Useimmat tanskalaiset ovat kiusallisen tietoisia siitä, että joulukuussa 2009 pidetystä suuresti rummutetusta ilmastokokouksesta ei tullut mikään tanskalaisen diplomatian tähtihetki eikä pääministeri Lars Løkke Rasmussenin kansainvälinen läpimurto.

Eri puolilta maailmaa saapuneet poliitikot, elinkeinoelämän edustajat ja toimittajat lähtivät lumisesta Kööpenhaminasta kaaokseksi, katastrofiksi ja fiaskoksi luonnehditun kokouksen jälkeen käytyään turhauttavia neuvotteluja, loputtomia keskusteluja ja avoimia riitoja kokouspaikkana toimineessa Bella Center -messukeskuksessa.

Monissa kansainvälisissä medioissa ryöpytettiin Tanskan pääministeriä, joka ei arvostelijoiden mielestä ollut kyennyt solmimaan luottamuksellisia suhteita useisiin ratkaisevan tärkeisiin toimijoihin.

Tämä oli karvas pala paitsi tietenkin pääministerille itselleen myös tanskalaisille, joille kelpasi kansainvälisten tiedotusvälineiden välittämä kuva vihreästä, ilmastotietoisesta Tanskasta ja jotka olivat toivoneet, että uusi kansainvälinen ilmastosopimus olisi voitu nimetä Kööpenhaminan mukaan.

Kritiikki laimenee

Nyt kun tilanne on rauhoittunut – ja osapuolet ovat päästäneet pahimmat höyryt pihalle – ilmassa on kuitenkin merkkejä siitä, että Kööpenhaminan tapahtumia aletaan katsoa uudessa, aiempaa suopeammassa valossa.

Kansainvälinen yhteisö kokoontui viimeksi Maailman talousfoorumin vuotuiseen tapaamiseen Davosiin.

Elinkeinoelämän huippujohtajien ja vaikutusvaltaisten poliitikkojen puntaroidessa tapahtumia tammikuun lopussa kävi selväksi, että ensimmäiset äärimmäisen kielteiset arviot Kööpenhaminan ilmastokokouksesta olivat pikkuhiljaa väistymässä käytännön hyötyä ja tuloksia korostavien analyysien tieltä.

Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että Kööpenhaminassa jäätiin kauas tavoitteesta eli kunnianhimoisesta ja sitovasta maailmanlaajuisesta ilmastosopimuksesta. Lisäksi monien oli edelleenkin vaikea ymmärtää sitä, miten huipputason ilmastokokous saattoi edetä niin kaoottisesti.

Ilmastokokouksen tuloksiin kohdistuva kritiikki oli kuitenkin lieventynyt. Kokousta ei enää pidetty yksinomaan fiaskona vaan myönnettiin, että se toimi lähtölaukauksena kohti lopullisempaa sopimusta.

Tärkeitä edistysaskeleita

Aiempaa useammat maat saatiin sitoutumaan tärkeään tavoitteeseen, jonka mukaan maapallon lämpötilan nousu on pysäytettävä kahteen asteeseen; tutkijat pitävät tätä edellytyksenä ilmastonmuutoksen tuhoisien seurausten kurissa pitämiselle.

Läpimurtona voidaan pitää myös sitä, että maat suostuivat raportoimaan hiilidioksidipäästöjen vähentämistä koskevista tavoitteistaan. Arvostelijat tosin sanovat todennäköisesti raporttien osoittavan jo nykyisellään, että on mahdotonta saavuttaa tavoite lämpötilan nousun rajoittamisesta kahteen asteeseen.

Käytännönläheisen näkökulman kannattajat pitävät sen sijaan raportteja edistysaskeleena, koska luvut käynnistävät nyt aiempaa suoremman kansainvälisen keskustelun siitä, mihin toimenpiteisiin on ryhdyttävä tavoitteisiin pääsemiseksi. Lisäksi heidän mukaansa on mahdollista keskustella aiempaa selkeämmin vajeen jakamisesta maiden kesken.

