Suomi teki alkukesästä 2010 kaksi merkittävää energiapäätöstä. Ensimmäistä niistä kutsuttiin ”risupaketiksi”. Sen avulla aiotaan nostaa tuntuvasti kotimaisten uusiutuvien energialähteiden, ennen muuta puun, osuutta Suomen energiatuotannossa. Tätä seurasi kohta toinen suuri energiapoliittinen periaatelinjaus, uusi ydinvoimapäätös.

Molempia perusteltiin samantapaisilla asioilla: ilmastolla, energian omavaraisuudella ja työllisyydellä. Molemmat ovat myös hyvin kansallisia ratkaisuja, jotka luonteeltaan poikkeavat muista Pohjoismaista.

Yksi avainsanoista on juuri omavaraisuus. Pohjoismaisista sähkömarkkinoista ja avoimesta kaupasta huolimatta Suomi on hakenut keinoja, joissa oleellinen energiatuotanto pysyy omissa käsissä. Aivan erityisesti on varottu liikaa riippuvuutta Venäjän energiasta. Maakaasua tulee Venäjältä mutta rajallisesti, ja Suomen ydinvoimaloita on usein perusteltu riippuvuuden vähentämisellä Venäjän ydinvoimaloista – Suomi ostaa osan sähköstään idästä.

Kolme hakijaa, kaksi lupaa

Ydinvoiman lisärakentamista oli osattu odottaa. Lupahakemuksia oli jätetty kolme, ja hallitus ja eduskunta päättivät antaa luvan niistä kahdelle. Suurta poliittista taistelua tästä ei tullut. Vihreä puolue oli jo alusta asti saanut vapauden äänestää ydinvoimaa vastaan ja jatkaa silti hallituksessa.

Toinen uusista voimaloista nousee aikanaan länsirannikolle Olkiluotoon, jossa vanhastaan on kaksi toimivaa reaktoria. Kolmatta on rakennettu pitkään ja vaikeasti. Ranskalaiselta Arevalta tilattu voimala on vuosikaupalla aikataulusta myöhässä, ja ylimääräisiä kustannuksia on syntynyt ties miten suurten summien edestä.

Olkiluoto kolmosen rakennustyöt alkoivat 2005. Nyt virallinen arvio on, että sähköntuotanto alkaa vuoden 2012 aikana. Tämä pitkään aikaan ensimmäinen läntiseen Eurooppaan tilattu uusi ydinvoimala on saanut myöhästelyistään kyseenalaista mainetta. Työmaa on ollut odotettua vaikeampi. Viimeksi helmikuun alussa tuli uusin tieto mahdollisesta lisäviiveestä: tärkeä hitsaussauma oli millimetrin verran väärän mittainen.

Nämä vaikeudet eivät silti estäneet Suomea luottamasta yhä enemmän ydinvoimaan. Tähän asti maassa on ollut neljä voimalaa, kaksi Olkiluodossa ja kaksi Loviisassa. Jälkimmäiset reaktorit ovat peräisin Neuvostoliitosta, suomalaisten tosin täysin uusimina.

Nyt perinteisten ydinvoimayhtiöiden sekaan ilmestyi aivan uusi tekijä, nimeltään Fennovoima. Sen taustalla on suomalaisia energiayhtiöitä ja metallialan jättejä, kuten Outokumpu ja Rautaruukki. Mutta kolmanneksen osuudella mukana on myös saksalainen energiakonserni E.ON. Suomalaisten toimijoiden rinnalle ilmestyi näin kansainvälistä pääomaa.

Uutta oli sekin, että yhtiö ryhtyi etsimään aivan uutta paikkakuntaa voimalalleen, ja etsintä keskitettiin Pohjois-Suomeen. Ratkaisulle on kaksi selitystä. Ensinnäkin Perämeren rannalla Pohjois-Suomessa sijaitsee raskasta metalliteollisuutta. Outokummun terästehdas Torniossa on yksi Pohjoismaiden suurimmista sähkönkuluttajista, ja myös Rautaruukilla on Perämeren rannalla Raahessa valtava tehdas.

Toiseksi yhtiö laski ilmeisen oikein, että aluepolitiikka toimii tässä tilanteessa eduksi. Ydinvoimala merkitsee paljon uusia työpaikkoja ja investointeja pohjoiseen, joka on pääministeripuolue keskustan vankinta tukialuetta.

Yksi ongelma tosin on yhä jäljellä. Fennovoima ei ole kyennyt kertomaan, mitä ydinjätteelle tehdään. Olkiluotoon louhitaan parhaillaan luolastoa jätteen loppusijoitusta varten, mutta vanhat ydinvoimayhtiöt ovat ilmoittaneet, ettei sinne enää muiden jätettä mahdu. On mahdollista, että Suomeen rakennetaan toinenkin ydinjätteen sijoituspaikka. Päätöksiä suuntaan tai toiseen ei vielä ole.

