Monen Euroopan maan tapaan myös Suomessa toivottiin hartaasti Barack Obaman voittoa Yhdysvaltain presidentinvaaleissa. Tunteen jakoivat niin tavalliset kansalaiset kuin poliitikot. Presidentti George W. Bushin päättymässä oleva kahdeksanvuotinen kausi Yhdysvaltain johdossa on johtanut siihen, että yleinen mielikuva Yhdysvalloista ja etenkin sen johdosta on romahtanut ja maasta on tullut suomalaisille henkisesti etäisempi.

Poliittisella tasolla ilmiö näkyy siinä, että huipputason yhteydet maiden välillä ovat pitkään olleet poikkeuksellisen vähäiset.

Suomessa odotetaan yleisesti Obaman muuttavan Yhdysvaltain politiikkaa oleellisesti. Etenkin ilmastopolitiikan täyskäännöstä pidetään tarpeellisena ja todennäköisenä. Obaman voitto saattaa vaikuttaa myös Suomessa käytävään keskusteluun Nato-jäsenyydestä, sillä Bushin kauden ulkopolitiikka karsi tehokkaasti monen suomalaisen mielenkiintoa Naton suuntaan.

Mielikuvaa Yhdysvalloista on ennen muuta rasittanut Irakin sota, jolle kenties alkuvaiheen jälkeen ei ymmärtäjiä ole hevin löytynyt. Irakin sota ja presidentti Bushin muu politiikka on samalla pitkälti pilannut sitä yhteenkuuluvuuden tunnetta Yhdysvaltain kanssa, joka Suomessakin vallitsi syyskuun 2001 terrori-iskujen jälkeen.

Bushin politiikalla ei tosin juurikaan ole ollut vaikutusta kansalaistason yhteyksiin ja yritysten toimintaan. Niihin on ehkä enemmän vaikuttanut se, että globalisaation myötä myös muu maailma on avautunut suomalaisille aivan uudella tavalla – etenkin Kiina, Intia ja Aasia kokonaisuudessaan. Samalla se on tarkoittanut Yhdysvaltain suhteellisen aseman laskemista.

Kuvaava esimerkki on Finnair, jolle New York oli vuosikymmeniä tärkein kaukolentokohde. Nyt New Yorkin reitti on vain sivuosassa, kun kaukomatkojen koneet suuntaavat Helsingistä kohti Aasian metropoleja. Matkapuhelinjätti Nokialla puolestaan on vain heikosti jalansijaa Yhdysvaltain markkinoilla, mutta se on vahvasti läsnä Aasiassa ja muissa kehittyvissä maissa. Sellainenkin on osaltaan muokannut suomalaista maailmankuvaa viime vuodet.

Yhdysvalloista alkanut talouskriisi ja sieltä kantautuvat toinen toistaan synkemmät talousuutiset ovat puolestaan viime kuukaudet lisänneet hämmennystä siitä, mitä maasta oikein pitäisi ajatella.

Vierailut jääneet väliin

Poliittisella tasolla yhteydet Helsingistä Washingtoniin ovat Bushin kaudella vähentyneet, mitä moni on pitänyt ongelmana. Pieni maa kun haluaisi hyvät puhevälit joka suuntaan. Aikaisemmin Helsinki oli tuttu välietappi Yhdysvaltain presidenteille ja ulkoministereille. Matkojen kohteena ei tosin heillä ollut Suomi sinällään, vaan maahan tultiin yleensä joko tapaamaan Venäjän ja Neuvostoliiton johtajia tai valmistautumaan haastavaan tapaamiseen Moskovassa.

Bushin kaudella ei Yhdysvaltain presidenttiä tai avainministereitä ole Helsingissä nähty, vaikka Air Force One on kyllä usein lennellyt pitkin Itämerta ja laskeutunut naapurimaihin, niin Pietariin, Baltiaan kuin muihin Pohjoismaihin.

Selityksiä tähän on haettu paitsi Yhdysvaltain ulkopolitiikan painopisteiden muuttumisesta myös siitä, että presidentti Tarja Halosen ja edellisen ulkoministerin, sosialidemokraattisen Erkki Tuomiojan maailmankuvat ovat olleet jokseenkin kaukana Bushin käsityksistä. Molemmat ovat myös kritisoineet Irakin sotaa. Henkinen vieraus on heijastunut ulkopolitiikan henkilösuhteisiin. Haloselle ei Valkoiseen taloon ole kutsua kuulunut.

Sama on koskenut pääministeri Matti Vanhasta, joka ei ole saanut Yhdysvaltoihin läheskään yhtä toimivia välejä kuin hänen edeltäjällään Paavo Lipposella oli.

Muutosta tapahtui, kun kokoomus puolitoista vuotta sitten nousi hallitukseen ja sai itselleen ulkopolitiikan avainpaikat. Uuden hallituksen kokoomuslaiset ulkoministerit, eroamaan joutunut Ilkka Kanerva ja sittemmin Alexander Stubb tuntuivat heti saavan toimivat suhteet ulkoministeri Condoleezza Ricen kanssa. Rice on todennäköisesti tulossa ensimmäiselle – ja viimeiselle – käynnilleen Suomeen Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön Etyjin ministerikokoukseen joulukuun alussa.

Virallinen ja Suomen johdon usein toistama selitys vierailuvähyyteen on ollut, että Suomen ja Yhdysvaltain suhteet ovat muutenkin kunnossa.

