Tapahtumat Georgiassa ovat Suomessa herättäneet hyvin paljon keskustelua Venäjän kehityksen suunnasta, mutta kahdenvälisiin suhteisiin ne eivät ole juuri vaikuttaneet. Suurimmat ajankohtaiset kysymykset liittyvät talouteen. Puutullien nousu on jo johtanut yli tuhannen metsäalan työpaikan menetykseen ja itärajan valtava rekkaliikenne jumittuu aina välillä kymmenien kilometrien jonoihin.

Suomella on 1 300 kilometriä pitkä maaraja Venäjän kanssa. Suomen konsulaatit Venäjällä myönsivät viime vuonna noin 650 000 viisumia venäläisille. Suomen kauppa Venäjän kanssa on kasvanut vauhdilla koko 2000-luvun ja Venäjä on nousemassa Saksan ohi Suomen suurimpana kauppakumppanina. Venäläisten turistien määrä Suomessa nousee vauhdilla ja on jäljessä enää saksalaisista. Venäläisistä on tullut suurin Suomessa asuva ulkomaalaisryhmä – ja niin edelleen.

Tällaiset tosiasiat riittävät selittämään sitä, ettei Suomessa kukaan halunnut kuulla puhuttavankaan pakotteista, kun Euroopan unioni pohti omia vastatoimiaan Venäjän ja Georgian sodan jälkeen. Ei ainakaan sellaisista, jotka haittaisivat kauppaa ja kanssakäymistä. Arkielämä Suomen ja Venäjän rajalla onkin sujunut aivan entiseen malliin.

Ulkopolitiikan johto pohditutti

Venäjää koskeva julkinen keskustelu kylläkin leimahti aivan uusille kierroksille, ja sitä leimasi selvä hämmennys siitä, mitä voimapolitiikkaan palanneesta naapurimaasta oikein pitäisi ajatella. Venäjän toimia on kritisoitu vahvasti, vaikka syytä on löydetty myös Georgiasta ja sen johtajasta. Samalla on noussut esiin kummastelu siitä, kuka Suomen ulkopolitiikkaa oikein johtaa vai johtaako kukaan.

Keskustalainen pääministeri Matti Vanhanen tuomitsi selvin sanoin Venäjän etupiiriajattelun mutta ei halunnut Suomen linjaan mitään tarkistuksia. Kokoomuslainen ulkoministeri Alexander Stubb ilmoitti Helsingissä vuosikokoustaan pitäneille Suomen suurlähettiläille kannattavansa Nato-jäsenyyttä – joskaan ei vielä nyt. Sosialidemokraattinen presidentti Tarja Halonen odotti pitkään ennen kuin lausui mitään ja puhui sen jälkeen lähinnä periaatteellisella tasolla. Kukaan ei oikein tiennyt, mikä näistä on varsinainen Suomen kanta, jos mikään.

Sitten koko tämä kolmikko matkusti EU:n ylimääräiseen huippukokoukseen, jossa Suomella on kaikkien maiden tavoin pöydässä vain kaksi paikkaa. Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön puheenjohtajana juuri nyt toimiva Stubb olisi jäänyt norkoilemaan käytäville, ellei Suomen trio olisi vaihdellut paikkojaan tilanteen mukaan.

Presidentti johtaa perustuslain mukaan Suomen ulkopolitiikkaa mutta pääministeri vastaa EU-politiikasta. Uusi ulkoministeri Stubb on muuten vain hyperaktiivinen ja lisäksi Etyjin puheenjohtajana aivan Georgian tapahtumien keskiössä. Nyt kaikki vakuuttivat yhtenäisyyttään, mutta poliittinen paine presidentin vallan riisumisesta kokonaan on kasvussa.

Uutta intoa Naton kannattajille ja vastustajille

Suomessa jatkuvasti käytävään Nato-keskusteluun Kaukasuksen konflikti vaikutti siten, että sekä jäsenyyden kannattajat että sen vastustajat saivat uutta intoa. Kannattajien mielestä nyt tuli todistetuksi jäsenyyden tarve. Vastustajien mielestä nyt tuli todistetuksi, että Suomen ei missään nimessä kannata liittyä Natoon.

