Uutiset työvoiman vähennyksistä ovat Suomessakin olleet loppusyksyn aikana jokapäiväisiä. Yritykset lykkäävät investointeja tai luopuvat niistä, vienti ei vedä, epävarmuus kasvaa, työttömyys on kääntymässä nousuun. Kaikesta tästä huolimatta vallitseva käsitys on, että Suomi pääsee talouskriisistä vähemmin vaurioin kuin useimmat muut maat.

Tähän suhteellisen rauhalliseen tunnelmaan on kaksi selitystä. Toinen on se, että vaikeuksien alkaessa Suomen talous oli hyvässä kunnossa ja valmis ottamaan iskuja vastaan. Toinen ja vielä suurempi syy on siinä, että pahempaakin on nähty ja että se aika muistetaan vielä hyvin.

Kun Suomessa puhutaan lamavuosista tai suuresta lamasta, tarkoitetaan 1990-luvun alkua, ja hyvällä syyllä. Kaikki sukelsi tuolloin todella syvälle ja maa oli vähällä joutua samantapaisiin vaikeuksiin kuin missä Islanti nyt on. Nykyiset kokemukset ovat olleet vielä pientä siihen aikaan verrattuna eikä juuri kukaan tunnu pelkäävän, että sama voisi toistua.

Suomen vallitsevan näkemyksen tiivistää hyvin talouspolitiikasta vastaava virkamies eli valtiovarainministeriön kansantalousosaston osastopäällikkö Jukka Pekkarinen, joka 24.11. kirjoitti nettikolumnissaan näin: ”Lähtökohtamme on nyt kokonaan toinen kuin 1990-luvun alussa. Silloin markka oli ahdistettu kehäköysiin, kilpailukyky oli menetetty eikä yritysten taseissa ollut lainkaan pelivaraa. Nyt saamme seurata sivusta vastaavanlaiseen umpikujaan joutuneiden maiden ahdinkoa. Meillä on hyvät edellytykset selvitä kriisistä vähin vaurioin.”

Opetuksia 1990-luvun alun romahduksesta

Paniikkitunnelman puuttumisen takana on myös selviä tosiasioita. Tilastojen mukaan Suomi ei ole taantumassa, vaikka kasvuluvut ovatkin vajonneet nollan lähelle. Työttömyys oli vielä lokakuussa laskussa (työttömyysaste oli 5,8 prosenttia), joskin sen odotetaan pian kääntyvän nousuun. Asuntojen hinnat ovat laskeneet, mutta eivät romahtaneet. Yhdenkään pankin ei tiedetä olevan erityisissä vaikeuksissa. Valtion talous oli kesään asti ylijäämäinen, kunnes elvytyksen nimissä valtio ryhtyi ottamaan lisää velkaa.

Kaikki tämä oli 1990-luvun alussa toisin. Silloin lähes kaikki pankit olivat kaatumassa, Suomen markka horjui, lainojen korot nousivat korkeuksiin, asuntojen hinnat romahtivat, yrityksiä ja yksityishenkilöitä nääntyi velkataakan alle ja työttömyys räjähti 20 prosentin lähelle. 1980-luvun lopulla koettu nousukausi päättyi äkisti sukellukseen, joka nykykriisiin asti oli syvimpiä teollisuusmaissa koettuja talouden syöksyjä. Näytti täysin mahdolliselta, että koko hyvinvointivaltio olisi romahtamassa. Vuonna 1991 bruttokansantuote supistui kuusi prosenttia.

Niihin aikoihin vaikeuksia oli muuallakin, mutta Suomessa pankkikriisistä tuli poikkeuksellisen paha. Omassa talouspolitiikassa oli tehty virheitä ja lamaa syvensi vientiteollisuudelle tärkeän Neuvostoliiton kaupan loppuminen kuin seinään koko naapurimaan kaatuessa.

Nousu tuosta ahdingosta vei Suomelta monta vuotta, mutta lopputuloksena oli paljon vahvempi ja kilpailukykyisempi valtio kuin aiemmin. Lamavuosina valtaan tullut Esko Ahon hallitus otti tavoitteekseen vientivetoisen nousun. Koulutuksen ja tutkimuksen määrärahat pidettiin hyvinä talousvaikeuksista huolimatta. Maahan alkoi syntyä globaalisti operoivaa teknologiateollisuutta, Nokia etunenässä.

EU:n paras valtiovarainministeri

1990-luvun alun kokemukset olivat myös taustalla, kun pääministeri Paavo Lipponen ajoi Suomen ainoana Pohjoismaana euroalueen jäseneksi. Kansanäänestykseen sitä asiaa ei hallitus päästänyt, mutta suomalaiset antoivat markalle varsin helposti hyvästit. Siihen vaikutti muisto siitä, että lamavuosina Suomi oli aivan liian pieni ja heikko puolustamaan oman valuuttansa arvoa.