Hieman aiempaa lähempänä häämöttää myös sopimus tuesta kehitysmaille, jotka eivät halua tiukkojen hiilidioksidipäästötavoitteiden nakertavan niiden mahdollisuuksia kehittää teollisuutta ja luoda kasvua.

Poliitikot ja elinkeinoelämän edustajat huomauttavat niin ikään, että Kööpenhaminan ilmastokokouksen kynnyksellä onnistuttiin saamaan kaikki tahot ainutlaatuisella tavalla liikkeelle ja luomaan laaja yhteisymmärrys siitä, että ilmastonmuutoksen hidastamiseksi tarvitaan määrätietoisia maailmanlaajuisia toimia.

Lisäksi korostetaan, että Kööpenhaminaan onnistuttiin houkuttelemaan kaikkien aikojen suurin joukko valtioiden ja hallitusten päämiehiä, mikä osoittaa, että ilmastotaistelu on noussut poliittisen ja taloudellisen asialistan kärkeen.

Kansainvälinen lupaus

Davosissa pidettiin istunto, jossa pohdiskeltiin tietä Kööpenhaminasta Meksikoon. YK:n ilmastosopimussihteeristön johtaja Yvo de Boer totesi, että vaikka maailman maiden odotukset eivät täyttyneetkään Kööpenhaminassa, tuloksia silti saavutettiin:

– Kööpenhaminan kokous oli erittäin tärkeä poliittinen kannanotto. Kaupunkiin kokoontui satakaksikymmentä valtion ja hallituksen päämiestä. He osoittivat, että ilmasto on avainkysymys, ja lisäksi merkittävä joukko maita aina suurista teollisuusmaista ja uusista kasvutalouksista pieniin kehitysmaihin pääsi yksimielisyyteen poliittisesta paketista. Tulos ei tosin tyydytä juristeja, mutta poliitikkojen signaali oli kuitenkin ratkaiseva, mikä on tärkeää, de Boer kommentoi.

Myös Yhdysvaltojen kongressin jäsen ja maan ilmasto- ja energiapolitiikan keskeinen toimija demokraatti Edward Markey katsoi, että Kööpenhaminassa luotiin hyvät lähtökohdat:

– Yhdysvaltojen mielestä Kööpenhaminassa otettiin tärkeä askel. Emme päässeet niin pitkälle kuin olimme toivoneet, mutta kaikki tärkeät toimijat antoivat lupauksen, Markey sanoi.

Samalla hän teki selväksi, että presidentti Barack Obama pyrkii saamaan Yhdysvallat avainrooliin ilmastokysymyksissä.

Obama on toisaalta selvillä valtavista taloudellisista mahdollisuuksista, joita uuden tekniikan kehittäminen tarjoaa.

Lisäksi on Yhdysvaltojen turvallisuuspoliittisen edun mukaista pyrkiä vähentämään maan riippuvuutta öljyntuonnista:

– Yhdysvaltojen alijäämä selittyy pitkälti sillä, että se tuo öljyä maista, joihin meidän ei pitäisi lainkaan syytää rahaa, Edward Markey toteaa.

Lars Løkke Rasmussenin piina jatkuu

Nämä lausunnot ovat mannaa EU:n uudelle ilmastokomissaarille Connie Hedegaardille sekä pääministeri Lars Løkke Rasmussenille ja hänen kritisoiduille virkamiehilleen.

Samalla on kuitenkin selvää, etteivät pääministeri ja hänen neuvonantajansa edelleenkään pääse paistattelemaan muun maailman ihailussa. Connie Hedegaard nauttii yhä suurta kunnioitusta, mutta Lars Løkke Rasmussenille ja hänen alaisilleen ei juuri heru kiitosta.

Lars Løkke Rasmussenia ja hänen neuvonantajiaan arvostellaan siitä, että he noudattivat liian suppeaa asialistaa ja keskittyivät liian yksipuolisesti Yhdysvaltoihin, että he eivät ymmärtäneet YK-järjestelmää, että he tulkitsivat väärin muun muassa monien kehitysmaiden ja mahtavan Kiinan kaltaisten tärkeiden toimijoiden asemia ja että pääministeri vaikutti yleisesti ottaen siltä kuin häntä ei olisi evästetty riittävästi.

