvallat vuosi sitten sulki puolustustukikohtansa Keflavikissa. Islannin hallitus pyrkii täyttämään Yhdysvaltojen jättämän turvallisuustyhjiön lisäämällä yhteistyötä Norjan ja Tanskan kanssa.
-
Ajattele paikallisesti – toimi globaalisti!
-
Ólafur Stephensen
-
21.02.2007
-
Onko Islanti mallimaa, joka puhtaine energianlähteineen voi edistää kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä maailmanlaajuisesti? Vai ovatko islantilaiset pahimpia roistoja, jotka käyttävät eniten fossiilisia polttoaineita ja ovat suurimpia saastuttajia? Molemmat väitteet voisivat pitää paikkansa, ja siksi ilmastokeskustelu onkin sekä ristiriitaista että tärkeää.
-
Pienet kunnat haluavat pysyä pieninä
-
Ólafur Stephensen
-
25.01.2007
-
Islannin hallitus yrittää vielä kerran hyvin varovasti saada pikkuruiset alle tuhannen asukkaan kunnat yhdistymään toisiin kuntiin. Tavoitteena on saada valta lähemmäksi kansalaisia ja parantaa kunnallisia palveluja. Menneiden tapahtumien perusteella ei ole lainkaan varmaa, että äänestäjät pitävät kuntaliitosta hyvänä ajatuksena.
-
Kulttuuri kukoistaa ilman kulttuuripolitiikkaakin
-
Ólafur Stephensen
-
29.11.2006
-
Kulttuuri kukoistaa Islannissa. Teatterissa, elokuvataiteessa, kirjallisuudessa, musiikissa ja kuvataiteessa vallitsee ennenäkemätön kasvu ja monipuolisuus. Samalla Islannin kulttuurielämä on kansainvälisempää kuin koskaan aiemmin. Kaikki autotallibändeistä kansallisteatteriin saakka luovat taidetta vientiä varten. Johtuuko tämä menestyksekkäästä kulttuuripolitiikasta? Todennäköisesti ei.
-
Hyvästit pohjoismaiselle hyvinvointijärjestelmälle?
-
Ólafur Stephensen
-
24.10.2006
-
Islannin talousihme on viime vuosien aikana parantanut huomattavasti islantilaisten elinehtoja. Kaikilla on asiat paremmin kuin kymmenen vuotta sitten, eikä keneltäkään ole jäänyt huomaamatta, kuinka rikkaita islantilaiset ovat. Kaikesta huolimatta eriarvoisuus tulojen ja omaisuuden jakautumisessa kasvaa. Jotkin yhteiskuntaryhmät ovat pudonneet veneestä kesken myötätuulen, ja joidenkin mielestä Islanti on luopumassa pohjoismaisesta hyvinvointimallista.
-
Energia puhuttaa Islannin politiikassa
-
Ólafur Stephensen
-
26.09.2006
-
Energiapolitiikan linjaus on tällä hetkellä suurin poliittinen kiistakysymys Islannissa. Maassa ei ole puutetta energiasta: Islannissa pauhaa energianlähteenä valtavia, puhtaita ja uusiutuvia vesiputouksia, ja myös maalämpöä on tarjolla. Niin ristiriitaiselta kuin voi kuulostaakin, ympäristönäkökulma jakaa mielipiteitä näiden energianlähteiden hyödyntämisestä. Suhtautuminen energiapolitiikkaan jakaa kansalaiset yhä enemmän kahteen leiriin.
-
Islannin alumiiniunelma vaakalaudalla
-
Ólafur Stephensen
-
22.02.2006
-
Suunnitteleeko Islanti uutta raskaan teollisuuden tulevaisuutta yhtenä maailman suurimmista alumiinintuottajista, vai onko sillä muita ja lupaavampia mahdollisuuksia? Keskustelu ympäri Islantia rakennettavista vesivoimaloista ja alumiinitehtaista on täydessä vauhdissa. Ulkomaiset alumiiniyhtiöt haluavat tehdä sopimukset kolmesta uudesta jättilaitoksesta. Jos ne rakennetaan, Islannin alumiinintuotanto kohoaa neljään prosenttiin maailman kokonaistuotannosta. Hallituksessa ei kuitenkaan ilmeisesti olla täysin yksimielisiä siitä, kuinka paljon alumiinintuotantoa on järkevää lisätä Islannissa.
-
Islanti astuu esiin kaapista
-
Ólafur Stephensen
-
14.12.2005
-
Homoseksuaaleihin suhtauduttiin Islannissa vielä muutama vuosi sitten niin ennakkoluuloisesti, he katsoivat parhaaksi muuttaa pois, usein Kööpenhaminaan. Miten on mahdollista, että Islanti on nyt kärkijoukossa puolustamassa homoseksuaalien oikeuksia? Kukaan ei olisi uskonut kymmenen vuotta sitten, että ensi vuoden alusta lähtien homojen ja lesbojen oikeuksia koskeva lainsäädäntö on Islannissa todennäköisesti vapaamielisempi kuin missään muualla.
-
Islannin vasemmiston ja oikeiston raja häilyy
-
Ólafur Stephensen
-
16.11.2005
-
Islannin vasemmistolaisin ja oikeistolaisin puolue pitivät puoluekokouksensa lokakuussa. Itsenäisyyspuolueen puoluekokouksessa kurssia muutettiin keskustan suuntaan. Vasemmistovihreät tähtäsivät sitä vastoin puhtaaseen vasemmistohallitukseen yhdessä sosiaalidemokraattien kanssa. Ongelmana kuitenkin on, että vasemmistovihreissä kaikki eivät täysin usko sosiaalidemokraattisen puolueen vasemmistolaisuuteen.
