Toki lehtien pilapiirroksissa ja lukijoiden kirjeissä Kööpenhaminan tuloksia on kehuttu: vaikutus oli todella nopeaa, sillä heti ilmastokokouksen jälkeen Suomessa alkoi pitkästä aikaa kunnon talvi aina eteläisiä osia myöten. Monen märän ja loskaisen talven jälkeen kaikki oli äkkiä koko maassa jälleen sellaista, kuin sen perimätiedon mukaan kuuluu Suomessa olla - pakkasta, lunta, jäätä. Pulkkamäet täyttyivät lapsista, ladut hiihtäjistä. Kaupoista alkoivat sukset käydä vähiin, toppahousuhyllyt tyhjenivät. Eteläisessä Suomessa, missä suurin osa väestöstä asuu, oli jo alettu tottua ajatukseen talvien muuttumisesta pysyvästi. Tammikuun lopulla ehdittiin jo tuskailla, eikö pakkanen ja lumen tulo koskaan lopu.

Kööpenhaminan jälkeinen tammikuu ei todellakaan ollut otollista aikaa uudelle kansalliselle keskustelulle ilmaston lämpenemisestä. Lisäksi aihe yksinkertaisesti vain siirtyi syrjään. Kööpenhaminasta palasi väsynyttä väkeä suoraan joulun viettoon. Heti joulun alla pamahti vielä sisäpoliittinen pommi eli pääministeri Matti Vanhasen ilmoitus aikeista jättää tehtävänsä kesällä. Sen jälkeen ei muita uutisaiheita maahan ole kunnolla mahtunutkaan.

Ilmastolinjaukset tehty, tietoisuus noussut

Kööpenhaminassa suomalainen media oli paikalla hyvin kattavasti. Yleisö vaikutti aidosti kiinnostuneelta siitä, mitä kokouksessa tapahtuu. Siksi moni oli selvästi pettynyt ja hämmentynyt, kun lopputulos oli mitä oli.

Silti suomalaiset seurasivat asiaa jollain tavalla sivullisina muihin Pohjoismaihin verrattuna. Tanska oli kokousisäntä, Ruotsi EU:n puheenjohtaja, Norja muuten vain hyvin aktiivinen. Suomen virallinen rooli oli näihin verrattuna toisenlainen: maa oli mukana EU:n rivijäsenenä ja Pohjoismaana, ilman mitään erityistä näkymisen tai vaikuttamisen paikkaa.

Niinpä presidentti Tarja Halonen ja pääministeri Matti Vanhanen istuskelivat perjantain päätöspäivänä kokoussalissa kummissaan, kun yläkerrassa ryhmä avainmaita kävi omaa kiihkeää ja epätoivoista vääntöään edes jonkun loppupaperin aikaansaamiseksi. Ympäristöministeri Paula Lehtomäki oli pitkin viikkoa turhaan odotellut valmiudessa, että pääsisi EU-ministerinä neuvottelemaan edes jostakin. Mutta kunnon neuvoteltavaa ei koskaan tullut.

Viimeisenä aamuyönä suomalaispoliitikot selittivät tuloksia parhain päin ja katosivat sitten paikalta. Kööpenhaminan kokous oli nähty. Mutta koska kenelläkään heistä ei ollut mitään isompaa roolia kokouksen kulun tai sen lopputuloksen kannalta, kukaan ei myöskään erityisesti moittinut heidän tekemisiään.

Toisekseen Suomen poliittiset linjaukset oli jo tehty aiemmin, eikä Kööpenhaminan tapahtumilla niihin ollut vaikutusta. Loppusyksystä eduskunta oli saanut hallitukselta strategian, jonka myötä Suomen kasvihuonekaasujen päästöjä on määrä vähentää 80 prosentilla vuoteen 2050 mennessä. Kansalliset toimenpiteet jatkuvat aiemmin sovittuja latuja. Yleinen ilmastotietoisuus on selvästi eri tasolla kuin vielä jokin aika sitten, ja se heijastuu kuntien, yritysten ja yksityisten ihmisten valinnoissa.

Suomi on myös edelleen sitoutunut EU:n tavoitteisiin 20 prosentin leikkauksista vuoteen 2020 mennessä. Kööpenhaminan jälkeen Suomessa ei ole näkynyt keskustelua siitä, pitäisikö EU:n kiristää päästötavoitteensa 30 prosenttiin.

Koko tilanteen sulattelu ja uusien etenemistapojen hakeminen voi viedä aikaa. Ympäristöministeri Lehtomäki arvioi tammikuussa, ettei uutta sitovaa kansainvälistä ilmastosopimusta saada aikaan Meksikossakaan seuraavassa ilmastokokouksessa. Hänen mukaansa hetki oli Kööpenhaminassa, ja jos siellä ei onnistuttu, ei onnistuta muuallakaan.

Ilmastokeskusteluun löyhästi liittyvä ydinvoimakeskustelu jatkaa Suomessa yhä entisellään. Hallitus on saanut peräti kolme hakemusta uuden ydinvoimalan rakentamiseksi, ja jonkin päätöksen aika saattaa olla jo tänä keväänä. Kaikille kolmelle tuskin lupaa myönnetään, mutta ainakin yksi uusi lupa on todennäköinen. Vahva ehdokas on uutena toimijana mukaan tullut Fennovoima-niminen yhtiö. Se haluaa rakentaa ydinvoimalan pohjoiseen Perämeren rannalle, joko Oulun etelä- tai pohjoispuolelle.

