Ennen Yhdysvaltojen presidentinvaaleja maan kuvailtiin olevan lähes romahduksen partaalla. Finanssikriisi oli vain viimeinen pisara Yhdysvaltojen monivuotiselle kehitykselle, jonka aikana maan politiikka menetti uskottavuuttaan useimpien norjalaisten silmissä. Sitten kaikki muuttui yhdessä yössä – kirjaimellisesti. Monet ovat siteeranneet Barack Obaman viestiä toivosta ja muutoksesta niin innokkaasti, että siitä alettiin tehdä pilaa radio- ja televisiokanavien huumoriohjelmissa.

Norjan radion suosituimman satiiriohjelman juontajilla oli erityisen hauskaa Yhdysvaltojen presidentinvaalien jälkeisenä lauantaina. Heillä oli ”haastateltavina” norjalaisia huippupoliitikkoja, jotka maalasivat itseään ruskealla meikkivoiteella ja hakivat lupaa muuttaa keskimmäinen nimensä Obamaksi. He olivat myös harjoitelleet sanomaan sanat ”muutos” ja ”toivo” jokaisessa lauseessaan. Tämä oli todella hauskaa niille, jotka olivat tajunneet Norjan poliittisen retoriikan muutoksen kuluneina päivinä. Muutos oli tapahtunut Norjan suurkäräjien puhujakorokkeella ja monissa huippupoliitikoiden avaamissa konferensseissa: kaikki viittasivat jatkuvasti toivoon, joka nyt levisi Yhdysvalloista muualle.

Toivon retoriikkaa seurasi kuitenkin myös useita varoittavia huomautuksia. On viitattu siihen, että muilla demokraattien presidenttiehdokkailla oli alun perin ollut poliittinen ohjelma, joka sopi paremmin yhteen niin kutsuttujen pohjoismaisten arvojen kanssa kuin Barack Obaman ohjelma. Finanssikriisi johtaa myös siihen, että osa Obaman lupauksista on laitettava hyllylle odottamaan parempia aikoja. On myös spekuloitu, että Obaman kauppapolitiikka olisi protektionistisempaa kuin George Bushin ja että hän myös saattaa painostaa Norjaa lähettämään enemmän sotilaita Afganistaniin.

Kaikista varoituksista huolimatta on oikein sanoa, että vastavalittu presidentti ei ainoastaan antanut Norjan politiikalle uutta retoriikkaa vaan hän on myös herättänyt uskoa siihen, että Yhdysvallat on muuttumassa – Euroopan ja Norjan eduksi. Ehkäpä voisi sanoa vielä täsmällisemmin, että Barack Obama on herättänyt uskon uuteen Amerikkaan ja että se ei johdu pelkästään hänen persoonastaan. On tärkeää muistaa, että hänen edeltäjänsä oli erityisen epäsuosittu.

Kaikki alkoi Irakista

Kuva George Bushista ja hänen Amerikastaan on muuttunut dramaattisesti hänen presidenttikautensa aikana. Kaikki alkoi Irakin sodasta sekä Kioton sopimuksen allekirjoittamatta jättämisestä. Sitten Yhdysvaltoja alettiin arvostella yleisesti tahdon puutteesta sopeutua kansainväliseen maailmanjärjestykseen, ja tilanne huipentui Yhdysvaltojen finanssikriisin levitessä koko maailmaan.

Ei ollut itsestään selvää, että Bondevikin hallitus päätti olla lähtemättä Yhdysvaltojen sotaretkelle Irakiin. Silloin hallituksessa istunut oikeistopuolue Høyre oli erittäin halukas tukemaan Yhdysvaltojen invaasiota, mutta kristillistä kansanpuoluetta edustava pääministeri Bondevik painoi jarrua. Virallisen perustelun mukaan Yhdysvaltojen toimet eivät olleet kansainvälisen oikeuden mukaisia.

