Tanskalaisten poliitikkojen on päätettävä Tanskan puolustus- ja turvallisuuspolitiikan suunnasta uusien, hankalasti hahmottuvien uhkien viidakossa. Puolustuksen kulmakivi on edelleenkin Nato, jonka puolesta Tanska toteuttaa yhä useammin vaarallisia operaatioita etenkin Afganistanissa.

Kuullessaan sanan ”Nato” tanskalaiselle tulee ensimmäisenä mieleen kuukausia jatkunut kuhina ja mediahysteria pääministeri Anders Fogh Rasmussenin mahdollisuuksista nousta puolustusliiton pääsihteeriksi.

Asia on turhauttanut Fogh Rasmussenin puoluetovereita perin pohjin jo päivien, viikkojen ja kuukausien ajan, samalla kun se on kohottanut opposition mielialaa; oppositiolla kun ei olisi mitään sitä vastaan, että hallituksen päämies lähetettäisiin ulkomaille kansainväliseen huippuvirkaan.

Tämän kerroksen alla Nato on kuitenkin uusi, pakottava haaste niille tanskalaispoliitikoille, joiden tehtävänä on lähiaikoina neuvotella vuoden 2010 alussa voimaan tulevasta uudesta puolustussopimuksesta.

Muiden Nato-maiden tavoin Tanskan on varauduttava arvioimaan ja organisoimaan uudelleen puolustus- ja turvallisuuspolitiikkaansa uuden ajan uhkien hengessä.

Tanskan ulkoministeri Per Stig Møller analysoi uusia haasteita Berlingske Tidende -lehdessä 17. maaliskuuta julkaistussa kolumnissaan. Hän kuvailee meneillään olevana Naton 60-vuotisjuhlavuotena, miten valtavasti uhkakuvat ovat muuttuneet sen jälkeen, kun Berliinin muuri murtui vuonna 1989 ja Neuvostoliitto hajosi.

”Monet ajattelivat tuolloin, että Nato ei näe 50-vuotispäiväänsä, 60-vuotispäivästä puhumattakaan. Naton olemassaolon oikeutus osoittautui kuitenkin ulottuvan huomattavasti kylmän sodan liittoumalogiikkaa pitemmälle. Hyvin äkkiä selvisi, että liittoumalla oli – jopa ilman kylmää sotaa ja jäsenmaiden alueisiin kohdistuvaa uhkaa – tärkeä tehtävä turvallisuuden takaajana ja turvamagneettina", Per Stig Møller kirjoittaa.

Hän kuvailee kolumnissaan, miten perinpohjaisesti maailmassa tapahtuneet muutokset ovat muuttaneet Tanskan turvallisuuspoliittista roolia. Kylmän sodan aikana tanskalaiset olivat ministerin sanoin ”turvallisuuden kuluttajia”. Nyt heistä on tullut ”turvallisuuden tuottajia”.

Aiemmin kansakunnan hengissäpysyminen riippui Nato-jäsenyydestä, ja Tanskan pelivara oli hyvin rajoitettu. Nykyään Tanska osallistuu moniin kansainvälisiin Nato-operaatioihin, joilla pyritään rauhoittamaan ja vakauttamaan maailman eri palopesäkkeitä ja torjumaan muun muassa länteen kohdistuvan terrorin uhkaa.

Uusia uhkia

Edessä on vielä suurempia haasteita, jotka edellyttävät Tanskan puolustukselta melkoista sopeutumiskykyä. Se on pääasiallinen sanoma uudessa antologiassa, joka sisältää tanskalaisten puolustus- ja turvallisuuspoliittisten asiantuntijoiden tekstejä.

Kirjan nimi on ”Helt forsvarligt? Danmarks militære udfordringer i en usikker fremtid” (”Täysin puolustettavissa? Tanskan sotilaalliset haasteet epävarmassa tulevaisuudessa”), ja sen tärkein päätelmä on, että sekä nykyiset että etenkin tulevat turvallisuuspoliittiset haasteet ovat yhä hankalammin hahmotettavissa.

Kuten kirjan toimittanut poliittinen toimittaja Hans Mortensen toteaa esipuheessaan, kaikki oli havainnollisempaa kylmän sodan aikana: Mahdollinen vihollinen oli selkeästi määritelty, samoin liittolaissuhteet. Kylmää sotaa seurasi lyhyt toiveikkuuden kausi, jolloin poliitikot puhuivat "rauhan sadon" korjaamisesta. Kaikki olivat vakuuttuneita siitä, että puolustusbudjettia voidaan leikata merkittävästi vanhan itäblokin muodostaman ulkoisen uhan poistuttua.

Syyskuun 11. päivän terrori-isku vuonna 2001 häivytti tämän illuusion. Terroristien kaappaamat matkustajakoneet osuivat Pentagoniin Washington DC:ssä ja murskasivat New Yorkin World Trade Centerin rauniokasaksi. Kaikille kävi kerrasta musertavan selväksi, että maailma oli aivan uudenlaisten uhkien ja vaarojen edessä.