Paavo Väyrynen tähtää pääministeriksi

Väittely ydinvoimasta on kuumenemaan päin, mutta se on enemmän teollisuus-, energia- ja aluepoliittista kädenvääntöä kuin varsinaista ilmastokeskustelua. Eikä Suomeen tosiasiassa ole joulun jälkeen mahtunut kuin yksi keskustelunaihe. Kaikki politiikan sisältöön liittyvät asiat ovat saaneet väistyä keskustapuolueen puheenjohtajatilanteen alta.

Kyseessä on hyvin omintakeinen puolue: vanha agraaritaustainen liike, joka on vain huonosti päässyt sisään Etelä-Suomen suuriin kaupunkeihin mutta joka silti on uhmannut kaikkia ennusteita ja pysynyt kiinni vallassa suurimpana puolueena kaksissa viime vaaleissa. Sillä on lähes 200 000 jäsentä, enemmän kuin Suomen muilla puolueilla yhteensä. Keskusta itse sanoo, että sen puoluekokoukset ovat suurimmat maailmassa Kiinan kommunistipuolueen jälkeen.

Seuraava puoluekokous on kesäkuussa, ja aivan joulun alla pidetyssä kokouksessa pääministeri Matti Vanhanen kertoi jättävänsä paikkansa sekä puolueen johdossa että myös pääministerinä, jos tilanne niin vaatii.

Tiedossa oli, että Vanhanen todennäköisesti saisi kokouksessa haastajan. Hänen tapaansa toimia pääministerinä on kiitetty, mutta miehen julkinen kuva on vajonnut todella kehnoksi, mikä on riski vaalien lähestyessä. Kukaan ei silti odottanut Vanhasen pudottamaa uutista. Viralliseksi syyksi hän mainitsi jalkavaivat ja edessä olevan leikkauksen.

Tammikuun kääntyessä lopuilleen kävi ilmi, että poliisi ja oikeuskansleri selvittelevät Vanhasen roolia tiettyjen vaalirahojen jakamisessa. Tämä tieto sai monet kysymään, mikä oli todellinen motiivi eropäätökselle.

Joka tapauksessa keskusta joutui äkkiä avaamaan sisäisen keskustelun uudesta puheenjohtajasta, joka olisi myös pääministeri vuoden 2011 kevään vaaleihin asti. Porvarihallitus haluaa jatkaa, joten muita vaihdoksia ei ole nyt luvassa.

Ensimmäisenä katseet kohdistuivat Paula Lehtomäkeen eli ympäristöministeriin, joka näin heti Kööpenhaminan jälkeen joutui miettimään aivan toisia asioita. Alle 40-vuotias keskustan varapuheenjohtaja on sanavalmis, kielitaitoinen ja jo kokenut uuden sukupolven poliitikko, jolle tie näytti olevan auki suurempiin haasteisiin. Hän oli selvä ennakkosuosikki.

Lehtomäki mietti tammikuun puoliväliin ja ilmoitti, ettei ryhdy ehdolle. Perusteena oli perhe, kaksi alle kouluikäistä poikaa. Kuten odottaa voi, saman tien nousi keskustelu äitiydestä ja politiikasta. Monella nuorella miespoliitikolla kuten vuodenvaihteessa isyyslomalla olleella kokoomuksen puheenjohtajalla, valtiovarainministeri Jyrki Kataisella on pieniä lapsia, mutta kukaan heistä ei ole sen vuoksi hyllyttänyt uraansa. ”Minulla ei ole vaimoa, Kataisella on”, Lehtomäki kommentoi.

Muutama muukin mahdollinen ehdokas kieltäytyi kunniasta, mutta yksi ei. Suomalaisen politiikan kiistelty legenda, 63-vuotias ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen ilmoitti isänsä satavuotispäivien aikoihin tähtäävänsä keskustan puheenjohtajaksi ja pääministeriksi. Hänen mukaansa virtaa ja tahtoa riittää, eikä perhetilanne ole esteenä.

Kyseessä on mies, joka jo 1980-luvulla nuorukaisena oli keskustan puheenjohtajana ja ulkoministerinä, jolla on valtava poliittinen kokemus jo Kekkosen ja neuvostosuhteiden ajoilta, joka on tosissaan pyrkinyt presidentiksi, joka 1990-luvulla meni ”maanpakoon” europarlamenttiin ja joka on vastustanut Suomen EU-jäsenyyttä ja euron käyttöönottoa ja vastustaa tietysti myös Natoa. Jos Väyrynen nousee pääministeriksi, se näkyy ja tuntuu Suomen sisä- ja ulkopolitiikassa vahvasti. Keskustan kenttä on jakautunut Väyrysen vankkoihin tukijoihin ja vannoutuneisiin vastustajiin. Suomen politiikassa Väyrynen on ollut käsite jo vuosikymmeniä, mutta kukaan ei odottanut hänen paluutaan tällä tavoin kaiken keskipisteeseen.

Toinen tiedossa oleva ehdokas tammikuun lopulla oli Mari Kiviniemi, hallinto- ja kuntaministeri. Nelikymppinen Kiviniemi edustaa keskustan urbaania ja modernia siipeä, mutta poliitikkona hän on ollut väritön.

Keskustan puoluekokous on vasta kesäkuussa, mutta se näyttää aivan ylivoimaisesti yhdessä Vanhasen henkilöön liittyvien uutisten kanssa värittävän koko Suomen politiikan kevättä. Mikään muu asia ei puhuta samalla tavoin, ei yhä kehno talous- ja työllisyystilanne, ei ilmasto, ei mikään.

Artikkeli edustaa kirjoittajan omia näkemyksiä.