Keskustelu ei tuosta vähään aikaan etene, sillä tämä hallitus ei tee mitään uusia avauksia Nato-suhteissa. Se kuitenkin valmistelee tänä syksynä eduskunnalle annettavaa puolustus- ja turvallisuuspoliittista selontekoa. Alkuperäisten luonnosten mukaan johtoajatuksena oli, että Suomen turvallisuuspoliittinen ympäristö säilyy ennallaan. Nyt on ilmeistä, että analyyseja on jollain tavalla muutettava.

Turvallisuuspoliittista huolta Kaukasuksen tapahtumat eivät silti Suomessa ole aiheuttaneet, toisin kuin eteläisessä naapurimaassa Virossa. Maiden presidenttien välille syntyi jopa harvinainen sanaharkka. Toomas Hendrik Ilves hermostui, kun Tarja Halonen oli televisiossa sanonut virolaisten kokevan jälkineuvostolaista stressiä ja että on hyvä, että EU:ssa on maita, joilla ei ole posttraumaattista tilannetta. Sotilaallista uhkaa Venäjän suunnalta ei Suomessa koeta. Silti moni keskustelija otti asiakseen kiittää Suomen yleistä asevelvollisuutta ja aluepuolustusajattelua. Läntisessä Euroopassa niistä on yleisesti luovuttu, mutta Suomessa nuorten miesten ikäluokka marssii vuosi vuoden jälkeen armeijaan, eikä tätä poliittisessa keskustelussa kyseenalaisteta lainkaan – ja nyt vielä vähemmän.

Lipponen kaasuputken lobbariksi

Keskustelu Itämeren pohjaan aiotusta NordStream-kaasuputkesta eroaa Suomessa mielenkiintoisella tavalla siitä, kuinka putkesta puhutaan Baltian maissa, Puolassa ja Ruotsissa. Suomessa koko putki ylipäätään on herättänyt varsin vähän kiinnostusta. Sitä ei lainkaan nähdä turvallisuuspoliittisena kysymyksenä, ei ainakaan virallisesti. Suomen osalta kyse on vain siitä, että ympäristövaikutukset on selvitettävä ja lupaehdot täytettävä.

Hämmennystä sen sijaan on herättänyt, että entinen pitkäaikainen pääministeri Paavo Lipponen otti eläkepäivillään vastaan uuden työn ja ryhtyi kaasuputkiyhtiön lobbariksi. On kyselty uuden roolin sopivuutta ja sitä, koettaako Lipponen poliittisesti vaikuttaa ympäristölupakäsittelyyn eli viranomaistoimintaan. Lipponen puolestaan on kiukustunut kritiikistä. Koko tehtävä on vielä niin tuore, ettei ole nähty, mitä hän varsinaisesti kaasuputken hyväksi aikoo tehdä. Lipponen itse pitää putkea Euroopan energiahuollolle tärkeänä.

Suomen osalta kaikkein eniten päänvaivaa Venäjä-suhteissa on viime ajat tullut puutulleista. Venäjä on vuodenvaihteessa nostamassa tuntuvasti rajan yli tulevan raakapuun hintaa. Se taas tietää vaikeuksia suomalaiselle metsäteollisuudelle, jonka talous on muutenkin tällä hetkellä tiukassa ja jolla ei ole varaa maksaa uusia maksuja.

Tuhannet työpaikat vaarassa

Metsäalan ahdingolle on joukko muitakin syitä, mutta puutullien merkitys on siinä suuri. Syyskuun puolivälissä UPM Kymmene ja StoraEnso-yhtiöt ilmoittivat puolen tunnin välein päätöksistä, joiden myötä lähtee yli tuhat metsäalan työpaikkaa. Tehtaita on suljettu samoin perustein aiemminkin. Aivan erityisesti nämä päätökset koskevat Itä-Suomen teollisuuspaikkakuntia. Esimerkiksi Kajaanin pienestä kaupungista katoaa nyt yli 500 henkeä työllistävä tehdas, ja korvaavat työpaikat ovat kiven alla.

