Tehdyt toimenpiteet

Maahanmuuttokeskustelu edelleen tärkeällä sijalla Pohjoismaissa

Analys Norden -uutiskirjeessä pohditaan maahanmuuttokeskustelua ja sen poliittisia vaikutuksia Pohjoismaissa.

Suomi

Maahanmuuttokritiikki ja populismi myötätuulessa

Poliittisen keskustelun sävy on Suomessa muuttunut nopeasti. Maahanmuuttokriittisyys on siirtynyt politiikan marginaaleista yhdeksi pääpuheenaiheista ja populismi tuntuu olevan myötätuulessa. Suomalaisten suhtautuminen maahanmuuttoon on selvästi jyrkentynyt talouskriisin aikana. Kaikki keskustelu ei ole pysynyt enää edes lain sallimissa rajoissa.

Lue lisää.

Norja

Oikeistopopulismista kansallispopulismiin

Mielipidemittausten mukaan oikeisto vahvistuu Norjassa, mutta uusia kannattajia kerää ennen kaikkea maltillinen Høyre-puolue. Äärioikeistolainen edistyspuolue pinnistelee säilyttääkseen viime vuoden vaalien ennätykselliset kannatuslukunsa. Tämä saattaa johtua siitä, että työväenpuolueen tiukentunut turvapaikkapolitiikka on vahvistanut puolueen asemaa punavihreässä hallituksessa. Sitä paitsi myös monet vasemmistolaiset kannattavat entistä tiukempaa kotouttamispolitiikkaa.

Lue lisää.

Ruotsi

Ruotsalaiset aiempaa myönteisempiä maahanmuuttajia kohtaan

Pakolaisten vastaanottamiseen suhtaudutaan Ruotsissa entistä hyväksyvämmin. Maahanmuuttajiin ja pakolaisiin on asennoitunut selkeän torjuvasti vain ruotsindemokraatit – puolue, joka ei ole koskaan ollut lähelläkään Ruotsin valtiopäiviä. Puolueen läpipääsemisen todennäköisyys on pienentynyt entisestään vuoden 2010 vaaleja edeltävänä keväänä.

Lue lisää.

Tanska

Tanskan kansanpuolue määrää marssijärjestyksen

Tanskan lähitulevaisuutta koskevaan taloussuunnitelmaan sisältyy useita aloitteita, joista arvostelijoiden mukaan kärsivät nimenomaan maahanmuuttajat. Arvostelu on kuitenkin vaisua, sillä Tanskan kansanpuolue on voittanut taistelun ulkomaalais- ja kotouttamispolitiikasta.

Lue lisää.

Islanti

Puolueet katkolla: vitsi vei voiton Reykjavikissa

Puolitoista vuotta talousromahduksen jälkeen Islannin politiikkaa leimaa täydellinen epäluottamus poliittisiin puolueisiin. Vastenmielisyyttä eivät herätä pelkästään romahduksen aikana vallassa olleet puolueet vaan puolueet yleensä, kaikki se, mitä kutsuttiin nelipuoluejärjestelmäksi. Tämä näkyi selvästi 29. toukokuuta pidetyissä kunnallisvaaleissa. Reykjavikissa vei voiton tunnetun koomikon johtama lista, joka nousi vaalien suurimmaksi puolueeksi.

Lue lisää.

Crisis, austerity, national chauvinism, riots and strikes: Next stop jackboots?

Every Friday at the EUobserver, the journalists and editors get together for our weekly editorial meeting where we have a look at the agendas of the various European institutions for the coming seven days, talk, argue and ruminate about what we think is likely to happen and then divvy up the stories amongst ourselves. We’re a pretty chummy bunch, specialising internally in scorching cynicism, so it’s altogether a rather enjoyable afternoon.

Lue lisää.

English summary

The rise of populism in the Nordic region

Lue lisää.


 

Ota yhteyttä.

Michael Funch
Puhelin: +45 33960332
Sähköposti:

Haku Analys Nordenista

Tilaa
Tilaa Analys Norden sähköpostiisi
(Required)