Tätä artikkelia kirjoitetaan tärisevässä junavaunussa, joka on valmistunut 1980-luvulla. Juna kulkee Pohjois-Suomessa, jossa junien aikatauluja joudutaan keväisin hidastamaan jopa tunnilla routavaurioiden vuoksi. Roudasta kärsiviä rataosuuksia on Suomessa noin tuhat kilometriä.

Suomen pääratana pidetään yhteyttä Helsingistä Tampereen ja Seinäjoen kautta Ouluun. Tampereelta pohjoiseen rata on yksiraiteinen ja kaikki kohtaavat junat joutuvat odottelemaan toisiaan.

Seinäjoelta pohjoiseen eli yli puolet matkasta kyseinen rata on pahasti korjaamisen tarpeessa. Korjaustyöt on aloitettu mutta tahti on kiinni rahoituksesta, jonka jatkuvuudesta ja tasosta ei ole takeita. Ainakin kymmenen vuoden ajan junat joutuvat hidastelemaan pääradalla ja aina joskus matkustajien on siirryttävä busseihin. Silti edes tälle rataosuudelle ei korjauksen yhteydessä ole varaa rakentaa kaksoisraidetta.

Junaliikenteen ongelmat kasautuvat

Parin viime vuoden aikana Suomen rautateitä on riivannut ongelmien kasautuma. Rautateiden kunto on heikentynyt samaan aikaan kun kiskoilla liikennöivän VR:n kalusto – Suomessa ei ole kilpailua junissa – on merkillisen usein hyytynyt. Aivan erityisesti tämä on koskenut Italiasta tilattuja nopeita Pendolino-junia, joiden sopeutuminen Suomen talveen on ollut työlästä.

Suomessa lähiliikennettä hoidetaan junilla vain Helsingin seudulla. Myös siinä vaikeudet tuntuvat viime vuosina vain kasautuneen, ja aivan erityisesti runsaslumisten talvien aikana. Yksi syy myöhästelyihin on Helsingin ratapiha. Maan päärautatieasema on umpikuja, jota ei voi leventää. Suunnitelmissa on Helsingin alla kiertävä ratalenkki, joka poistaisi näitä pulmia, mutta sellainen maksaa miljardikaupalla eikä mitään rakentamispäätöksiä ole olemassa.

Tällä hetkellä maassa on käynnissä vain yksi varsinainen uusi ratatyömaa. Helsingin lentoasemalle rakennetaan kiskoyhteyttä, jota sinne ei ole aikaisemmin ollut.

Toki rautateillä on myös hyviä uutisia. Helsingin ja Pietarin välille on äskettäin otettu käyttöön uusi nopea junayhteys, Allegro, joka ajaa näiden kaupunkien välin alle neljässä tunnissa. Samalla päivittäisiä vuoroja lisättiin kahdesta neljään. Tämä on merkittävästi helpottanut Helsingin ja Pietarin välisiä yhteyksiä.

Suomen liikenteestä voikin usein päätellä, mikä on Venäjän talouden tila. Kun itänaapurilla menee hyvin, etelärannikon tiet ovat täynnä venäläisiä rekkoja ja raja-asemilla on jopa kymmenien kilometrien rekkajonoja.

Visioita on, investointeja ei

Suomessa on sama raideleveys kuin Venäjällä. Se tarkoittaa, että Venäjän ratayhteydet ovat Suomen kannalta hyvin merkittävät. Länteen kulkee vain yksi hiljainen rata Tornion-Haaparannan välillä, eikä toisiin Pohjoismaihin ole mitään junilla hoidettavaa henkilöliikennettä. Kansainväliset junat ovat Suomessa vain itäliikennettä varten – ja se onkin kasvussa.

Kesäkuussa Suomessa aloitti uusi kuuden puolueen (kokoomus, sosialidemokraatit, vihreät, ruotsalainen kansanpuolue ja kristillisdemokraatit) hallitus. Sen ohjelma lupaa jokseenkin kaikkialle vain säästöjä, sillä valtion taloutta joudutaan pitämään kireänä. Euroopassa leviävä talouskriisi ei ainakaan tilannetta helpota.