Nato-myönteinen kokoomus nousussa

Lokakuun loppupuolella Suomessa käytiin paikallisvaalit, joissa valittiin edustajat kuntien ja kaupunkien valtuustoihin. Näillä vaaleilla on yleensä vain rajoitetusti valtakunnallista merkitystä eikä lainkaan vaikutusta Suomen kansainvälisiin suhteisiin.

Tällä kertaa vaaleissa kuitenkin tapahtui asioita, jotka ansaitsevat tulla mainituksi myös Suomen ja Yhdysvaltain suhteita käsittelevässä analyysissä. Kuntavaalit nimittäin vahvistivat Suomessa ennen muuta kokoomuksen asemaa ja heikensivät kahta muuta suurta puoluetta, keskustaa ja sosialidemokraatteja. Puolueista juuri kokoomus suhtautuu lämpimimmin Suomen suhteisiin Yhdysvaltoihin. Se on samalla ainoa merkittävä puolue, joka varsin selvästi kannattaa Suomen jäsenyyttä sotilasliitto Natossa.

Kuntavaalien teemoilla ei tietysti ollut mitään tekemistä ulkopolitiikan kanssa. Silti vaalien jälkeen tosiasiaksi jäi, että kokoomus sai maassa suurimman äänimäärän (23,5 prosenttia), nosti kannatustaan selvästi ja tuntuu muutenkin ainoana suurpuolueena purjehtivan selvässä myötätuulessa. Kokoomus voi nyt uskottavasti laskea sen varaan, että sen nuori puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jyrki Katainen on seuraavien vuoden 2011 eduskuntavaalien jälkeen Suomen pääministeri. Puolue tavoittelee myös presidentin paikkaa vuonna 2012.

Jos tämä kuvio toteutuu, maata ja sen ulkopolitiikkaa johtaisi Nato-jäsenyydelle myönteinen puolue. Muut puolueet ovat jäsenyydelle kriittisempiä, joskin yleensä kaikissa puolueissa vasenta laitaa lukuun ottamatta on sekä vastustajia että kannattajia.

Kokoomuksen nuori ulkoministeri Alexander Stubb on nopeasti noussut suosituksi poliitikoksi epäsovinnaisen ja avoimeksi koetun otteensa myötä. Entinen europarlamentaarikko Stubb on opiskellut Yhdysvalloissa, on sanonut suoraan pitävänsä maasta ja hänkin kannattaa Nato-jäsenyyttä.

Silti kokoomustakin sitoo nykyinen hallitusohjelma, jossa ei Nato-jäsenyyttä ole. Tilanne pysyy ennallaan niin kauan kuin nykyinen Matti Vanhasen hallitus on virassa ja Nato-jäsenyydelle hyvin kriittinen presidentti Tarja Halonen tehtävissään. Tämä tarkoittaa, että muutokset saattaisivat olla mahdollisia aikaisintaan vuoden 2012 vaiheilla, seuraavien eduskunta- ja presidentinvaalien jälkeen.

Ahtisaari veisi Suomen Natoon

Molempiin vaaleihin voi odottaa kovaa Nato-keskustelua, ja paljon riippuu siitäkin, millaiseksi Yhdysvallat ja sen politiikka on siihen mennessä ehtinyt kehittyä.

Odotuksena on, että Obaman myötä myös Natoa koskevat mielikuvat jollain tavoin muuttuvat.

Presidentti George W. Bush on ollut Suomessa niin massiivisen epäsuosittu, että hänen aikanaan monet Naton kannattajatkin ovat olleet suosiolla kohtalaisen hiljaa. Keskustelua on ylläpidetty tietäen hyvin, että se on toistaiseksi ollut lähinnä akateeminen kysymys.

Asia ei silti ole yksin puolueiden käsissä. Pidetään selvänä, että mahdollisesta Nato-jäsenyydestä järjestettäisiin kansanäänestys, ja tähän asti suomalaisten enemmistö on ollut kaikissa mielipidekyselyissä aivan yksiselitteisesti Natoon liittymistä vastaan. Siinä kyse on paitsi Yhdysvalloista, myös ja ennen muuta Venäjästä. Suomen ja Venäjän rajalla ei nyt ole mitään sotilaallista jännitettä mutta moni pohtii, kuinka olisi Nato-jäsenyyden jälkeen.

Yksi huomattavista Nato-jäsenyyden kannattajista on ollut entinen presidentti Martti Ahtisaari, jonka saama Nobelin rauhanpalkinto on suomalaisille suuri ylpeyden aihe. Se ei silti tarkoita, että hänen kannanotoillaan olisi oleellista merkitystä suomalaisten yleiselle Nato-mielipiteelle. Ahtisaari ei perustele jäsenyyttä Venäjän uhalla, vaan osallistumisella täysimääräisesti kansainväliseen kriisinhallintaan.

Suomen puolustusvoimat tekee nytkin monipuolista yhteistyötä Naton kanssa kriisinhallinnassa. Merkittävimmät operaatiot ovat olleet Kosovossa ja Afganistanissa.

Afganistanissa Suomen panos on tosin kansainvälisesti katsoen varsin pieni. Joukkoja on maassa runsaat sata henkeä ja ne on sijoitettu Afganistanin rauhallisimpiin pohjoisosiin. Osallistuminen tähän operaatioon on herättänyt melko vähän poliittista keskustelua, eikä sitä eikä myös Nato-vetoista Kosovo-operaatiota mielletä mitenkään erityisesti Suomen liittolaisuudeksi Yhdysvaltain kanssa.

Artikkeli edustaa kirjoittajan omia näkemyksiä.