-
Pienen maan suuri ehdokkuus
-
Ólafur Stephensen
-
12.10.2005
-
Islanti ei aina täysin tiedä, pitäisikö sen käyttäytyä kuin pikkuvaltio vai kuin suurvalta. Tuorein esimerkki tästä ovat ongelmat, jotka syntyivät, kun Islanti asettui YK:n turvallisuusneuvoston jäsenehdokkaaksi. Muiden Pohjoismaiden hallitukset ovat myös hieman ihmetelleet näitä ongelmia.
-
Davíð Oddsson jättää politiikan
-
Ólafur Stephensen
-
14.09.2005
-
Davíð Oddsson olisi halunnut näyttelijäksi tai näytelmäkirjailijaksi, mutta hänestä tulikin poliitikko. Nyt hän on jättämässä politiikan näyttämön, jolla hän on esittänyt pääroolia 23 vuotta. Hän ehti paistatella parrasvaloissa pitempään kuin useimmat muut poliittiset johtajat Islannissa, Pohjoismaissa tai ehkä koko Euroopassa. Tämä on tärkein uutinen Islannin politiikassa tänä syksynä kansainvälisen Baugur Group -konsernin johtajia vastaan käynnistetyn oikeusjutun ja Reykjavikin lista -puolueen lakkauttamisen ohella.
-
Uusia linjauksia Islannin politiikassa
-
Ólafur Stephensen
-
23.06.2005
-
Yleiskäräjien oppositio on saanut uuden johtajan. Reykjavikin entinen pormestari Ingibjörg Sólrún Gísladóttir valittiin sosiaalidemokraattien puoluejohtajaksi toukokuussa ylivoimaisella äänten enemmistöllä. Hän sai kaksi kolmasosaa äänistä, kun taas hänen lankonsa Össur Skarphéðinsson, joka on ollut puolueen puheenjohtaja vuodesta 2000, sai äänistä vain kolmanneksen.
-
Kaikki tiet vievät Reykjavikiin?
-
Ólafur Stephensen
-
25.05.2005
-
Islannin yleiskäräjien kevätistuntokauden päätöskeskustelun tärkeimmäksi aiheeksi nousi tieverkko. Syynä tähän on, että suurin osa tiestön rakentamiseen tarkoitetuista määrärahoista osoitetaan perinteisesti kaikkein harvaanasutuimmille vaalipiireille pääkaupunkiseudun joutuessa tyytymään murusiin, vaikka siellä asuu suurin osa maan väestöstä ja siellä on myös suurin osa maan autoista. Tällä kertaa pääkaupunkiseudun kunnanjohtajat protestoivat. Ólafur Th. Stephensen selvittää kiistan taustoja ja kuvaa valtasuhteiden muuttumista yleiskäräjillä.
-
Kuka saa omistaa Islannin?
-
Ólafur Stephensen
-
27.04.2005
-
Yhä useammat islantilaiset ovat huolissaan omistuksen ja vallan keskittymisestä Islannin elinkeinoelämässä. Huoli on tullut viime viikoina ilmi kahdella, toisistaan täysin poikkeavalla tavalla: toisaalta poliitikkojen ja viranomaisten kuukausien työ on alkanut tuottaa tuloksia, toisaalta yhden ainoan artikkelin innoittamana on syntynyt spontaani kansanliike. Kaikkein yllättynein siitä taisi olla artikkelin kirjoittaja itse.
-
Onko naisten työpanoksen hyödyntämisestä säädettävä lailla?
-
Ólafur Stephensen
-
23.03.2005
-
Islannissa on vähän naisia suuryritysten johdossa. Maan 15 suurimman yrityksen hallituksissa istuu yhteensä 87 jäsentä, joista naisia on ainoastaan 2,3 prosenttia. Tämä on herättänyt runsaasti keskustelua naisten asemasta Islannin elinkeinoelämässä. Islannin elinkeinoministeri on kehottanut yrityksiä lisäämään naisten osuutta hallituksissaan. Arvostelijoiden mielestä ministeri ei tee tarpeeksi asian hyväksi, ja jotkut vaativatkin, että tasa-arvosta säädetään lailla.
-
Perheriitoja ja vaalitaistelua
-
Ólafur Stephensen
-
23.02.2005
-
Toukokuussa Islannin toiseksi suurin puolue, sosiaalidemokraattinen yhteisrintama valitsee uuden puheenjohtajan. Ehdokkaita on kaksi: nykyinen puheenjohtaja Össur Skarphédinsson ja Reykjavikin entinen pormestari Ingibjörg Sólrún Gísladóttir. Puheenjohtajavaalissa aseina käytetään sekä ehdokkaiden perhesuhteita että vanhoja kiistanaiheita siitä, miten poliittisten puolueiden ja työväenliikkeen suhteet tulisi järjestää. Näyttää siltä, että molemmilla ehdokkailla on tukijansa puolueen sisällä, joten lopputulosta on liian aikaista ennustaa.
-
Eurooppa-keskustelu käynnisti vuoden
-
Ólafur Stephensen
-
26.01.2005
-
Eurooppa-keskustelu nousee aika ajoin Islannissa päivänpolttavaksi aiheeksi hiipuakseen välillä lähes tyystin. Vain sosiaalidemokraattinen puolue on ottanut Islannin EU-jäsenyyden asialistalleen, mutta sekään ei ole pitänyt sitä tärkeimpänä aiheenaan viime kuukausina. EU on nousi alkuvuodesta esille aivan muista syistä. Ensinnäkin pohdittiin, onko ulkoministeri ja konservatiivisen itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja Davíð Oddsson muuttanut mieltään Islannin EU-jäsenyydestä. Toiseksi keskustelua hämmensi Islannin yliopiston arvostettu professori ehdottamalla, että Islanti eroaisi Etasta liittymättä kuitenkaan EU:hun.