Marraskuun puolivälin vaiheilla alkoi Suomessa tuntua, että jotain on pielessä. Lapissa mitattiin lämpimin syksy 50 vuoteen ja myöhäisin lumentulo sataan vuoteen. Laskettelukeskusten avajaisia siirrettiin viikko viikon jälkeen, myöhemmäksi kuin koskaan. Peruttuja hiihtokilpailuja, menetettyjä matkailutuloja. Järvet jäättömiä ja maa mustana. Lapissa ei ennen ole tällaisesta marraskuusta tiedetty mitään.

Puhetta säästä ei Suomessa voinut välttää, kun joulukuu lähestyi, eikä talvea tullut sen paremmin etelään kuin pohjoiseen. Lehtimainoksissa myytiin suksia, vaikka koko maassa oli vain muutama kilometri hiihtokelpoista latua. Silti muistissa oli vielä edellistalvi, joka oli pitkästä aikaa kunnon todellinen talvi eteläistä Suomea myöten. Asiantuntijoiden varoittelut ovat menneet perille: lyhyen ajan vaihtelut kertovat säästä, eivät vielä ilmaston muuttumisesta.

Mutta jos pari vuotta sitten ennen Kööpenhaminan kokousta ilmasto oli kaikkien huulilla, sama ei todellakaan ole enää tilanne. Koko teema vaikuttaa enää olevan esillä vain jotenkin velvollisuudentunnosta. Suomalaiseen keskusteluun tuntuu pinnalle mahtuvan vain yksi aihe kerrallaan, ja nyt se on yli kaiken ollut Euroopan talouskriisi ja euron kohtalo.

Mitään varsinaisia uusia ilmastoaloitteita ei Suomessa ole Kööpenhaminan jälkeen nähty. Sitä ennen tehtiin joukko linjauksia, jotka nyt ovat toteuttamisvaiheessa. YK:n neuvotteluissa Suomi liikkuu EU:n tahtiin, määritellen keskustelevansa edistyksellisten ilmastomaiden joukossa.

Ilmastopaneeli ja ilmastolaki

Hallitusneuvotteluissa vihreät halusivat ja myös saivat ympäristöministerin paikan. Ministeriksi istahti puolueen uusi puheenjohtaja Ville Niinistö. Hallitusohjelmasta voi hyvin lukea pyrkimyksiä, jotka tekevät toteutuessaan Suomesta yhden ilmastopolitiikan edelläkävijämaista.

Tavoitteena on YK:n sitova ilmastosopimus, joka rajoittaa lämpenemisen kahteen asteeseen. EU:n siirtymistä 30 prosentin päästövähennystavoitteeseen tuetaan ehdollisesti. Vähintään 80 prosentin päästötavoite vuoteen 2050 mennessä on kirjattu ja hiilineutraaliin yhteiskuntaan pyritään.

Samalla halutaan säilyttää kilpailuasema kohtuullisena suhteessa unionin ulkopuolisiin toimijoihin eikä vääristetä kilpailutilannetta EU:n sisällä. Hiilinielujen laskentatapa halutaan sellaiseksi, joka turvaa Suomen metsien kestävän talouskäytön.

Suomeen aiotaan perustaa monitieteellinen ilmastopaneeli, joka laatii ohjeellisia päästöbudjetteja ja neuvoo hallitusta. Ehdotuksia paneelin jäseniksi pyydettiin marraskuussa yliopistoilta ja tutkimuslaitoksilta. Ministeri Niinistön mukaan ilmastopaneelin avulla hallitus haluaa nostaa Suomen ilmastopolitiikan kunnianhimoa ja ilmastotieteen asemaa julkisessa keskustelussa. Paneeli osallistuu myös uuden ilmastolain valmisteluun. Laki ohjaisi päästökaupan ulkopuolisten päästöjen vähentämistä.

Paneelin yhtenä tehtävänä on arvioida millaisia toimia Suomen tulee tehdä, jotta se voi omalta osaltaan saavuttaa kustannustehokkaasti tavoitteet joihin on jo sitouduttu. Sen lisäksi se arvioi, ovatko päästövähennystavoitteet tarpeeksi kunnianhimoiset ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.