Vuosien saatossa maailma sai tietää, että Yhdysvallat oli esittänyt vääriä todisteita Irakin ydinasekapasiteetista. Yhä useammat myös havaitsivat, ettei onnistunutta invaasiota seurannut yhtä onnistunut vallanvaihto Irakissa. Kun punavihreä hallitus astui Norjassa valtaan, se veti viimeisenkin tuen pois Yhdysvaltojen Irakin-politiikalta. Hallitus myös asetti selkeät suuntaviivat Norjan toimille Afganistanissa: Norja on mukana ISAF-operaatioissa vakauttamassa maata mutta ei osallistu Yhdysvaltojen johtamaan terroristijahtiin, jota käydään nimellä ”Operation Enduring Freedom” (OEF).

Tiukkaa kritiikkiä Yhdysvaltoja kohtaan

Päätös pitää etäisyyttä Yhdysvaltoihin loi perustan maata kohtaan kasvavalle kritiikille, koska se ei halunnut toimia YK:n alaisuudessa eikä kansainvälisen oikeuden mukaisesti. Vankien kohtelu Guantanamossa loi kasvualustan laajalle kritiikille Yhdysvaltoja vastaan. Maata kritisoidaan myös jatkuvasti sodankäynnin menetelmistä Afganistanissa. Toimintatapa, jossa ei tehdä selkeää eroa sotilaallisen ja humanitaarisen toiminnan välillä, on suoraan ristiriidassa Norjan periaatteita vastaan, joiden mukaan yhtenä päivänä apua antava taho ei voi seuraavana päivänä toimia tappajana.

Yhdysvaltojen Irakin- ja Afganistanin-politiikan kritisointi on laajentunut ja yleistynyt, kun mukaan on otettu myös ilmastopolitiikka. Enemmistö norjalaisista ei voi ymmärtää, että Bushin hallinto on vaikuttanut suhtautuvan lähes välinpitämättömästi ilmastonmuutokseen, jota pidetään Norjassa tämän hetken suurimpana poliittisena haasteena. Kritiikki onkin kohdistunut Yhdysvaltojen sooloiluun. Bush teki mitä halusi eikä piitannut muusta maailmasta.

Eräs ulkoministeri Jonas Gahr Støren lähimmistä työntekijöistä otti aiemmin tänä syksynä esille Yhdysvaltojen yksipuolisen päätöksenteon toimittamassaan keskustelukirjassa, jonka aiheena ovat Norjan ulkopoliittiset intressit. Kirjassa väitetään, että Norjan ensisijaisena intressinä on vahva ja velvoittava kansainvälinen oikeusjärjestelmä. Ne maat, jotka eivät sitoudu kansainväliseen maailmanjärjestykseen ja siten haastavat sen, ovat todellinen uhka Norjalle. Norjan ulkoministeriön virkamies ei luonnollisestikaan kirjoita suoraan, että Yhdysvallat on uhka Norjan intresseille, mutta rivien välistä se oli selvästi luettavissa.

Yhdysvaltojen finanssikriisi alkoi vaikuttaa maan rajojen ulkopuolella suunnilleen keskustelukirjan julkaisun aikoihin. Kriisin vaikuttaessa meihin kritiikki Yhdysvaltojen sooloilua kohtaan laajeni käsittämään myös Yhdysvaltojen ”lepsun” finanssipolitiikan. Keskustelu siitä, oliko politiikka lopulta niin lepsua vai ei, käynnistyi nopeasti, mutta päällimmäisenä oli kuitenkin lähes uskomaton kuva supervallasta, joka horjui jaloillaan. Yhtäkkiä julistettiin ja todettiin, että Yhdysvallat on maailmanvalta, joka on romahduksen partaalla.