Lisäksi Suomessa opittiin laman jälkeen välttämään rajua velkaantumista. Suurin poikkeus viime vuosina ovat olleet asuntolainan ottajat, joista moni on mitoittanut maksukykynsä äärimmilleen ottamatta huomioon talousvaikeuksien mahdollisuutta.

Harjoitettu talouspolitiikka on ollut varsin samansuuntaista jo usean hallituksen ajan. Maineen ja kunnian tästä korjasi marraskuussa kuitenkin nykyinen valtiovarainministeri, kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen. Talouslehti Financial Times nimesi hänet ”vuoden eurooppalaiseksi valtiovarainministeriksi”. Sekin osaltaan vahvisti sitä Suomessa vallitsevaa tunnelmaa, että nykyinen kriisi iskee Suomeen lievempänä kuin muualle.

Mielialoihin vaikuttaa väistämättä myös vertailu naapurimaihin. Valuutan arvo on ollut vakaa euroalueen myötä ja lehtiin on alkanut ilmestyä juttuja siitä, kuinka nyt on edullista lähteä ostoksille Tukholmaan tai Haaparantaan Ruotsin kruunun heikentymisen vuoksi.

Vielä marraskuun lopulla valtiovarainministeriön tilannearvio oli, että Suomessa ei ole välitöntä taantuman uhkaa. Silti tunnelmat ovat koko ajan olleet muuttumassa vakavampaan suuntaan. Loppusyksystä vientiteollisuus on alkanut raportoida, kuinka tilaukset ovat loppuneet kuin seinään. 1990-luvun alun lamasta Suomi selvisi viennin avulla, mutta nyt talous on jumissa kaikkialla finanssikriisin muuttuessa reaalitalouden häiriöksi. Globaalissa taloudessa sellainen ei voi olla vaikuttamatta. Tällä menolla vientiteollisuus vajoaa syviin vaikeuksiin kevättalvella, kun nykyiset tilaukset päättyvät eikä uusia ole kuulunut.

Hallitus elvyttää, näkymät synkkenevät

Hallituksen ratkaisuna on ollut elvyttäminen. Siihen on joulukuuhun mennessä varattu noin kaksi miljardia euroa, joilla pyritään ennen muuta kotimaisen kysynnän vahvistamiseen. Julkisia investointeja aikaistetaan ja veronalennuksia on jatkettu, jotta raha liikkuisi kotimaassa. Hallituksen viesti on, että Suomi on yksi elvyttävimmän finanssipolitiikan maista EU:ssa ja että toimiin on varaa, koska julkinen talous on yksi vahvimmista koko unionin alueella.

Hallitus on myös varautunut suuriin pankkitakauksiin, mutta tarvetta niiden käyttöön ei ole näköpiirissä.

Loppusyksystä uutislähetys toisensa jälkeen on kertonut, kuinka tehtaita tai muita työpaikkoja vähennetään pysyvästi tai tilapäisesti. Työpaikkojen pääluottamusmiehiä ilmestyy televisioruutuihin kertomaan, kuinka tämä tieto tuli täytenä järkytyksenä. Tällainen vaikuttaa väistämättä ihmisten mielialoihin. Monen perheen tulevaisuudensuunnitelmilta on pudonnut pohjaa pois.

Silti pelkoa uuden suurtyöttömyyden noususta ei yleisesti juurikaan ole. Tässä avuksi tulevat väestötilastot. Heti sotien jälkeen, kun Suomi ryhtyi jälleenrakentamaan itseään ja tulevaisuuteen saattoi jälleen uskoa, maahan syntyi poikkeuksellisen suuria ikäluokkia. Se väki on aivan lähivuosina siirtymässä työelämästä eläkkeelle.

Jos taloustilanne olisi pysynyt normaalina, edessä oleva työvoimapula olisi suuri yhteiskunnallinen puheenaihe. Nyt puhe työvoimapulasta on siirtynyt sivummalle. Sen sijaan tilastoilla todistetaan, että laajamittainen eläköityminen vähentää suoraan suurtyöttömyyden uhkaa tai mahdollisuutta. Tosin vähän pidemmän ajan kuluessa siitä on tulossa myös melkoinen rasite kansantaloudelle, kun terveys- ja sosiaalikustannukset kasvavat väistämättä paljon.

Tunnelmien suhteelliseen rauhallisuuteen vaikuttaa sekin, että Suomen talouteen ei ainakaan joulukuun puoliväliin mennessä ollut syntynyt ”suuria ruumiita”. Tärkeitä yrityksiä ei ollut kaatunut eikä minkään alan tulevaisuus näyttänyt olevan kokonaan uhattuna Ruotsin autoteollisuuden tapaan. Mutta talouskriisin todelliset vaikutukset saattoivat olla vasta rantautumassa Suomeen, sillä monilla talouden toimialoilla yritysten odotukset osoittivat suoraan alaspäin.

Artikkeli edustaa kirjoittajan omia näkemyksiä.