Metsä energialähteeksi

Ydinvoimapäätöksessä risteävät raskaan teollisuuden sähköntarve, omavaraisuus, ilmastopolitiikka ja Suomen ongelma lisätä oleellisesti omaa perusenergian tuotantoaan. Vesivoimaa on rajallisesti, ja mahdollisuudet on kutakuinkin käytetty. Jäljelle jääneet potentiaaliset tekoaltaiden paikat Pohjois-Suomessa ovat olleet vuosikymmeniä kestäneiden ympäristökiistojen kohteina.

Suomi on linjannut tavoitteekseen 80 prosentin päästövähennykset vuoteen 2050 mennessä. Käytännön tämän hetken politiikkaan vaikuttavat kuitenkin eniten EU:n kautta tulevat sitoumukset uusiutuvan energian lisäämisestä. Ydinvoima ei näihin tilastoihin vaikuta. Ei myöskään laajalti sähkön ja lämmön tuotantoon käytetty kotimainen energialähde eli turve, jonka päästökertoimet ovat kivihiilen luokkaa.  Jäljelle jää käytännössä kaksi vaihtoehtoa, tuulivoima ja bioenergia, ennen muuta metsä. Lisäksi kyseeseen tulevat liikenteen biopolttoaineet ja lämpöpumput.

Suomelle annettu EU-tavoite on uusiutuvan energian 38 prosentin osuus vuoteen 2020 mennessä. Hallitus on laskenut, että lisää uusiutuvaa tuotantoa tarvitaan 38 terawattitunnin edestä, kun vuonna 2005 uusiutuvaa energiaa tuotettiin 87 terawattituntia.

Tästä lisäyksestä puun varaan on laskettu yli puolet. Tuulivoiman tuotantoa lisätään kuuteen terawattituntiin, kun nyt tuulen osuus Suomen energiatuotannossa on lähinnä kosmeettinen. Uusia tuulipuistoja on suunniteltu pitkin rannikoita ja tuntureita, mutta vielä ne aikeet ovat enimmäkseen paperilla. Ongelmana on ollut kannattavuus.

Kun puun käyttöä eri muodoissaan energiana lisätään, toivoo hallitus samalla saavansa lisää työpaikkoja maaseudulle, jossa niitä kipeästi tarvitaan. Kytkemällä ”risupaketti” ja ydinvoimapäätös asiallisesti ja ajallisesti yhteen hallitus laski aivan oikein, että päätöksenteko helpottuu. Mutta kaikella on hintansa: tarvitaan erilaisia uusia tukimuotoja kuten syöttötariffia, ja laskelmien mukaan vuonna 2020 energiatukeen kuluu yli 320 miljoonaa euroa vuodessa.

Konsensus voi murtua

Kovin suurta poliittista keskustelua nämä linjaukset eivät ole herättäneet. Tilanne voi kuitenkin muuttua huhtikuun vaalien lähestyessä. Sähkön hinta on Suomessa kallistunut tuntuvasti, syynä sekä energiaverot että sähkön markkinatilanne Pohjoismaissa. Kun ydinvoimalat aikanaan ovat kaikki valmiita, sähköä saattaa riittää vientiin asti. Mutta siihen kuluu vielä aikaa. Kuluttajat ovat huomanneet myös muiden energiahintojen nousevan.

Ilmastopolitiikan periaatteista ei Suomessa ole juurikaan riidelty. Rajussa poliittisessa nousussa oleva populistinen perussuomalaisten puolue on nyt ottanut myös sen tähtäimeensä. Puolueen vaatimuksiin kuuluu muun muassa tämä: ”Suomi ilmoittaa EU:lle ja YK:lle ottavansa yksipuolisen aikalisän ilmastopolitiikassa.”

Puheenjohtaja Timo Soinin mielestä nykyinen energia- ja ilmastopolitiikka vaarantaa Suomen teollisuuden kilpailukyvyn ja työllisyyden. On jo lähes täysin varmaa, että perussuomalaisista tulee vaalien suurvoittaja, ja hallituspaikkakin on lähellä. Puolueella on viime ajat ollut hämmästyttävä taito hallita Suomen poliittisen keskustelun teemoja, ja mielipidekyselyssä toisensa jälkeen se on noussut jo aivan perinteisten valtapuolueiden kannoille. Ilmasto- ja energiapolitiikka on yksi niistä aloista, joihin uudella poliittisella tilanteella voi olla vaikutusta.