Hahmoton uhkakuva

Asiantuntijat käsittelevät uudessa kirjassa lähivuosien todennäköisiä uhkia. Erityisen uhan muodostavat maat, jotka ovat ajautuneet anarkiaan yhteiskuntajärjestelmän luhistuttua. Tällainen maa on esimerkiksi Afganistan, jossa tanskalaisten osallistuminen talebanien vastaiseen sotaan on käynyt kalliiksi sekä rahassa että ihmishengissä mitattuna. Taleban iskee vaarallisessa ja rauhattomassa Helmandin maakunnassa toistuvasti tanskalaissotilaita vastaan ja räjäyttää kuolemaa kylväviä tienvarsipommeja tuhotakseen tanskalaisten ajoneuvoja.

Tulevaisuudessa kansainvälinen yhteisö joutuu todennäköisesti kohtaamaan muitakin uriltaan suistuneita valtioita. Luhistuneen Somalian merirosvot ovat jo nyt vakava uhka merenkululle Afrikan sarven kohdalla.

Uhkia on myös lähempänä omia kotikontujamme. Venäjä esiintyy yhä aggressiivisemmin, ja ilmastonmuutos uhkaa sulattaa napa-alueen jäitä. Pohjoiseen avataan uusia meriväyliä, ja raaka-aineiden, esimerkiksi öljyn, hyödyntäminen käy mahdolliseksi. Se johtaa todennäköisesti rajakiistoihin, joihin esimerkiksi Grönlannin – ja Tanskan – on syytä varautua.

Kuten Tanskan turvallisuus- ja puolustuspolitiikan tutkimuslaitoksen johtaja Mikkel Vedby Rasmussen toteaa, ainoa varma tulevaisuutta koskeva asia on, että kenraalit ja poliitikot eivät voi tyytyä vain yhteen skenaarioon. Sitä vastoin heidän on otettava huomioon monia hyvin erilaisia uhkia.

Vahvat siteet Yhdysvaltoihin

Ulkoministeri Per Stig Møller toteaa kolumnissaan, että uusiin turvallisuuspoliittisiin haasteisiin on suhtauduttava aivan eri tavalla kuin vanhoihin. Sekä vanhoille että uusille uhille on kuitenkin yhteistä se, että transatlanttinen vuoropuhelu ja johtajuus ovat olennaisia.

”Juuri transatlanttinen ulottuvuus tekee Natosta edelleen keskeisen lähtökohdan pyrittäessä löytämään ratkaisuja kansainvälisiin turvallisuuspoliittisiin haasteisiin", hän kirjoittaa, ja Tanskan hallitus sekä toivoo että odottaa transatlanttisten suhteiden lujittuvan entisestään.

Monet riippumattomat asiantuntijat ovat tehneet saman huomion. Kansainvälisen politiikan professori Sten Rynning Etelä-Tanskan yliopistosta ennakoi kirjassa ”Helt forsvarligt?”, että Yhdysvaltojen uusi hallinto kehittää Barack Obaman ja Hillary Clintonin johdolla määrätietoisesti uutta näkökulmaa Eurooppaan ja Aasiaan.

Yhdysvallat yrittää siten värvätä lisää ystävällismielisiä voimia ongelmallisen akselin (Afganistan–Irak–Somalia) ja ongelmallisten isojen maiden (Venäjä ja Kiina) kohtaamiseen.

Myös Eurooppa on valmis yhteistyöhön, ja yhden kaikkein ratkaisevimmista viesteistä välitti Ranskan presidentti Sarkozy, joka haluaa Ranskan palaavan Naton sotilaalliseen ytimeen.

Naton uudistaminen

Natoa on uudistettava, jotta se selviäisi haasteista, ja tämä onkin Tanskan hallituksen tavoite. Per Stig Møller mainitsee Afganistanin toimet esimerkkinä uusien yhteistyömuotojen välttämättömyydestä.

Ensinnäkin Naton on opeteltava tekemään yhteistyötä muiden kansainvälisten toimijoiden kuten YK:n ja EU:n kanssa. Per Stig Møller tähdentää, että niillä kummallakin on samanlaiset turvallisuuspoliittiset tavoitteet. EU pyrkii Afganistanin poliisioperaatiollaan – tanskalaisen Kai Vittrupin johdolla – kouluttamaan ja vahvistamaan maan poliisivoimia, ja Nato ja EU tekevät nyt jo tiivistä yhteistyötä Kosovossa ja pyrkivät yhdessä kukistamaan Adeninlahden merirosvot.

Toiseksi on yhä tärkeämpää sisällyttää Naton operaatioihin myös siviilitoimia. Afganistanin tapahtumat ovat hyvä esimerkki siitä, että maata ei saada jaloilleen pelkillä sotilastoimilla, ja EU:lla on osaamista siviilikriisinhallinnassa ja jälleenrakennuksessa.

Haasteita on siis lyhyesti sanottuna paljon, ja Tanskan puolueiden puolustuspoliittiset nokkamiehet – puolustusministeri Søren Gade etunenässä – yrittävät lähikuukausina pienessä piirissä päästä sopuun puolustuspoliittisesta sopimuksesta, joka takaisi mahdollisimman laajasti sen, että Tanskan puolustus suuntautuu nimenomaan tulevaisuuden uhkien torjumiseen.

Artikkeli edustaa kirjoittajan omia näkemyksiä.