Konsensus rakoilee

Mutta nämä ovat toistaiseksi vasta ministeri Niinistön kuvauksia siitä, mitä aiotaan tehdä. Kesäkuussa aloittanut uusi hallitus ei käytännön politiikassaan ole ehtinyt profiloitua ilmastopolitiikassa. Tähän voi löytyä myös sisäpoliittinen syy. Suurin oppositiopuolue, vahvasti noussut populistinen perussuomalainen puolue on oppositiossa myös ilmastopolitiikan suhteen. Kaikkinainen vihertely on sille kirosana.

Vaaliohjelmassaan puolue ilmoitti, että nykyinen ilmastopolitiikka on saatava uusiksi. Tulkinta Suomen osallisuudesta kehitysmaiden ilmastorahastoon oli tällainen: ”Tämäkö on kiitos siitä, että isovanhempamme ja vanhempamme ovat kovalla työllä ja pitkää päivää tehden luoneet Suomen teollisuuden hyvinvointimme turvaamiseksi”.

Ennen tätä Suomen ilmastopolitiikasta on pitkälti vallinnut eri puolueiden konsensus, jossa on keskustelu enemmän käytännön linjauksista kuin itse periaatteista. Toki nytkin hallituspuolueiden kesken on asiasta yksituumaisuus. Viestit näyttävät silti suuntaavan nyt päästöjen vähennyspuheiden sijaan suomalaisen teknologian roolin korostamiseen.

Kokoomuslainen elinkeinoministeri Jyri Häkämies vaati Durbanin kokouksen alla, että talouskriisin painaessa päälle EU:n ilmastopolitiikan on oltava ennen muuta kustannustehokasta. Tärkein panos ei ole päästöjen vähennyksen nopeus vaan puhtaan tekniikan ja energiatehokkuuden innovaatiot. ”Cleantech” on hänen mukaansa nostettava Suomen ilmasto- ja energiapolitiikan keskiöön.

Myös ympäristöministeri Niinistö korosti ennen Durbania suomalaista insinööri- ja innovaatiotaitoa ja vihreää teknologiaa.

Tuulivoima yhä jumissa

Hyvä esimerkki teorian ja käytännön ristiriidasta on tuulivoiman asema Suomessa. Tuulivoiman osuus sähköntuotannossa on aivan marginaalinen, noin 0,3 prosenttia. Sen tuntuvan lisäämisen tarpeesta on puhuttu vuosia. Nykytavoite on 6–7 prosentin osuus.

On laadittu raportteja ja toimenpideohjelmia ja on kartoitettu rannikoilta ja maastosta paikkoja ties miten monille tuulivoimapuistoille, joita koskevista suunnitelmista on näkynyt uutinen toisensa jälkeen. Huomattavasti vähemmän on ollut uutisia suunnitelmien toteutumisesta. Tuulivoima rimpuilee erilaisen tukitarpeiden ja lupavaatimusten viidakossa, josta se ei tunnu pääsevän kunnolla eteenpäin.

Erilaiset toimet päästöjen vähentämiseksi, uusiutuvan energian lisäämiseksi ja energiatehokkuuden nostamiseksi ovat toki menossa kautta yhteiskunnan. YK:n ilmastoneuvotteluiden jumittuminen on kuitenkin saattanut vaikuttaa siihen, että koko teemasta on jotenkin ollut puhti pois.

Ilmastoteemat kaikkosivat julkisuudesta kohta Kööpenhaminan jälkeen. Elinkeinoelämän valtuuskunnan tekemän laajan ja toistuvan arvomittauksen mukaan suomalaisten ilmastohuoli laski selvästi aiemmasta hyvin korkeasta tasosta vuoden 2009 jälkeen. Silti yhä noin 70 prosenttia suomalaisista piti kevään mittauksessa ilmastonmuutosta aikamme merkittävimpänä ympäristöuhkana. 17 prosenttia kiisti asian.

Tammikuussa lähestyvät presidentinvaalit, eikä niiden keskustelussa ilmasto ainakaan alkuvaiheessa ole ollut mitenkään esillä. Tosin asia ei presidentin tehtäviin juurikaan edes kuulu, vaikka väistyvä presidentti Tarja Halonen on YK-tasolla ollut aktiivinen naisten aseman ja ilmastonmuutoksen vaikutusten yhdistämisessä.

Artikkeli edustaa kirjoittajan omia näkemyksiä.