Vanhin Islannin asuttamisesta kertova lähde, Ari Þorgilssonin Íslendingabók, kuvaa maan olleen täysin kasvillisuuden peitossa ensimmäisten asukkaiden saapuessa. Kirja kirjoitettiin noin vuonna 1122, mutta Islanti asutettiin todennäköisesti vuoden 870 tienoilla. Siihen aikaan luultavasti suunnilleen neljännes maasta oli metsien peitossa. Lyhyessä ajassa ensimmäiset asuttajat onnistuivat tuhoamaan metsät – metsä ei kuitenkaan tarkoittanut humisevia honkia vain pikemminkin vuorten rinteet verhonnutta tiheää pusikkoa. Ne käytettiin polttoaineena, ja myös ylilaiduntaminen edisti niiden tuhoutumista. Laiduntavat lampaat ovat vaikuttaneet Islannin kasvillisuuden häviämisen aivan meidän päiviimme asti.

Metsä ei kasvanut enää takaisin. Tuho oli täydellinen ja ihmiskunnan varhaishistorian suurimpia. Kuuluisa ympäristötutkija Jared Diamond kirjoittaa Romahdus-kirjassaan Islannista – maa mainitaan esimerkkinä kansasta, jolla on ollut vaikeuksia elää sovussa ympäristönsä kanssa.

Islanti tunnetaan koskemattomasta luonnostaan: autiomaista, erämaista ja hiekka-aavikoista – suuri osa maisemasta on muovautunut nimenomaan kasvillisuuden tuhoutumisen ja eroosion kautta.

Ihmisen luoma autiomaa

Puiden varsinainen istuttaminen aloitettiin Islannissa oikeastaan vasta 1900-luvulla. Yli viisikymmentä vuotta vanhoissa valokuvissa Reykjavik näyttäytyy kaupunkina, jossa ei ole puun puuta. Nyt on toisin. Reykjavikista on tullut vehreä kaupunki, ja koko maassa on alettu istuttaa metsää ja hiekka-aavikoille kasvillisuutta. Näin on saatu torjuttua eroosiota, joka on aiemmin ollut etenkin Etelä-Islannin kirous.

Nykypäivän ihminen ihastelee erämaata ja autiomaata, vaikka ne joiltain osin ovat ihmisen luomia. Autiot vuoret ja laajat hiekka-aavat ovat maan suosituimpia kohteita matkailijoiden keskuudessa. Metsien istuttaminen näille alueille on kaksipiippuinen juttu. Autiomaiden istutukseen on käytetty kovat olosuhteet sietävää lupiinia. Se leviää ja tekee maisemasta silmäänpistävän sinisen. Monien mielestä lupiini on vieraslaji, joka pitäisi hävittää.

Hyviä tuloksia on saavutettu myös istuttamalla Alaskasta peräisin olevaa jättipoppelia, sillä se kasvaa suoraan ja korkealle Islannin tuulia uhmaten. Jättipoppelia on käytetty paljon, ei vain kaupungeissa, vaan myös maatilojen läheisyydessä.

Samaan aikaan keskustelu käy kuumana metsänviljelijöiden ja viljelyä vastustavien välillä. Reykjavikin kaupunginhallitus on käynnistänyt kampanjan kaupungin jättipoppeleita vastaan ja lupiineja on kitketty kaikkialla maassa. Monien mielestä oli silkkaa pyhäinhäväistystä, että metsänistutusbuumin ollessa huipussaan, vierasperäisiä havupuita istutettiin Islannin pyhimpään paikkaan, Thingvelliriin.

Turistien virta

Islannin luonto on erittäin haavoittuva, sillä maa sijaitsee aivan napapiirin tuntumassa. Vuorilla kasvillisuutta on vihreinä laikkuina, jotka muodostuvat lyhytvartisista kukista ja sammaleesta, eivätkä ne kestä tallovia turistivirtoja. Matkailu on lisääntynyt merkittävästi ja nykyisellään maassa vierailee 600 000 matkailijaa vuosittain – määrä on noin kaksinkertainen maan omaan asukaslukuun verrattuna. Määrän odotetaan nousevan miljoonaan tulevina vuosina. Suurin osa tästä joukosta hakee koskematonta luontoa. Näin ollen luontoon kohdistuu entistä suurempi paine, ja tämä koskee etenkin Myvatnin kaltaisia suosittuja paikkoja, jotka ovat kesä-, heinä- ja elokuun kestävän lyhyen turistisesongin ajan matkailijoiden suuressa suosiossa. Myvatn on pohjoisen luonnon helmi, siellä on ainutlaatuista kasvillisuutta ja lintuja – ja maalämpöä.

On ehdotettu, että kaikkein suosituimmissa kohteissa matkailijoilta veloitettaisiin pääsymaksu, joka käytettäisiin kehitykseen ja luonnonsuojeluun. Tästä ei kuitenkaan ole päästy yksimielisyyteen.

Tuhotut kalakannat

Islannin tapauksessa ei kestävyydestä voida puhua ottamatta esiin kalastusta ja energiaa.