On kuitenkin todettava, että jotkut Yhdysvaltojen ennakoitua kaatumista problematisoineet muistuttivat Yhdysvaltojen talouden joustavuudesta. Kaikkein synkimpinä hetkinä jotkut sanoivat, että amerikkalaiset ovat dynaamisempia kuin me eurooppalaiset ja että amerikkalaiset yleensä pääsevät nopeammin jaloilleen aallonpohjasta.

Ilmasto-optimismi nousussa

Uusi dynamiikka näyttää puhjennen kukkaan Barack Obaman valinnan myötä. Monet norjalaiset uskovat, että karismaattinen johtaja voi vapauttaa Yhdysvalloissa niin paljon energiaa, että maa pelastaa sekä itsensä että koko maailmantalouden. Jos päättää suhtautua myönteisesti tähän asiaan, ei ole mitään rajoja sille, miten paljon hyvää vielä on tulossa.

Talousasioiden ulkopuolella, erityisesti ilmastopolitiikan alalla, on paljon odotuksia. Norjan kehitys- ja ympäristöministeri Erik Solheim on jo useiden kuukausien ajan ponnistellut saadakseen kanavan Obaman neuvonantajien suuntaan. Tarkoituksena on vaikuttaa Obamaan, jotta tämä saisi vauhtia ja voimaa työhön, jota tehdään uuden Kööpenhaminan julkilausuman eteen. Toiveena on, että Yhdysvalloilla olisi rakentava rooli diplomaattisessa työssä laadittaessa vahva julkilausuma uusista päästöleikkauksista ja että Obama saisi Yhdysvaltojen kongressin myös hyväksymään sopimuksen. Monet eivät halua vielä sanoa sanaakaan tämän toiveen realistisuudesta.

Sanotaan, että ilmastopolitiikassa on erityisen suuri poliittisen johtajuuden tarve ja että Obama olisi siihen oikea mies. Lisäksi Yhdysvalloissa nähdään hyvin, että ilmastonmuutos johtaa myrskyjen lisääntymiseen ja Alaskan jääkarhujen elinolojen heikentymiseen. Näin amerikkalaiset on helpompi saada muuttamaan elintapojaan maapallon lämpötilan nousun pysäyttämiseksi. Toisaalta myös Norjan omassa politiikassa nähdään, miten erityisen vaikeaa poliitikkojen on esimerkiksi nostaa bensiinin tai sähkön hintaa ilmastosyistä.

Ehkä olisi helpompaa saada mahdollisimman monet amerikkalaiset tekemään jotakin ilmaston pelastamiseksi kuin saada heidät hyväksymään YK:n ja maailmanyhteisön sitovuus Yhdysvaltojen suuntaan. Todella suuri kysymys onkin, voiko ja haluaako vastavalittu presidentti tehdä jotakin lopettaakseen Yhdysvaltojen sooloilun ja siten varmistaa Norjan kaltaisten pienten maiden intressit. Asiasta käydyn keskustelun perustella on oikeutettua todeta, että vastaus ei liity niinkään Obamaan vaan pikemminkin rakenteellisiin olosuhteisiin.

Toivo monenkeskisemmän ajattelutavan Yhdysvalloista riippuu viime vuosien kehityksestä. Bushin hallinto oli viime vuosina valmiimpi yhteistyöhön muiden maiden ja YK:n kanssa kuin ensimmäisinä vallan vuosina. Lisäksi voisi olettaa, että finanssikriisi ja sen edellyttämä kansainvälinen yhteistyö saavat Yhdysvallat suhtautumaan yleisesti myönteisemmin globaaliin yhteistyöhön.

Jos kaikki sujuu useimpien norjalaisten poliitikkojen toivomalla tavalla, finanssikriisi vahvistaa ja yhdistää Yhdysvaltoja ja koko maailmaa. Siinä tapauksessa on selvää, että norjalaiset toivovat Barack Obaman seisovan maailman johtajien kärjessä. Silloin hän voi jatkaa sankarina – ainakin norjalaisten silmissä.

Artikkeli edustaa kirjoittajan omia näkemyksiä.