Davosin virallisissa istunnoissa kritiikkiä ei tuotu suoraan julki, mutta sitä selvemmin se kaikui käytävillä.

Toisaalta kun esimerkiksi tulevan COP 16 -kokouksen isäntä Meksikon presidentti Felipe Calderon korosti, että vastaisuudessa on tärkeää huolehtia prosessin läpinäkyvyydestä ja kaikkien osallistamisesta, hänen voidaan katsoa arvostelleen epäsuorasti Lars Løkke Rasmussenin puutteita.

Presidentti sanoi tämän itse asiassa suoraan todetessaan, että Kööpenhaminan ”virheistä on syytä ottaa opiksi”.

Kuvaavaa on sekin, että riemuitsevien amerikkalaispoliitikkojen mukaan neuvotteluja luotsaa Meksikossa ”maailman johtaja”, mutta kukaan ei käytä kyseistä nimitystä Tanskan pääministeristä.

Seuraavat askeleet

Miten tästä sitten jatketaan eteenpäin? Tanskalaiset siirtävät parhaillaan tehtäviä Meksikolle, joka pyrkii puolestaan saamaan aikaan nykyistä kunnianhimoisemman ja sitovamman ilmastosopimuksen.

Tehtävä on yhtä haastava kuin Kööpenhaminassakin, sillä osapuolet ovat edelleen kaukana toisistaan ja useilla tärkeillä toimijoilla on niukasti liikkumavaraa.

Esimerkiksi ahtaalla oleva Barack Obama ei voi edetä rajattoman pitkälle. Kiina seuraa silmä kovana Yhdysvaltojen toimia ja epäilee muiden suurten uusien kasvutalouksien tavoin, että Yhdysvallat ja muut länsimaat panevat ne maksamaan leijonanosan laskusta ja hidastavat siten epäsuorasti niiden huimaa kasvua.

Monet maailman köyhimmät kehitysmaat pelkäävät puolestaan, että ilmastosopimus heikentää niiden mahdollisuuksia saada pienet haavoittuvat taloutensa käyntiin, ja ne suhtautuvat yleisesti ottaen hyvin epäluuloisesti länsimaihin, jotka ovat vuosikymmenten ajan tuhlanneet luonnonvaroja saavuttaakseen vaurauden, jollaisesta kehitysmaat voivat vain haaveilla.

Elinkeinoelämä panostaa

Ilmassa on kuitenkin myös monia rohkaisevia merkkejä.

Ilmastokysymyksiä ei ole haudattu. Davosissa kävi päinvastoin selväksi, että nyt on alkamassa kiivas kansainvälinen kilpailu siitä, ketkä saavat kunnian kuulua uusien kestävien tekniikoiden ja energiaa säästävien toimenpiteiden kehittämisen kärkikastiin. Kyseisellä liiketoiminta-alueella piilee nimittäin valtavia maailmanlaajuisia mahdollisuuksia ja miljoonia työpaikkoja.

Maailman talousfoorumissa käytyjen keskustelujen jälkeen Connie Hedegaard totesi, että niin poliitikot kuin elinkeinoelämän edustajatkin keskittyvät vastaisuudessa entistä selkeämmin ilmastokysymyksiin:

– Maat ja alueet alkavat pikkuhiljaa oivaltaa, että tämä on avain niiden taloudelliseen ja poliittiseen menestykseen uuden vuosituhannen ensimmäisellä vuosisadalla, EU-komissaari totesi.

– Ilmastoasioissa ei ole kyse ”vain” ilmaston suojelusta. Uusiin energiamuotoihin sijoittamisessa on kyse pitkälti myös siitä, että ponnistetaan pois talouskriisistä ja päästään markkinoille, joilla on tulevaisuudessa valtava merkitys, Hedegaard painotti.

Tämän prosessin vauhdittajina toimivat EU ja Pohjoismaat.

Artikkeli edustaa kirjoittajan omia näkemyksiä.