Tämä heijastuu myös liikennepolitiikkaan. Aloitetut työmaat luvataan tehdä loppuun, mutta tällä hetkellä Suomessa ei ole alkamassa yhtään merkittävää uutta liikenneinvestointia: ei rautateitä, ei moottoriteitä. Ensin tehdään uusi selonteko. Se tarkoittaa, että uuden hallituksen liikennelinjauksista ei voi päätellä vielä juuri mitään eikä päätöksiä ole luvassa vähään aikaan.

Silti rahaa kuluu väkisinkin. Esimerkiksi jo pelkkä tie- ja rataverkon ylläpito maksaa paljon pitkien etäisyyksien ja harvan asutuksen maassa. Alueellisen tasa-arvon periaatetta on muistettu ja maakuntien päätiet ovat yleensä kohtuullisessa kunnossa. Sivutiet eivät ehkä niinkään.

Visioista ei sinänsä ole pulaa. Pohjoisessa puhutaan yhä useammin tarpeesta avata ratayhteys Jäämerelle joko Skibotniin, Kirkkoniemeen tai Murmanskin suuntaan. Uusia pohjoisen ratoja puoltavat sekä alati kasvava kaivostoiminta että globaali kehitys, eli uusien merireittien avautuminen pohjoiseen napajäiden sulaessa. Mutta tämä kaikki on vielä kaukana tulevaisuudessa. Uusien kaivosten avaaminen tosin vääjäämättä lisää painetta siihen suuntaan, että jotain uusia ratapäätöksiä pohjoisessa tehtäisiin. Jäämeri pysyy silti vielä kaukana.

Etelässä taas on pohdittu rautatietunnelia Suomenlahden ali Helsingistä Tallinnaan, jonka kautta avautuisi uusi yhteys kohti Keski-Eurooppaa. Toistaiseksi kuitenkaan Suomenlahden pohjalla ei rakenneta muuta kuin venäläis-saksalaista kaasuputkea.

Linja-autoasema Ruotsiin

Maakuntien suunnitelmissa on Keskipohjola-käytävää, Barentsin käytävää, Perämeren kaarta ja Jäämeren käytävää. Kartalla on helppo piirtää uusia, jopa globaalisti merkittäviä kuljetusyhteyksiä. Niiden vieminen todellisuuteen onkin sitten jo toinen asia.

Toki yksi pohjoismaiseen rajat ylittävään liikenteeseen liittyvä konkreettinen askel on hiljattain otettu. Rajanaapurit Tornio ja Haaparanta ovat päättäneet yhteisen matkakeskuksen rakentamisesta. Tornion linja-autoasema siirtyy Ruotsin puolelle. Seuraavaksi alueen haaveissa on matkustajaliikenteen palauttaminen rautateille.

Oman lukunsa Suomen liikennepolitiikkaan tuo se tosiasia, että maa on käytännössä saari, jonka rannat ovat talvisin umpijäässä. Merkittävää vientiteollisuutta on aivan Perämeren pohjukassa (Kemi ja Tornio) asti, ja väylät on pidettävä auki. Jäänmurtajat alkavat vähitellen vanhentua ja kalustoa olisi kohta uusittava. Jälleen iso investointitarve kireässä rahatilanteessa.

Suomalaisessa keskustelussa hallituksia on usein moitittu rohkeiden päätösten puutteesta. Olemassa olevaa liikenneverkkoa ylläpidetään ja paikkaillaan. Liikenteen ja ilmastopolitiikan yhdistämisestä on paljon kirjauksia, mutta todellisia uusia liikenteellisiä periaatepäätöksiä ei ole aikoihin tehty. Ei ole päätetty pääradan tuntuvasta nopeuttamisesta ja kapasiteetin nostamisesta, ei Helsingin lähiliikenteen rakenteellisten ongelmien ratkaisusta, ei muiden kaupunkien kuin Helsingin lähiliikenteen aloittamisesta kiskoilla, ei suuntaamisesta kohti Jäämerta. Eikä ole tietulleja, ei sähköautojen latauspisteitä. Suomen liikennepolitiikka on pitkään ajanut entisillä kiskoilla, eikä uuden hallituksen ohjelma tuo siihen muutosta.

Artikkeli edustaa kirjoittajan omia näkemyksiä.