Kalastuksessa islantilaiset ovat jossain määrin toimineet esikuvana muille kansoille. Kalakannat ovat paremmassa kunnossa kuin monessa muussa paikassa. Täysin ongelmitta ei Islantikaan ole selvinnyt. Maan kalastus koostui pitkään pääosin sillin pyynnistä. Silliä pyydettiin täysin valvomattomasti Islannin rannikolla kuusikymmentäluvulle asti, jolloin laji hävisi melkein yhdessä yössä. Sillin väitettiin olevan arvaamaton laji, mutta sillinpyynnin romahduksen ensisijaisena syynä oli ylikalastus.

Sama pätee turskaan, joka on myös muodostanut suurimman osan Islannin kalasaaliista. Kiistanalainen kiintiöjärjestelmä on viime vuosikymmeninä rajoittanut turskan pyyntiä. Kantaa ei ole kuitenkaan saatu elvytettyä yhtä elinvoimaiseksi kuin pyynnin ollessa kiivaimmillaan. Tuolloin pyydettiin 450 000 tonnia vuosittain, kun taas nykyään pyynti on 150 000 tonnia vuodessa. Pettymys on ollut karvas, mutta vastapainoa ovat tarjonneet uusien kalalajien pyynti ja entistä korkeampi kalanhinta.

Puhdasta energiaa ja suurteollisuutta

Islantilaisilla on asiat erittäin hyvin sähköntuotannon suhteen. Sähköä tuotetaan vesivoimalla ja suurin osa kodeista lämmitetään maalämmöllä. Ympäristöhaitoista on kuitenkin syntynyt suuriakin kiistoja, kuten jättiläismäisen Kárahnjúkarin voimalaitoksen yhteydessä. Geotermiset voimalaitokset voivat johtaa rikkipäästöihin. Islannin on elettävä sen paradoksin kanssa, että maata markkinoidaan matkailijoille koskemattomana, vaikka samaan aikaan maassa rakennetaan laajaa alumiiniteollisuutta siihen kuuluvine voimalaitoksineen ja ympäristöongelmineen. Tosiasia on, että tietyillä energiayhtiöillä on suuria ongelmia riskialttiiden investointien vuoksi ja väitetään, että Reykjavikin lämpimän veden hinnankorotuspaine on kymmeniä prosentteja.

Suuntaus on ollut kohti suuria alumiininsulatuslaitoksia – sen pidemmälle mielikuvitus ei ole vielä kantanut. Tämä on yksinkertainen ratkaisu, joka luo taloudellista kasvua nopeasti. Alumiinilaitoksia on tähän asti pyöritetty vesivoimalla, mutta nyt aletaan todennäköisesti rakentaa laitoksia, jotka hyödyntävät geotermistä energiaa.

Onko maalämpö uusiutuvaa?

Maalämpöalueista ollaan montaa mieltä. Stefan Arnósson, Islannin yliopiston geofysiikan professori, on verrannut niitä kaivoksiin. On mahdollista, että maalämpöä ylihyödynnetään ja että se käytetään loppuun muutamassa vuosikymmenessä. Arnóssonin mielestä Islannissa on tapana ryhtyä toimiin, vaikka ei tiedetä maalämpötuotannon riittävyyttä. Toiset asiantuntijat ja sidosryhmät pitävät Arnóssonia liian pessimistisenä. Jos maalämpöä hyödynnetään varoen, se on uusiutuvaa.

Arnóssonin mielestä maalämpöä pitäisi Islannissa käyttää lähialueiden hyödyksi aivan kuten tähänkin asti: talojen, asuntojen, kasvihuoneiden ja uima-altaiden lämmitykseen ja pienimuotoiseen energiantuotantoon. Tällä tavoin varmistetaan kestävien resurssien säilyminen tuleville sukupolville. Julkisella sektorilla, etenkin kunnilla, on suurempia suunnitelmia yhdessä palkansaaja- ja työnantajajärjestöjen kanssa, ja käynnistysvaiheessa on jo suuria geotermisiä voimalaitoksia, joita todennäköisesti tullaan käyttämään suurteollisuuden tarpeisiin.

Suuri ekologinen jalanjälki

Islannin historia on ollut taistelua kovaa luontoa vastaan. Metsät tuhottiin ja suurten kalastusalusten seurauksena kalakannat hävitettiin. Islantilaiset ovat ankaran ilmaston ja karun luonnon armoilla, mutta nykymaailmassa he ovat kuitenkin onnekkaita energiantuotannon suhteen, sillä puhdasta energiaa on maassa yllin kyllin.

Islantia ei kuitenkaan ole voitu pitää esikuvana ympäristöasioissa. Islantilaiset ovat autokansaa ja kasvihuonekaasupäästöt ovat suuria. Maassa myös kulutetaan erittäin paljon. Islannin ympäristöhallituksen asiantuntija Sigurður Jóhannessonin laati viime vuonna tutkimuksen, jonka mukaan islantilaisten ekologinen jalanjälki on yksi maailman suurimpia, jopa neljätoista kertaa suurempi kuin maailman keskiarvo. Tämä tarkoittaa sitä, että jos kaikkien maailman ihmisten kulutus olisi islantilaisten tasoa, tarpeen kattamiseen tarvittaisiin 21 maapalloa.

Artikkeli edustaa kirjoittajan omia näkemyksiä.