On aivan mahdollista, että tämäntapaisia uutisia kuullaan vielä lisääkin. Hallitus on kuumeisesti koettanut varautua puutulleihin etsimällä keinoja saada kotimaista puuta paremmin liikkeelle. On tehty verohelpotuksia, ollaan parantamassa kuljetusoloja.

Suomalaisille on ollut yllätys, että mikään perustelu ei tunnu tehoavan puutullipäätökseen. Korkean tason kontakteista ei ole ollut pulaa. Puutullit ovat olleet esillä viime ajat aina, kun Suomen ja Venäjän johto on ollut kontakteissa. Suomen huolet ovat Venäjällä täysin tiedossa niin pääministeri Vladimir Putinilla kuin presidentti Dmitri Medvedevillä.

Ulkomaankauppaministeri Paavo Väyrynen on koettanut vetää joka narusta. Kesällä hän muun muassa ideoi metsäteollisuuden menetyksiä korvaamaan ylimääräistä maksua, joka kerättäisiin Venäjälle menevältä rekkaliikenteeltä. Puutullikysymystä on koetettu tuoda esiin niin EU:n kautta kuin kahdenvälisesti, toistaiseksi turhaan. Kyseinen tulli koskee koko Venäjän federaatiota ja sitä on perusteltu erityisesti Kiinan villin puunkäytön saamiseksi kuriin Siperiassa.

Suomen puhe poikkeuksista on kaikunut kuuroille korville. Koko asia puolestaan on kytkeytynyt Venäjän jäsenyysneuvotteluihin Maailman kauppajärjestössä WTO:ssa, ja Georgian tapahtumien jälkeen ne neuvottelut ovat entistäkin pahemmin takalukossa.

Venäjän toiveena on myös saada maan omaa metsäteollisuutta kehittymään. Eräät suomalaisyhtiöt ovatkin ryhtyneet rakentamaan Venäjälle tuotantolaitoksia. Suurta intoa isoihin investointeihin ei silti ole ollut, koska metsiin liittyvä lainsäädäntö on Venäjällä ongelmallinen. Syksyllä on vuorostaan alkanut julkinen pohdinta siitäkin, aikovatko venäläisyhtiöt nyt ryhtyä ostamaan suomalaisia metsäyhtiöitä.

Rekkoja, turisteja, ennakkoluuloja

Venäjän raju talouskasvu on Suomessa näkynyt monin tavoin. Konkreettisimmillaan se on Kaakkois-Suomen ”rekkarallissa”. Koska Venäjän omat satamat eivät kunnolla vedä, tuontitavaroita kuten autoja puretaan Suomen satamiin ja kuljetetaan rekoilla itään. Se taas ruuhkauttaa tiet niin, ettei sekaan tahdo sopia, ja pahimmillaan rajanylityspaikoille syntyy kymmenien kilometrien rekkajono. Liikenteen sujuvoittamisen tarpeesta on puhuttu pitkään, mutta edelleenkin Venäjän puolella vaaditaan leima toisensa jälkeen papereihin.

Tavallisten venäläisten silmissä Suomi näyttäytyy leppoisana lomakohteena, siistinä ja rauhallisena keitaana Moskovan ja Pietarin hektiseen elämään verrattuna. Moni suomalainen puolestaan on löytänyt Pietarista värikkään ja jännittävän kulttuurikaupungin, kaikkein lähimpänä Suomea olevan metropolin, ja rajan tuntumassa asuvat käyvät pitkillä viisumeillaan tankkaamassa halpaa bensiiniä. Talouden ja kansalaisten yhteydet ovat koko ajan olleet kasvussa. Samaan aikaan myös ennakkoluulot ja epäilyt elävät vahvoina.

Kokonaisuus on siis hyvin monenkirjava. Neuvostoliiton aikojen poliittisesta ”suomettumisesta” ei ole enää jälkeäkään, mutta ei Venäjään myöskään suhtauduta kuin mihin tahansa valtioon. Elämä karhun naapurissa on opettanut pysymään valppaana siitä, millä päällä karhu on.

Artikkeli edustaa kirjoittajan omia näkemyksiä.